Solifer Export

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Solifer Export

Solifer Export oli suomalaisen Solifer-tehtaan mopomalli, jota valmistettiin vuodesta 1960 aina 70-luvun alkuvuosiin. Tämän "alkuperäisen" Solifer Exportin lisäksi nimeä on käytetty 70-luvun lopulla täysin erilaisen mallin sekä 2000-luvulla eräiden kaukoidässä valmistettujen moposkoottereiden myyntinimenä.

Solifer Export julkistettiin Suomessa maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1960 valtavan ennakkokohun säestämänä. Sen on suunnitellut Arabia-keramiikkatehtaalla muotoilijana työskennellyt Richard Lindh. Sen nimen julkisti suzuki moottoripyörien ja mopojen maahantuoja Aarne Silander. Mopo voitti elinkaarensa aikana monia palkintoja kansainvälisissä näyttelytilaisuuksissa.

Exportista piti tulla vientituote ja sitä vietiinkin mm. Ruotsiin ja Englantiin. Englannin vienti tyrehtyi kuitenkin yhteen erään, ilmeisesti ostajan maksuvaikeuksista johtuen, ja muutenkin vienti jäi odotettua paljon vähäisemmäksi.

Vuonna 1961 Solifer Export sai uuden Solifer Express -moottorin.[1] Moottori oli valmistettu hollantilaisessa Motorenfabriek Pluvier -tehtaassa eikä sillä ollut nimensä lisäksi muita yhteyksiä aiempaan Express-moottoriin. Moottori sai kansan suussa lisänimen “kuumapää”; nimitys johtui moottorin taipumuksesta ylikuumentua ja tämän vuoksi leikata kiinni. Värivalikoima säilyi niukkana: sininen ja punainen. Värivalikoima laajeni vasta vuonna 1963, jolloin tuli kullanruskea ja valkoinen runko; valkoiseen runkoon oli moottorin suojapellit ja etulokasuoja saatavana pastellinsinisenä, tiilenpunaisena tai tummansiniharmaana. Viimeinen “kuumapäämalli” oli kolmivaihteinen vuonna 1964, jolloin Thermomat-moottori jo tuli jatkamaan Pluvier-moottorien sarjaa.

Vuosina 1962–64 Solifer Exportia tehtiin ajoviimajäähdytteisen moottorin rinnalla myös puhallinjäähdytteisenä. Moottorina käytettiin itävaltalaisen Puchin lisenssillä Jugoslaviassa valmistettua Tomos-moottoria. Moottori oli ulkonäöltään yhtenevä Puch-moottorin kanssa mutta osat eivät kuitenkaan olleet vaihtokelpoisia keskenään. Tomos-moottorista kokeiltiin useita eri versioita mutta ne eivät laadullisesti vastanneet Soliferin tarpeita. Tomoksen käytöstä luovuttiin vähin äänin vuonna −64. Vuonna −62 oli Tomos-moottorisessa Exportissa maalatut vanteet ja tavarateline, myöhemmät mallit erosivat vain moottorinsa osalta, −64 mallin ollessa jo Thermomat-moottorilla.

Vuonna 1971 Tomos palasi Exportin moottoriksi Thermomat-moottorin tuotannon loputtua. Moottori oli nyt ajoviimajäähdytteinen ja laadukkaampi kun aiemmat M-102- ja M-103-puhallinmallit. Vuonna 1973 Exportin runkoon lisättiin jarruvalo ja siihen vuoteen Exportin tarina katkesikin moneksi vuodeksi kunnes vuonna 1979 esiteltiin täysin uusi malli, Export Automat.

  • Mopedit Suomessa 50-, 60- ja 70-luvuilla, Osa 1 Solifer. Alfamer Kustannus Oy 1995, 2002. ISBN 952-5089-01-0
  1. Hakkarainen, Erkki; Kähkönen, Tapio; Turpeinen, Tuomo: Maailma on täynnä ideoita, Erva-Latvala Oy:n perustamisen taustaa, tapahtumia vuodesta 1925 ja nykyisyyttä 1980-luvun alussa, s. 88–89. Helsinki: Erva-Latvala Oy, 1984. ISBN 951-99607-0-8