Koiraeläimet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koiraeläimet
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Koiraeläimet
Canidae
Fischer, 1817[1]
Katso myös

  Koiraeläimet Wikispeciesissä
  Koiraeläimet Commonsissa

Kojootti (Canis latrans)
Harjasusi (Chrysocyon brachyurus)
Supikoira (Nyctereutes procyonoides)
Pensaskoira (Speothos venaticus)
Blanfordinkettu (Vulpes cana)

Koiraeläimet (Canidae) on petoeläinten lahkoon kuuluva nisäkäsheimo, johon kuuluu hieman yli 30 lajia. Ne ovat levinneet maapallolla laajalle, ja eri lajit ovat sopeutuneet hyvin erilaisiin elinympäristöihin. Koiraeläinlajeja elää niin Saharan aavikolla, arktisella tundralla, lumisessa havumetsässä kuin Amazonin sademetsässäkin.[2] Suomessa elää neljä koiraeläintä: kettu, susi, naali sekä vieraslaji supikoira. Myös kultasakaali on havaittu Suomessa.

Koiraeläimet ovat pääosin muita nisäkkäitä saalistavia lihansyöjiä, mutta osa lajeista on sopeutunut syömään myös muuta ravintoa. Koiraeläimillä on hyvin tarkat kuuloaisti ja hajuaisti.

Koiraeläimet voidaan jakaa susimaisiin ja kettumaisiin koiraeläimiin. Susimaisiin kuuluvat esimerkiksi susi, kojootti ja sakaalit. Ne ovat hyvin sosiaalisia ja elävät usein laumoissa. Kettumaiset koiraeläimet, kuten ketut, elävät yleensä pareittain ja saalistavat yksin. Ne eivät myöskään ulvo eivätkä ruoki pentujaan oksentamalla, kuten susimaiset koiraeläimet tekevät.[3]

Alla oleva luettelo perustuu Wilsonin ja Reederin Mammal Species of the World -teokseen (3. painos, 2005), jonka mukaan koiraeläinten heimossa on kaikkiaan 35 lajia 13 suvun kesken jaettuna.[4][5] Toisissa lähteissä luokittelu voi kuitenkin olla hieman erilainen. Esimerkiksi suden alalajeja koiraa, dingoa ja punasutta on aiemmin pidetty omina lajeinaan, ja naalin ja aavikkoketun on toisinaan katsottu muodostavan omat Alopex ja Fennecus -sukunsa.[6]

Piirros siitä, miltä Hesperocyon-sukuun kuulunut Hesperocyon gregarius saattoi näyttää.

Koiraeläinten kehityslinja erkaantui karhujen kehityslinjasta noin 40 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa, jossa oli silloin trooppinen ilmasto. Aluksi koirat saalistivat puissa, kunnes Hesperocyon-alkukoira laskeutui maahan 35 miljoonaa vuotta sitten. Hesperocyonilla oli hoikka ruumis ja pitkä häntä, ja se oli kaikkiruokainen. Nykyajan koiraeläimistä se muistutti eniten amerikkalaista harmaakettua.[10]

Koiraeläinten heimo monimuotoistui, ja Cynodesmus muistutti jo rakenteeltaan nykyisiä koiraeläimiä, eniten kojoottia. Sillä oli kissan tapaan sisäänvedettävät kynnet. Koirat laajensivat elinaluettaan, ja noin 20 miljoonaa vuotta sitten syntyi nykyisiä hyeenoita ja sakaaleita muistuttavia lajeja, kuten Epicyon. Ne olivat suuria petoja, jotka saalistivat ilmeisesti laumoissa ja elivät kuten sudet nykyisin.[11]

Koiraeläimiä vaelsi Pohjois-Amerikasta Aasiaan Beringian kautta noin 5–7 miljoonaa vuotta sitten. Niihin aikoihin eli Canis davisii -koira, jonka kehitys haarautui kettumaisiin ja susimaisiin koiraeläimiin. Myös aasialaisen supikoiran, amerikkalaisen harmaaketun ja afrikkalaisen korvakoiran kehityslinjat erosivat muihin koiraeläimiin johtaneista kehityslinjoista. Koiraeläimien levittäytymistä Euraasiassa hyödytti niiden pahimpien kilpailijoiden kreodonttien ja monien hyeenojen vähentyminen ilmaston muuttumisen johdosta. Susimaisista koiraeläimistä erkaantuivat ensimmäisinä korvakoirat. Kettumaisista omaan suuntaansa lähtivät ensin kapinketun esi-isät. Varsinaiset ketut kehittyivät Euraasiassa. Kissakettu palasi Amerikkaan noin puoli miljoonaa vuotta sitten, ja siitä kehittyi naali 250 000 vuotta sitten. Osa kissaketuista sopeutui Pohjois-Amerikan eteläosien aavikkojen elämään. Harmaakettu asutti amerikkalaisia metsiä ja säilytti kykynsä kiipeillä puissa. Japanin saaristoon vaeltaneet supikoirat kehittyivät tanukiksi. Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan 3–4 miljoonaa vuotta sitten syntyneissä autiomaissa kehittyivät fennekki, vaaleakettu, blanfordinkettu ja hiekkakettu.[12]

Canis arnensis -lajista kehittyivät kojootit, kulta- ja juovasakaalit sekä sudet. Kojoottien esi-isät siirtyivät takaisin Pohjois-Amerikkaan 2 miljoonaa vuotta sitten. Myös osa susista palasi Pohjois-Amerikkaan. Niistä kehittyivät eteläamerikkalaiset ketut ja harjasusi.[13]

Susia alkoi elellä ihmisten läheisyydessä jo satojatuhansia vuosia sitten. Niistä kesyyntyivät kesykoirat viimeisen jääkauden lopulla runsaat 10 000 vuotta sitten.[14]

  1. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Canidae (TSN 180594) itis.gov. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  2. Kauhala 2000, s. 38–39.
  3. Kauhala 2000, s. 42.
  4. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Preface Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  5. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Canidae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h i j k l m n Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 48–77. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
  7. a b c d e f g h i j k l m n Kauhala 2000, s. 240–241, 243–245.
  8. Koko perheen eläinkirja, s. 78. (Toinen painos) Suomentanut Laukkanen, Anna-Maija; Virtanen, Matti. Vantaa: Kirjalito, 1997. ISBN 951-28-1927-9
  9. Koivisto, Ilkka (toim.: Maailman uhanalaiset eläimet. Osa 2: Nisäkkäät, s. 81, 100. Suomentanut Sarvala, Maija & Liukko, Ulla-Maija. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X
  10. Kauhala 2000, s. 40.
  11. Kauhala 2000, s. 41.
  12. Kauhala 2000, s. 41–43.
  13. Kauhala 2000, s. 43–44.
  14. Kauhala 2000, s. 50–51.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]