Tänään, tässä ja nyt
Tänään, tässä ja nyt (”TTN”) oli suomalainen uutismakasiiniohjelma, jota esitettiin Kolmoskanavan arkipäivien varhaisillassa (16.30 alkaen) vuosina 1987–1989. Sitä esitettiin kaikkiaan 312 lähetyksen verran.
Ohjelman pääjuontajana toimi Timo T. A. Mikkonen ja muina toimittajina Eija Aatela, Kristiina Damström, Juha Veli Jokinen ja Pirjo Kauppinen[1]. Ohjelman uutisia suorissa lähetyksissä toimittivat muiden muassa Ahti Uusivuori ja Petri Lempiäinenlähde? ja assistenttina toimi Maria Lindell (nyk. Guzenina).[2][3]
Ohjelmassa vieraili aina aikansa ajankohtaisia vieraita, joiden kanssa Mikkonen ja muut toimittajat keskustelivat, sekä kertoivat ja kävivät läpi viikon uutisia lyhyesti, jopa vain yhden virkkeen mittaisina. Tunnelmaa pyrittiin rentouttamaan esiintymällä ilman papereita, mutta ajoittain kameraan kytketty teleprompteri reistaili. Yleisradion ajankohtaisohjelmista poiketen vieraat ja puheenaiheet muistuttivat enemmän iltapäivälehtien antia.[1]
Puoli viiden aikaan alkanut ohjelma jakaantui kahteen osaan, joiden väliin oli sijoitettu puoli kuudelta alkanut lastenpiirretty tai nuortenohjelma, kuten DJ Black Miken vetämä Cocko-Looro. TTN jatkui taas klo 18.00–18.30.[1]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Televisiokriitikot katsoivat ohjelmaa karsaasti. Helsingin Sanomien Jukka Kajavan mielestä ohjelmakonsepti oli suora kopio amerikkalaistelevisiosta: ollaan keskustelevinaan vieraiden kanssa mutta pidetään tarkkaa huolta, ettei kukaan sano mitään mistä ei ole tullut kulunutta fraasia jo vuosia aiemmin. Aamulehden Marja Sjöberg luonnehti ohjelman pohjautuvan turhaan toistoon, julkeaan omakehuun ja ulkomaisten uutistoimistojen loppumattomaan antiin. Filmihullu-elokuvalehti ilkkui etenkin TTN:n lyhyitä uutisia, jotka sen mukaan luettiin nuotilla, joka antoi ymmärtää että asian voi unohtaa saman tien.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Hellman, Heikki: ”Kolmostelevision lunastus (1986–1989)”, Koko illan ilo? Kolmoskanava ja television kaupallistuminen Suomessa, s. 201–203, 214. SKS, 2012. ISBN 978-952-222-339-5
- ↑ Sykkö, Sami: Tyylituomari: Maria Guzenina-Richardson – ministeri osaa naamioitua Seura.fi. 12.3.2013. Otavamedia. Viitattu 7.6.2014.
- ↑ Kallioniemi, Eija: Ministerin konehallivideo leviää netissä: "Pientä lämmintä ylpeyttä" Iltasanomat.fi. 14.2.2012. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014.