Sigerus Brabantilainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sigerus Brabantilainen (myös Sighier, Sigieri tai Sygerius) (n. 1240–1283/84) oli skolastinen filosofi eteläisistä Alankomaista. Hän oli yksi averroismin kehittäjistä ja merkittävimmistä puolestapuhujista. Katolisen kirkon konservatiiviset edustajat pitivät häntä radikaalina, mutta hänellä on ollut yhdessä Tuomas Akvinolaisen kanssa merkittävä osuus läntisen filosofian uskoa ja järkeä koskevien asenteiden kehityksessä.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sigerus Brabantilainen punaisessa kaavussa yläoikealla Danten paratiisia kuvaavassa maalauksessa.

Sigeruksen elämää koskevista tiedoista on ollut hyvin paljon erimielisyyksiä. Vuonna 1266 hän kirjautui Pariisin yliopiston humanistiseen tiedekuntaan samaan aikaan kun yliopistossa oli suuri kiista neljän "kansakunnan" (nation) välillä. Paavin legaatti päätti, että Sigerius oli yllyttäjä, ja häntä uhattiin kuolemalla. Seuraavan kymmenen vuoden aikana hän kirjoitti ne kuusi teosta, jotka hänen nimiinsä on laitettu, ja jotka P. Mandonnet julkaisi vuonna 1899.

Vuonna 1271 Sigerus sekaantui jälleen kerran kansakuntien välisiin kiistoihin. Kansakuntien vähemmistö valitsi hänet rehtoriksi vastustaen tehtävään äänestettyä Aubri Rheimsläistä. Kiista jatkui kolme vuotta, ja perustui todennäköisesti averroistien, Sigeriuksen ja Pierre Duboisin, sekä konservatiivisempien ja oikeaoppisempien väliseen kiistaan. Riidan sovitteli paavin legaatti Simon de Brion, josta tuli myöhemmin paavi Martinus IV. Sigerus vetäytyi Pariisista Liègeen.

Sigeruksen merkitys filosofiassa on siinä, että hän hyväksyi averroismin kokonaisuudessaan, mikä sai aikaan sen, että muiden muassa Albert Suuri ja Tuomas Akvinolainen vastustivat häntä jyrkästi. Averroismi aiheutti ristiriitoja, koska se opetti aristotelismia sen alkuperäisessä muodossa ilman yhteensovittelua kristinuskon oppien kanssa. Sigerusta syytettiin "kahden totuuden" opin opettamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi asia voisi olla totta järjellä ja täsmälleen päinvastainen asia totta uskon kautta. Koska Sigerus oli skolastikko, hän tuskin kuitenkaan suoranaisesti opetti näin vaan pyrki etsimään jonkinlaista keskitietä uskon ja järjen välillä.

Politiikassa Sigerus opetti, että hyvät lait olivat parempi kuin hyvät hallitsijat, ja kritisoi paavin erehtymättömyyttä maallisissa asioissa.

Pariisin oppituomioissa vuosina 1270 ja 1277 kirkolliset auktoriteetit tuomitsivat averroismin. Vuonna 1277 oppituomiot sisälsivät erityisen lausuman, joka oli suunnattu Sigerusta ja Boethius Dacialaista vastaan. Sigerus ja Bernier de Nivelles joutuivat syytetyiksi harhaopista. Sigeriusta syytettiin erityisesti tämän teoksesta Impossabilia, joka käsitteli Jumalan olemassaoloa.

Averroismia vastaan aloitetut toimenpiteet saivat aikaan sen, että Sigerusta vainosivat sekä kirkon että pelkästään filosofiset vastustajat. Vaikuttaa siltä, että lopulta Sigers ja Boetius pakenivat Italiaan. Johannes Peckhamin, Canterburyn arkkipiispan, mukaan he menehtyivät Orvietossa surkealla tavalla.

Sigeruksen kuolintapaa ei tiedetä. Brabantilainen kronikka kertoo, että mielipuoli avustaja puukotti hänet kuoliaaksi (a clerico suo quasi dementi). Legendan mukaan avustaja käytti kynää murha-aseena. Sigeruksen vastustajat sanoivat, että se oli hänelle oikein, sillä hän oli aiheuttanut omalla kynällään niin paljon pahaa. Danten Jumalaisessa näytelmässä sanotaan, että hän "aatteiss' ankarissa tulevan myöhään kuolemankin katsoi" (Paradiso, x. 134–6). Jotkut ovat katsoneet tämän viittaavan itsemurhaan. On mielenkiintoista, että Dante sijoitti harhaoppisen Sigeruksen paratiisiin Tuomas Akvinolaisen ja Isidorus Sevillalaisen seuraan. Todennäköisesti hän tiesi Sigeriuksen vain olleen vainottu filosofi.

1200-luvulta peräisin oleva erään Duranten kirjoittama sonetti (xcii. 9–14) sanoo, että hänet teloitettiin Orvietossa: "a ghiado it fe' morire a gran dolore, Nella corte di Roma ad Orbivieto". Tämä on saattanut tapahtua joskus vuosina 1283–1284 kun paavi Martinus IV oli Orvietossa. Sigeruksen tukijat pitivät Pariisin oppituomioiden jälkeen matalaa profiilia eikä murhaa koskaan tutkittu.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • De anima intellectiva (1270)
  • Quaestiones logicales
  • Quaestiones naturales
  • De aeternitate mundi
  • Quaestio utrum haec sit vera
  • Homo est animal nullo homine existente
  • Impossibilia

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hissette, R. (1977) Enquête sur les 219 articles condamnés à Paris le 7 mars, 1277, Louvain: Publications Universitaires, Paris: Vander-Oyez.
  • Mandonnet, P. (1908–11) Siger de Brabant et l’averroïsme latin au XIIIe siècle, Les Philosophes Belges VI-VII, Louvain: Institut supérieur de philosophie, 2 vols.
  • Van Steenberghen, F. (1977) Maître Siger de Brabant, Louvain: Publications universitaires, Paris: Vander-Oyez.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • De Wulf, Maurice: Siger of Brabant Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Siger of Brabant
Keskiajan filosofia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sigerus_Brabantilainen&oldid=22810143”