Janne Ahonen

Janne Petteri Ahonen (s. 11. toukokuuta 1977 Lahti) on suomalainen mäkihyppääjä.

Janne Ahonen
Henkilötiedot
Koko nimi	Janne Petteri Ahonen
Syntynyt	11. toukokuuta 1977 Lahti, Suomi
Mäkihyppääjä
Lempinimi	Rane Kuningaskotka
Pituus	184 cm
Seura	Lahden Hiihtoseura
Suksimerkki	Fischer
Maailmancup
Kaudet	1992–2008, 2009–2011, 2013–2018
Voitot	36
Palkintokorokkeella	108
Tietolaatikko päivitetty 27. lokakuuta 2018
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Mitalit
Maa:  Suomi
Mäkihyppy
Olympialaiset
Hopeaa	Salt Lake City 2002	joukkuemäki
Hopeaa	Torino 2006	joukkuemäki
MM-kilpailut
Kultaa	Thunder Bay 1995	joukkuemäki
Kultaa	Trondheim 1997	normaalimäki
Kultaa	Trondheim 1997	joukkuemäki
Kultaa	Val di Fiemme 2003	joukkuemäki
Kultaa	Oberstdorf 2005	suurmäki
Hopeaa	Lahti 2001	normaalimäen joukkuemäki
Hopeaa	Lahti 2001	suurmäen joukkuemäki
Hopeaa	Oberstdorf 2005	suurmäen joukkuemäki
Pronssia	Lahti 2001	suurmäki
Pronssia	Oberstdorf 2005	normaalimäki
Lentomäen MM-kilpailut
Hopeaa	Kulm 1996	henkilökohtainen kilpailu
Hopeaa	Planica 2004	henkilökohtainen kilpailu
Hopeaa	Planica 2004	joukkuekilpailu
Hopeaa	Kulm 2006	joukkuekilpailu
Hopeaa	Oberstdorf 2008	joukkuekilpailu
Pronssia	Vikersund 2000	henkilökohtainen kilpailu
Pronssia	Oberstdorf 2008	henkilökohtainen kilpailu

Ahonen on mäkihypyn kaksinkertainen maailmanmestari henkilökohtaisessa kilpailussa (Trondheim 1997 ja Oberstdorf 2005), sekä moninkertainen MM-hopea- ja pronssimitalisti lentomäessä, normaalimäessä sekä suurmäessä. Ahonen on maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja kausilta 2003–2004 ja 2004–2005 sekä ainoa viisinkertainen Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja (1998–1999, 2002–2003, 2004–2005, 2005–2006 ja 2007–2008). Joukkuekilpailuissa hän on kolminkertainen maailmanmestari. Nelinkertainen nuorten maailmanmestari (kaksi henkilökohtaista ja kaksi joukkuekilpailussa). Henkilökohtaista olympiamitalia hän ei ole urallaan saavuttanut.

Ahosen valmentajana toimii hänen veljensä Pasi Ahonen sekä Jari Larinto, ja hän edustaa Lahden Hiihtoseuraa.

Ahonen ilmoitti lopettavansa uransa kesällä 2008. Hänelle järjestettiin vielä jäähyväiskilpailu, johon kutsuttiin monia huippuhyppääjiä. Ahonen kuitenkin ilmoitti maaliskuussa 2009 palaavansa takaisin mäkikisoihin kaudeksi 2009–2010. Kauden viimeisen kilpailun eli normaalimäen SM-kisojen jälkeen Ahonen ilmoitti jatkavansa vielä ainakin yhden kauden ajan, ja ilmoitti päätavoitteikseen kaudelle 2011 Keski-Euroopan mäkiviikon ja Oslon pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut. 5. maaliskuuta 2011, Oslon maailmanmestaruuskisoissa, Ahonen ilmoitti lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen.

Ahonen palasi jälleen kilpailemaan kaudelle 2013–2014 päätavoitteenaan vuoden 2014 olympialaiset. Olympialaisten ollessa käynnissä Ahonen ilmoitti jatkavansa uraansa vielä ainakin vuodella kevääseen 2015 saakka. Ilmoitus laukaisi mediassa spekulaatiot mahdollisesta jatkosta myös seuraaviin olympialaisiin 2018 saakka. Ahonen ilmoitti vuoden 2016 alussa jatkavansa uraansa ainakin vielä Lahden MM-kisoihin 2017 saakka. Keväällä 2017 Ahonen ilmoitti jatkavansa uraansa ainakin vuoden 2018 talviolympialaisiin saakka. Ahonen osallistui Pyeongchangin talviolympialaisiin 2018 ja oli normaalimäessä 40:s, suurmäessä 27:s, joukkuemäessä 8:s ja näillä sijoituksillaan paras suomalainen. Kisojen jälkeen Ahonen ilmoitti jatkavansa vielä hyppäämistä. Ahonen ilmoitti lokakuussa 2018 lopettaneen kilpauransa mäkihyppääjänä. Maaliskuussa 2020 Ahonen ilmoitti jatkavansa uraansa ja osallistuvansa kevään SM-kilpailuihin.

Ura

Ennen aikuisten huipulle nousemista Ahonen voitti nuorten MM-kultaa vuonna 1993. Samana vuonna hän pääsi 15-vuotiaana myös aikuisten MM-kisoihin Falunissa, jossa hän kilpaili suurmäessä. Seuraavalla kaudella Ahonen voitti nuorten MM-kullan lisäksi ensimmäisen MC-osakilpailunsa Engelbergissä.

Kaudella 1994–1995 Ahonen voitti arvostetun Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenpäivänkilpailun. Ahosen ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi vain 78 metriä, mutta Suomi teki protestin vauhtimäen ladulle pudonneesta lumesta. Protesti hyväksyttiin ja Ahonen hyppäsi uusintahypyllä uuden mäkiennätyksen 114 metriä. Kun toinenkin hyppy kantoi 112 metriä, Ahosen 247,6 pistettä riittivät kilpailun voittoon lähes kuuden pisteen erolla itävaltalaiseen Andreas Goldbergeriin. Mäkiviikon kokonaiskilpailussa Ahonen oli kolmas. Thunder Bayn MM-kilpailut tuottivat joukkuemaailmanmestaruuden sekä kaksi henkilökohtaista 9. sijaa. Maailmancupin yhteispisteissä sijoitus oli kolmas, kuten seuraavalla kaudella 1995–1996. Tuolloin hän voitti lentomäen MM-hopeaa Kulmissa.

Trondheimin MM-kisoissa 1997 Ahonen voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa normaalimäessä noustuaan ensimmäisen kierroksen kahdeksannelta sijalta yllätysvoittoon. Normaalimäen kultamitalin lisäksi Ahonen voitti maailmanmestaruuden myös joukkuemäessä. Naganon olympialaiset 1998 toivat myöhemminkin turhankin tutuksi käyneen 4. sijan normaalimäessä. Seuraavalla kaudella 1998–1999 Ahonen voitti ensimmäistä kertaa Keski-Euroopan mäkiviikon, mutta kausi tuotti myös pettymyksiä. Ramsaun MM-kisoissa 1999 Ahonen oli kaikissa, niin normaali-, suur- kuin joukkuemäen kilpailussakin, neljäs. Hän myös johti pitkään maailmancupia, mutta joutui loppukaudesta taipumaan Saksan Martin Schmittille ja jäi toiseksi.

Vuonna 2000 Ahonen voitti pronssia lentomäen MM-kilpailuissa ja oli kolmas maailmancupissa. Palkintopallisijoja kauden aikana kertyi peräti 16. Vuoden 2001 MM-kotikisoissa, kotimäissään Lahdessa hän otti henkilökohtaisen pronssimitalin suurmäessä ja kaksi joukkuehopeaa. Maailmancup-kausi 2001–2002 alkoi karsiutumisella toiselta kierrokselta. Ahonen kärsi kauden aikana sitkeästä tekniikkavirheestä, joka vinoutti hyppyjen suuntausta vasempaan. Lopulta syy löytyi alaselän vammasta, jonka kuntoon saatuaan Ahonen nousi takaisin huipulle juuri ennen olympialaisia. Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 tuloksena oli kuitenkin tutuksi tullut neljäs sija normaalimäessä ja joukkuemäen hopea. Kyseinen hopeamitali tuli mitä katkerimmin, sillä Suomi hävisi kilpailun voittaneelle Saksalle pienimmällä mahdollisella erolla, 0,1 pisteellä.

Toistaiseksi viimeisimmän joukkuemäen MM-kultansa Ahonen voitti Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2003. Samalla kaudella hän voitti toisen kerran Keski-Euroopan mäkiviikon, jonka aikana hän myös voitti Innsbruckin osakilpailun. Seuraavana vuonna Ahonen voitti ensimmäistä kertaa maailmancupin ja hopeaa lentomäen MM-kilpailuissa, sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa. Maailmancup-kamppailu oli tiukkaa Ahosen ja Norjan Roar Ljøkelsøyn välillä, mutta eroa Ahosen hyväksi jäi lopulta 10 pistettä. Kauden aikana Ahonen voitti kolme osakilpailua ja sijoittui peräti 13 kertaa kolmen parhaan joukkoon.

Kausi 2004–2005 oli Ahosen dominoima. Hän voitti toistamiseen maailmancupin ja 12 osakilpailua, mikä oli ennätys yhden kauden voitoissa kauteen 2008–2009 asti. Niin ikään Ahosen kuuden osakilpailun voittoputki on ennätys, johon tosin loppukaudesta ylsi myös Matti Hautamäki, kauden 2007–2008 alussa Thomas Morgenstern ja kaudella 2008–2009 Gregor Schlierenzauer. Ahonen voitti Keski-Euroopan mäkiviikon jo kolmatta kertaa voittamalla kolme ensimmäistä osakilpailua ja sijoittumalla Bischofshofenissa toiseksi. Mäkiviikon jälkeen Ahosta vaivasi sitkeä flunssa sekä myöhemmin murtunut kylkiluu. Ahonen teki tästä huolimatta loistokkaan paluun Oberstdorfin MM-kisoihin voittamalla suurmäestä kultaa ja normaalimäestä pronssia. Lisäksi Suomen joukkue saavutti hopeaa Oberstdorfissa suurmäen joukkuekilpailussa. Willingenissä Ahonen hyppäsi 152 metrin "haamuhypyn", eli pisimmän hypyn, mitä suurmäessä on koskaan hypätty. Kauden ainoa todellinen vastoinkäyminen tuli vasta päätöskisassa Planicassa, kun voitosta taistellut Ahonen liiti viimeisellä hypyllään vaarallisen pitkälle (240 metriä), kaatui hyppynsä ja mursi häntäluunsa.

Kauden 2005–2006 maailmancupin Ahonen aloitti hienosti. Ennen Torinon olympialaisia käytiin 14 henkilökohtaista osakilpailua, joissa hän sijoittui joka kerta kuuden parhaan joukkoon, voittaen kaksi kertaa ja sijoittuen palkintokorokkeelle yhdeksän kertaa. Keski-Euroopan mäkiviikolla Ahosen lähin uhkaaja oli Jakub Janda, jonka kanssa Ahonen otti mäkiviikon historian ensimmäisen jaetun voiton. Myös maailmancupissa Ahosen pahin vastustaja oli Janda, jonka kauden aloitus oli vielä parempi kuin Ahosella. Viisi voittoa ensimmäisistä yhdeksästä kilpailusta, ja mäkiviikon jälkeen Jandan johto Ahoseen maailmancupin kokonaispisteissä oli 117 pistettä, mutta seuraavan kahden osakilpailun jälkeen ennen olympiataukoa eroa oli enää 51 pistettä. Torinon kisat olivat Ahoselle pettymys ja kauden käännekohta, kun henkilökohtaista olympiamitalia ei tullutkaan, sijoitusten ollessa normaalimäessä kuudes ja suurmäessä yhdeksäs. Maailmancupin osakilpailut Torinon jälkeen eivät sujuneet Ahoselta enää alkukauden tapaan ja parhaaksi sijoitukseksi jäi viimeisen osakilpailun kymmenes sija Planicassa. Maailmancupin kokonaispisteissä eroa Jandaan jäi lopulta 127 pistettä ja Ahonen oli toinen.

Kausi 2006–2007 oli Ahoselle vaikea; ensimmäistä kertaa urallaan hän jäi täydellä maailmancup-kaudella ilman palkintokorokesijoituksia. Maailmancupin loppupisteissä hän sijoittui lopulta kahdeksanneksi. Sapporon MM-kisoissa 2007 Ahonen sijoittui suurmäessä kuudenneksi ja normaalimäessä hän oli 14.

Kaudella 2007–2008 Ahonen kuitenkin palasi takaisin huipulle ottamalla historiallisen viidennen mäkiviikon kokonaisvoittonsa, jättäen taakseen Jens Weißflogin saavuttamat neljä voittoa. Samalla hän nousi maailmancup-voittojen määrässä (36) ohi Weißflogin (33). Ahosta parempaan ovat tässä pystyneet vain Gregor Schlierenzauer, Matti Nykänen ja Adam Małysz. Garmisch-Partenkirchenin uudenvuoden kilpailussa 2008 Ahonen saavutti sadannen maailmancupin palkintopallisijoituksensa. Kyseistä tilastoa hän johtaa ylivoimaisesti ennen Adam Małyszia (92 palkintopallisijoitusta). Helmikuussa 2008 Ahonen saavutti henkilökohtaisen pronssimitalin sekä joukkuehopean lentomäen MM-kisoissa Oberstdorfissa. Näiden mitalien myötä hän sivuaa Matti Nykäsen ennätystä aikuisten arvokilpailuiden mitalien määrässä (19). Viimeisen mitalinsa ennen välivuottaan Ahonen nappasi 28.3.2008 Rukalla järjestetyssä kisassa voittamalla suurmäen Suomen mestaruuden. Se oli hänen uransa kahdestoista Suomen mestaruus.

Aiemman ilmoituksensa mukaisesti Janne Ahonen lopetti mäkihyppyuransa 9. heinäkuuta 2008 Lahdessa järjestetyn jäähyväiskilpailun jälkeen. Hänen jäähyväiskisaansa oli eri lähteiden mukaan seuraamassa 11 500–15 000 ihmistä paikan päällä. Viimeisen, tosin näytösluontoisen, kisansa Janne onnistui voittamaan kohtalaisen ylivoimaisesti.

Ahonen valittiin vuoden urheilijaksi vuonna 2005. Vuoden 2008 Urheilugaalassa Ahonen sai kaksi Uuno-palkintoa. Erikoispalkinnon pitkästä urheilu-urastaan ja Vuoden sykähdyttävin hetki -palkinnon mäkiviikon voitostaan. Mäkihyppyuransa jälkeen hän vastasi A-maajoukkueen hyppypuvuista.

Ahonen sai kunnian toimia Suomen joukkueen lipunkantajana Naganon ja Pyeongchangin olympialaisten sekä Lahden maailmanmestaruuskilpailuiden avajaisissa sekä vuosina 2001 että 2017.

Paluu mäkikisoihin

Ahonen vuoden 2010 talviolympialaisissa.

Janne Ahosen tekemästä päätöksestä jatkaa mäkihyppyuraansa kaudella 2009–2010 tuli tieto 8. maaliskuuta 2009. Tavoitteekseen Ahonen ilmoitti palkintokorokkeelle nousemisen. Hän sanoo, ettei tule kilpailemaan täyttä maailmancupin kiertuetta, mutta tavoitteena on kuitenkin ottaa paikka Suomen mäkijoukkueessa sekä Keski-Euroopan mäkiviikolle että Vancouverin 2010 talviolympialaisiin. Ahonen kilpaili ensimmäisen kerran paluunsa jälkeen joukkuekisassa Lahdessa 18. syyskuuta 2009. Ahosen joukkue Lahden Hiihtoseura voitti kilpailun. Seuraavan päivän henkilökohtaisessa kilpailussa Ahonen voitti mestaruuden ennen Harri Ollia.

Kausi 2009–2010

Maailmancup-kauden Ahonen aloitti sijoittumalla Kuusamon henkilökohtaisessa osakilpailussa 34:nneksi. Mäkiviikolla Ahonen sijoittui palkintokorokkeelle kolmesti oltuaan toinen Oberstdorfissa 29. joulukuuta 2009, kolmas Innsbruckissa 3. tammikuuta 2010 ja toinen Bischofshofenissa 6. tammikuuta 2010. Mäkiviikon kokonaiskilpailussa hän sijoittui toiseksi.

Olympialaisten normaalimäen kilpailussa Ahonen sijoittui jo kolmatta kertaa olympialaisissa neljännelle sijalle, jääden pronssimitalista viiden pisteen päähän. Suurmäessä Ahonen oli 31. vetäydyttyään kilpailun toiselta kierrokselta koekierroksella sattuneen kaatumisen seurauksena.

Ahonen osallistui vielä vammastaan huolimatta vuoden 2010 mäkihypyn SM-kisoihin. Siellä hän saavutti normaalimäen henkilökohtaisessa kilpailussa hopeaa ja joukkuekilpailussa kultaa. Suurmäen kilpailu peruttiin huonojen tuuliolosuhteiden vuoksi. Hieman sen jälkeen Ahonen paljasti jatkavansa uraansa ainakin kaudelle 2010–2011 asti. Kauden 2011 viimeiset hyppynsä Ahonen hyppäsi Lahden Salpausselän kisoissa.

Vuodet 2013–2020

Tammikuussa 2013 Ahonen ilmoitti palaavansa toistamiseen mäkihyppääjäksi. Hän palasi maailmancupiin kaudeksi 2013–2014 päätavoitteenaan ensimmäinen henkilökohtainen olympiamitali vuoden 2014 olympialaisissa Sotšissa. Kaudella 2013–2014 Ahonen sijoittui yhdeksänneksi Lillehammerin suurmäen osakilpailussa. Titisee-Neustadin sunnuntaiosakilpailussa hän sijoittui viidenneksi, mikä on hänen paras sijoituksensa maailmancupissa toisen paluunsa jälkeen. Sotšin olympialaisissa 2014 hän sijoittui suurmäessä 22:nneksi, normaalimäessä 29:nneksi ja joukkuekilpailussa kahdeksanneksi. Falunin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui normaalimäessä 15:nneksi ja suurmäessä 19:nneksi. Lahden MM-kilpailuissa 2017 Ahonen oli suurmäen 23:s, normaalimäen 25:s, sekajoukkuemäen 11:s ja joukkuemäen kuudes.

Ahonen edusti Suomea vuoden 2018 Pyeongchangin talviolympialaisissa jo seitsemättä kertaa. Suurmäessä hän sijoittui 28:nneksi ja normaalimäessä 40:nneksi.

Ahonen ilmoitti lokakuussa 2018 lopettaneen kilpauransa mäkihyppääjänä. Maaliskuussa 2020 hän ilmoitti paluustaan kilpailun pariin. Ahonen osallistui tammikuussa 2022 järjestettyihin mäkihypyn SM-kilpailuihin ja saavutti SM-pronssia suurmäen kilpailusta. Helmikuussa 2022 Salpausselän kisoissa hän hyppäsi näytöshypyn joukkuemäen kilpailun tauolla.

Saavutukset

• Kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta (suurmäki 2005, normaalimäki 1997)
• Kaksi henkilökohtaista MM-hopeamitalia (lentomäki 1996 ja 2004)
• Neljä henkilökohtaista MM-pronssimitalia (lentomäki 2000 ja 2008, suurmäki 2001, normaalimäki 2005)
• Joukkuemaailmanmestari (1995, 1997 ja 2003)
• Kuusi MM-joukkuehopeaa (suurmäki 2, normaalimäki 1 ja lentomäki 3)
• Olympialaisten joukkuehopeamitalisti (2002 ja 2006)
• Kaksi henkilökohtaista nuorten maailmanmestaruutta (1993 ja 1994)
• Kaksi nuorten joukkuemaailmanmestaruutta (1993 ja 1994)
• Maailmancupin voittaja (2004 ja 2005)
• Kesä-GP:n kokonaiskilpailu: 1 voitto (2000), 1 hopea ja 1 pronssi
• Eniten Keski-Euroopan mäkiviikon voittoja (1999, 2003, 2005, 2006 ja 2008)
  • Muut palkintosijat kolme hopeaa, ja kaksi pronssia, mäkiviikoilla yhteensä yhdeksän osakilpailuvoittoa
• 36 osakilpailuvoittoa maailmancupissa
• Toiseksi eniten henkilökohtaisia palkintokorokesijoja maailmancupissa kerännyt hyppääjä (108)
• Kaikkien aikojen eniten maailmancup-pisteitä kerännyt hyppääjä (15 529)
• Toiseksi eniten maailmancupin osakilpailuvoittoja yhdellä kaudella (12)
• Eniten peräkkäisiä osakilpailuvoittoja kaudella (6) (jaettu ennätys Matti Hautamäen, Thomas Morgensternin, Gregor Schlierenzauerin ja Ryōyū Kobayashin kanssa)
• Pisin hyppy 233,5 metriä pystyssä pysyen. (240 metriä kaatumalla Planicassa 2005)
• SM-kilpailuissa 22 kultaa (13 henkilökohtaista ja 9 joukkuekilpailussa), 8 hopeaa (4 henkilökohtaista ja 4 joukkuekilpailussa) sekä 5 pronssia (5 henkilökohtaista)

Mäkiennätyksen haltija seuraavissa hyppyrimäissä

• Willingen (Saksa): 152 m (vuonna 2005)
• Engelberg (Sveitsi): 141 m (vuonna 2004)
• Liberec (Tšekki): 139 m (vuonna 2004)
• Harrachov (Tšekki): 145.5 m (vuonna 2004)

Sijoitukset maailmancupin kokonaiskilpailussa

• 1992–93: 50.
• 1993–94: 10.
• 1994–95: 3.
• 1995–96: 3.
• 1996–97: 8.
• 1997–98: 9.
• 1998–99: 2.
• 1999–00: 3.
• 2000–01: 5.
• 2001–02: 15.
• 2002–03: 4.
• 2003–04: 1.
• 2004–05: 1.
• 2005–06: 2.
• 2006–07: 8.
• 2007–08: 3.
• 2009–10: 11.
• 2010–11: 44.
• 2013–14: 31.
• 2014–15: 58.
• 2016–17: 50.

Maailmancupin osakilpailuvoitot

Päivä	Kilpailupaikka	Maa	Mäki
19. joulukuuta 1993	Engelberg	Sveitsi	suurmäki
1. tammikuuta 1995	Garmisch-Partenkirchen	Saksa	suurmäki
3. joulukuuta 1995	Lillehammer	Norja	suurmäki
10. helmikuuta 1996	Kulm	Itävalta	lentomäki
7. maaliskuuta 1998	Lahti	Suomi	suurmäki
6. joulukuuta 1998	Chamonix	Ranska	normaalimäki
19. joulukuuta 1998	Harrachov	Tšekki	suurmäki
20. joulukuuta 1998	Harrachov	Tšekki	suurmäki
9. tammikuuta 1999	Engelberg	Sveitsi	suurmäki
17. tammikuuta 1999	Zakopane	Puola	suurmäki
7. helmikuuta 1999	Harrachov	Tšekki	suurmäki
12. joulukuuta 1999	Villach	Itävalta	normaalimäki
4. helmikuuta 2000	Lahti	Suomi	suurmäki
21. joulukuuta 2002	Engelberg	Sveitsi	suurmäki
4. tammikuuta 2003	Innsbruck	Itävalta	suurmäki
10. tammikuuta 2004	Liberec	Tšekki	suurmäki
11. tammikuuta 2004	Liberec	Tšekki	suurmäki
14. helmikuuta 2004	Willingen	Saksa	suurmäki
27. marraskuuta 2004	Kuusamo	Suomi	suurmäki
28. marraskuuta 2004	Kuusamo	Suomi	suurmäki
4. joulukuuta 2004	Trondheim	Norja	suurmäki
5. joulukuuta 2004	Trondheim	Norja	suurmäki
12. joulukuuta 2004	Harrachov	Tšekki	suurmäki
18. joulukuuta 2004	Engelberg	Sveitsi	suurmäki
19. joulukuuta 2004	Engelberg	Sveitsi	suurmäki
29. joulukuuta 2004	Oberstdorf	Saksa	suurmäki
1. tammikuuta 2005	Garmisch-Partenkirchen	Saksa	suurmäki
6. tammikuuta 2005	Innsbruck	Itävalta	suurmäki
9. tammikuuta 2005	Willingen	Saksa	suurmäki
22. tammikuuta 2005	Titisee-Neustadt	Saksa	suurmäki
29. joulukuuta 2005	Oberstdorf	Saksa	suurmäki
6. tammikuuta 2006	Bischofshofen	Itävalta	suurmäki
5. tammikuuta 2008	Bischofshofen	Itävalta	suurmäki
6. tammikuuta 2008	Bischofshofen	Itävalta	suurmäki
20. tammikuuta 2008	Harrachov	Tšekki	lentomäki
4. maaliskuuta 2008	Kuopio	Suomi	suurmäki

Yksityiselämä

Janne Ahonen avioitui Tiia Monica Ahosen (o.s. Jakobsson) kanssa vuonna 2004. Ahosilla on vuonna 2001 syntynyt, julkisuudessakin esiintynyt Mico-poika ja toinen, vuonna 2008 syntynyt Milo-poika. Janne Ahosen nuorempi veli Pasi Ahonen (s. 17. toukokuuta 1981) on myös entinen mäkihyppääjä ja osallistui urallaan kahteen maailmancupin osakilpailuun.

Janne Ahonen harrastaa moottoripyöriä ja kiihdytysajoa. Parhaimmillaan Ahonen on sijoittunut FIA:n kiihdytysajon EM-kisoissa viidenneksi vuonna 2010 ja perusti vuonna 2011 oman kiihdytysautotallin, joka kantaa nimeä ART. Tallin nimi tulee kirjaimista Ahonen Racing Team. Ahonen mäkihyppyvalmentaa vanhempaa poikaansa Mico Ahosta. Ahonen ompelee myös mäkihyppypukuja, pääasiakkaanaan Suomen Hiihtoliitto.

Ahonen lopetti alkoholin käytön elokuussa 2013. Ahonen aloitti työn Suomen moottoripyörämuseossa Lahdessa helmikuussa 2022.

Saavutukset kiihdytysajossa

• 2003 Competition (Comp) SM-pronssi
• 2004 Competition (Comp) Suomen mestari, Pohjoismaiden mestari
• 2005 Competition (Comp) SM-hopea, Ruotsin mestari, Pohjoismaiden mestari
• 2006 Competition (Comp) SM-hopea, Ruotsin mestari, Pohjoismaiden mestari
• 2006 Euroopan ennätys 6,985/307 km/h (ensimmäinen kuuden sekunnin Comp B/D -aika Yhdysvaltain ulkopuolella)

Muuta

Vuonna 2009 Ahonen oli kilpailemassa Pelkokerroin-ohjelman urheiluspesiaalissa, jossa mukana oli myös toinen entinen mäkihyppääjä, Matti Nykänen. Ahonen sijoittui jaksossa toiseksi. Ahonen on toiminut Ylen asiantuntijana mäkihypyn kaudesta 2019–2020 alkaen.

Aiheesta muualla

• Janne Ahonen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
• Ahonen, Janne & Holopainen, Pekka: Kuningaskotka. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2009. ISBN 978-951-851-225-0
• Ylen Elävä arkisto: Janne Ahonen
• Ahosen drag racing -kilpatalli ART (Arkistoitu – Internet Archive)

Mäkihypyn normaalimäen maailmanmestarit

Mäkihypyn suurmäen maailmanmestarit