Kazimir Malevitš

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kazimir Malevitš
Malevitš noin 1927
Malevitš noin 1927
Henkilötiedot
Syntynyt23. helmikuuta 1879
Kiova, Ukraina
Kuollut15. toukokuuta 1935 (57 vuotta)
Leningrad, Neuvostoliitto
Kansalaisuus Venäjä
Neuvostoliitto
Taiteilija
Ala Taidemaalari
Taidesuuntaus Suprematismi
Kuuluisimpia töitä Musta neliö (1913)
Valkoista valkoisella (1918)

Kazimir Severinovitš Malevitš (ven. Казими́р Севери́нович Мале́вич, ukr. Казимир Северинович Малевич, Kazymyr Severynovytš Malevytš, puol. Kazimierz Malewicz, 23. helmikuuta (J: 11. helmikuuta) 1879[1][2] Kiova15. toukokuuta 1935 Leningrad), oli ukrainalais-venäläinen kuvataiteilija ja taideteoreetikko. Hän oli eräs abstraktin taiteen pioneereja ja keskeinen hahmo toisiaan seuraavissa avantgarde-liikkeiden sarjassa Venäjän vallankumousten aikana vuosina 1905–1917.[3]

Malevitš tuli tunnetuksi suprematistisilla teoksillaan 1920–1930-luvuilla. Hänellä oli aluksi vaikutusvaltaa Neuvostoliiton taide-elämässä, kunnes syytökset formalismista alkoivat vaikeuttaa teosten esille saamista. Hän palasi 1920-luvun lopulla esittävään maalaustyyliin, joka muistutti hänen varhaistuotantoaan.

Elämä ja työ

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omakuva, 1908 tai 1910–1911.

Varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malevitš syntyi Ukrainassa lähellä Kiovaa puolalaisille vanhemmille.[4] Malevitšin äidinkielet olivat puola ja venäjä. "Malevitš" on hänen puolalaisen nimensä Malewicz translitteraatio.[5] Hän ei itse tiennyt tarkkaa syntymäaikaansa, ja jopa syntymävuodesta on epäselvyyttä. Toisten tietojen mukaan hän syntyi vuonna 1878, mutta myöhemmin syntymävuodeksi on vahvistunut 1879. Päivän epäillään olevan joko 24. tai 26. helmikuuta (J: 11. helmikuuta/14. helmikuuta).[6] Malevitš varttui Ukrainan maaseudulla, ja hän oli taiteensa kautta koko ikänsä sidoksissa talonpoikaisympäristöön.[7] Malevitš opiskeli Kiovan piirustuskoulussa 1895–1896. Hän muutti Moskovaan 1904, jossa opiskeli Moskovan maalaus-, veisto- ja rakennustaiteen opistossa sekä Fjodor Rerbergin ateljeessa vuosina 1904–1910. Vuonna 1910 hän osallistui Ruutusotamies-ryhmän näyttelyyn Moskovassa.

Vuonna 1911 Malevitš osallistui taiteilijaryhmä Nuorten liiton (Sojuz Molodjoži) toiseen näyttelyyn Pietarissa Vladimir Tatlinin kanssa sekä myös ryhmän kolmanteen näyttelyyn 1912 Aleksandra Eksterin, Vladimir Tatlinin ja muiden kanssa. Samana vuonna hän osallistui Moskovassa Aasinhäntä-ryhmän näyttelyyn. Hän sai tuon aikaisiin töihinsä vaikutteita venäläisiltä avantgardemaalareilta Natalja Gontšarovalta ja Mihail Larionovilta, joita innoitti erityisesti vanha venäläinen kansantaide lubok.

Malevitš osallistui ulkomailla Der Blaue Reiterin näyttelyyn Münchenissä 1912 ja ”Riippumattomien salonkiin” 1914 Pariisissa yhdessä Alexander Archipenkon, Sonia Delaunayn, Aleksandra Eksterin, Vadim Mellerin ja muiden venäläistaiteilijoiden kanssa. Vuonna 1915 hän julkaisi manifestinsa Kubismista suprematismiin.

Futuristien tapaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malevitš oleskeli Itä-Suomessa kesällä 1913 ystävänsä Mihail Matjušinin huvilalla, joka sijaitsi parin kilometrin päässä Uudenkirkon (sittemmin Kanneljärvi) asemalta. Matjushinin vaimon, runoilija, kirjailija ja taidemaalari Jelena Guron (Eleanora von Notenberg) kuoltua keväällä huvilalla järjestettiin 18.-20. heinäkuuta tapaaminen, jota kutsuttiin myöhemmin "Ensimmäiseksi yleisvenäläiseksi futuristien liittokokoukseksi".[8] Siihen osallistuivat Malevitšin ja futuristisen muusikko Matjušinin lisäksi futuristirunoilija Aleksei Krutšonyh ja taidemaalari Davyd Burljuk. Mukana olivat myös runoilija Velimir Hlebnikov. Lyhyt kohtaaminen sujui yhteisymmärryksessä, ja sen aikana laadittiin suunnitelma oopperan toteuttamiseksi. Ajan henkeä ja mielialoja myötäillen tekijät pyrkivät eroon totunnaisista ja heidän mielestään jo aikansa eläneistä ilmaisumuodoista. Näin syntyi ooppera Voitto auringosta.[9][10]

Tapaamisen julkilausumassa ilmoitettiin, että oli päätetty perustaa futuristinen teatteri. Saman vuoden lopulla taideyhdistys Nuorten liitto kustansi Pietarin Luna-puistossa olleeseen teatteriin kaksi futuristista esitystä. Niistä toinen oli Vladimir Majakovskin näytelmä Vladimir Majakovski. Toinen esitys oli ”kanneljärveläisen kolmikon” kirjoittama ja säveltämä maailman ensimmäinen futuristinen ooppera Voitto auringosta. Sen esipuheen oli kirjoittanut Velimir Hlebnikov.[11] Kaksinäytöksisessä oopperassa kuvattiin, miten aurinko vangitaan ja miten voimaihmisten valtakunta saa alkunsa. Oopperan geometrinen puvustus ja lavasteet olivat Malevitšin suunnittelemia. Teos oli suunnattu ”laiskaa maallikkojärkeä vastaan”, ja se mainosti uutta, toisenlaista järkeä, josta puuttui kaikki logiikka.[9] Esitys sai aikaan yleisön hurjistuneita vastalauseita.[12]

Malevitš kehitti Uudellakirkolla myös myöhemmin julkaisemiaan suprematismin ideoita.

Varhaistuotantoa
Malevitšin suunnittelemien astioiden kuvia julkaistiin De Stijl-lehdessä 1926–1927.

Malevitš yllätti niin taiteilijaystävänsä kuin yleisönkin siihen asti salassa pitämällään suprematistisella teossarjallaan, jossa katsoja sai nähtäväkseen nonfiguratiivisen maailman tyhjyyden.[9]

Vuosina 1915–1916 Malevitš työskenteli muiden suprematistitaiteilijoiden kanssa talonpoikais- ja taiteilijayhteisössä Skoptsin ja Verbovkan kylissä. Hän oli eri vaiheissa opettajana Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä. Vuonna 1922 hän lähetti teoksiaan Berliinin ensimmäiseen venäläiseen taidenäyttelyyn.[15]

Malevitš oli monumenttien ja museoiden suojelukomitean Narkomprosin taiteilijakollegion jäsen (1918–1919). Hän toimi myöhemmin opettajana Vitebskin taideteollisuuskoulussa (1919–1922), Pietarin taideakatemiassa (1922–1927), valtion taideinstituutissa Kiovassa (1927–1929) ja Leningradin taiteilijoiden talossa (1930). Malevitšin ollessa opettajana Vitebskissä, eräs koulun oppilaista oli Aleksanteri Ahola-Valo.

Vuonna 1927 hän matkusti Varsovaan, jossa oli hänen yksityisnäyttelynsä avajaiset ja edelleen Berliiniin, jossa osallistui ”Suureen berliiniläiseen taidenäyttelyyn”, jossa Malevitšilla oli oma sali. Vastaanotto oli innostunut. Samana vuonna ilmestyi saksaksi Bauhausbücher-sarjaan kuuluva Malevitšin kirjoittama kirja Die gegenstandslose Welt (Ei-esineellinen maailma).[15]

Malevitšin matkustaessa Berliiniin hänen arvovaltansa riisuminen ja vaikutusvaltansa rajoittaminen oli kuitenkin jo alkanut Neuvostoliitossa. Vuonna 1926 lakkautettiin Valtion taidekulttuurin instituutti (GINHUK), jonka rehtorina Malevitš oli 1924 alkaen.[15] Syynä oli yhä äänekkäämpi modernin taiteen vastustaminen Neuvostoliitossa.[16]

Suprematismi ja 1920-luvun loppu

Myöhäistuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omakuva, 1933.

Tehtyään tilateoksia ja arkkitektoneita Malevitš palasi taulumaalaukseen ja esittävään maalaustyyliin 1920-luvun lopulla. Valmistautuessaan Tretjakovin gallerian yksityisnäyttelyyn, joka pidettiin 1929, hän maalasi niin sanotun talonpoikaissarjan maalauksia ja neoimpressionistisia töitä, jotka olivat hänen varhaisemman tuotantonsa rekonstruktioita. Hän merkitsi talonpoikaissarjan työt tehdyiksi vuosina 1908–1912 ja impressionististen maalaustensa valmistumisvuodet 1903-1906.[18]

Malevitš itse vaikeutti teostensa arviointia ilmoittamalla teoksilleen vääriä valmistumisaikoja ja sijoittama Malevitš lopulta periksi vai kokeiliko hän uusia ilmaisumuotoja, joita oli saavuttanut suprematismin avulla.[16]

Vuonna 1930 teoksia oli esillä neuvostotaiteen näyttelyissä Berliinissä ja Wienissä. Malevitš pidätettiin syksyllä, mutta hänet vapautettiin joulukuun alussa. Vuonna 1931 hän osallistui Leningradissa näyttelyyn ”Nainen sosialistisen yhteiskunnan rakennustyössä”. Hän esitti 1930-luvun alussa neuvostoviranomaisille suunnitelmansa niin sanotusta sosialistisesta kaupungista Sotsgorodista, mutta hanke ei toteutunut.

Vuonna 1932 Malevitš nimitettiin Leningradin Venäläisen museon kokeellisen laboratorion johtajan virkaan. Hän osallistui Yhdysvalloissa järjestettyihin venäläisen taiteen näyttelyihin. Taiteilijan viimeisiä muotokuvia oli esillä ”Leningradin taiteilijoiden ensimmäisessä näyttelyssä”. Näyttely jäi hänen elinaikanaan viimeiseksi.[15]

Eräs Malevitšin viimeisistä maalauksista on Omakuva renessanssimuotokuvan tyyliin. Hän signeerasi teoksen maalaamalla oikeaan alareunaan mustan neliön.[16]

Myöhäistuotanto

Kuolema ja muistomerkki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1933 kävi ilmi, että Malevitš sairasti parantumatonta syöpää. Taiteilijan toivomus oli tulla haudatuksi Moskovan lähelle Nemtšinovkaan. Siellä oli hänen toisen vaimonsa isän datša, jossa hän oli työskennellyt pitkään.

Malevitšin kuoltua 15. päivänä toukokuuta 1935 kulki Pietarin Nevski prospektia Moskovan asemalle ruumissaatto. Taiteilijan suprematistinen sarkofagi oli asetettu kuorma-auton lavalle, ja auton keulaan oli kiinnitetty Musta neliö. Taiteilijan ruumisarkku siirrettiin junalla Moskovaan, ja tuhkauksen jälkeen Malevitšin tuhkat vietiin Nemtšinovkaan ja haudattiin tammen alle hautausmaan vieressä olevalle pellolle. Hautapaikalle Nikolai Sujetin suunnitteli muistomerkiksi valkoisen kuution, jossa oli musta neliö. Hauta katosi sota-aikana.

Muistomerkki entistettiin pellon laidalla olevan metsän reunaan vuonna 1988. Siinä valkoiseen kivikuutioon on upotettu punainen neliö.[19][20]

Taiteellinen ajattelu ja tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Musta neliö, 1915.

Malevitš kokeili uransa varhaisvaiheessa modernismin eri tyylejä, kuten kubismia ja futurismia, josta esimerkkinä puvustus ja lavastus kubofuturistiseen oopperaan Voitto auringosta. Hän esitteli 1915 Pietarissa abstraktit, ei-esineelliset kuvionsa tyylinä ja taideliikkeenä, jota kutsuttiin suprematismiksi. Kuuluisimmat tyylisuunnan mukaiset teokset ovat Musta neliö (1913) ja Valkoista valkoiselle (1918).

Mustaa neliötä hän kutsui ”paljaaksi ikoniksi” ja myös ripusti sen näyttelytilan nurkkaan ikonin tavoin. Useiden aikalaistensa tavoin Malevitš etsi uutta lähtökohtaa spiritualismista, mutta ei tyytynyt vertauskuvallisuuteen eikä epämääräisiin viittauksiin. Toinen todellisuus edusti hänelle maailmaa, jota ei voinut tavoittaa järjellä eikä kuvata tavanomaisin keinoin. Malevitšin ajatteluun vaikutti muun muassa venäläinen mystikko-matemaatikko P. D. Uspenski, joka puhui ja kirjoitti neljännestä ulottuvuudesta sekä neljännestä tiestä.[21][22]

Malevitšin ajattelussa suprematismi ("ylemmyys, suprematia") merkitsi laajaa filosofis-taiteellista teoriaa, jonka avulla hän halusi löytää taiteelle kokonaan uudet lait. Suprematismilla haettiin taiteelle keinoa, jolla sen olisi mahdollisuus ylittää kolmiulotteinen todellisuus ja välittää henkisesti korkeampaa tietoisuuden tasoa, neljättä ulottuvuutta. Tällaista filosofis-taiteellista näkemystä vastustavien mukaan esoteeristen ajatusten vaikutuksen syvyyttä Malevitšiin ei ole helppo osoittaa, ja monien aikalaistensa tavoin Malevitš olisi hylännyt ne myöhemmin.[23] Malevitšin taiteen lähtökohdaksi tulivat kuitenkin geometriset perusmuodot ja kirkkaat värit. Mustasta neliöstä tuli sen tärkein perusmuoto, filosofinen symboli, jossa maalauksen pinta ja värit vaikuttivat voimina, energiakenttinä.[24]

Malevitš käytti neliöteemaa Voitto auringosta -oopperassa, jossa Musta neliö esiintyi eri kohtauksissa läpi koko näytelmän. Lopulta se peitti auringon kokonaan, vain musta neliö jäi jäljelle.[10]

Teosten kohtalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malevitš jätti Berliinin näyttelynsä maalaukset berliiniläiselle arkkitehti Hugo Häringille. Vuonna 1929 teokset siirrettiin syrjäiseen hannoverilaiseen taidemuseoon, mutta 1935–1936 ne lähetettiin takaisin Häringille Berliiniin, koska ne eivät enää olleet turvassa kansallissosialistien hyökkäykseltä ”rappiotaidetta” kohtaan. Häring onnistui säilyttämään teokset Berliinissä vuoteen 1943 asti ja pelasti ne vielä pommituksilta pakenemalla eteläsaksalaiseen Biberbachin kaupunkiin.[25]

Berliinissä esitetyistä 73 maalauksesta kahdeksaatoista pidetään nykyisin kadonneena. Yksitoista niistä on julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa, kuten Guggenheim-museossa New Yorkissa ja Venetsiassa sekä New Yorkin Museum of Modern Artissa.

Amsterdamin Stedelijk-museo osti suurimman osan kokoelmasta vuonna 1958. Museon kokoelma on kolmanneksi suurin Malevitšin teosten kokoelma Pietarin Venäläisen museon ja Moskovan Tretjakovin gallerian jälkeen. Amsterdamin kokoelman yhteydessä on myös merkittävä osa taiteilijan kirjallista jäämistöä.[25] Stedelijk-museon Malevitš-arkistossa on käsin ja koneella kirjoitettuja tekstejä, muistikirjoja ja lehtileikkeitä. Kokoelman tekstit ajoittuvat vuosille 1913–1927, ja niihin kuuluu täydellinen käsikirjoitus teoksen Suprematism. Mir kak bespredmetnost versioehdotuksesta vuodelta 1922. Lisäksi arkistossa on osia Malevitšin merkittävästä taideteoreettisesta teoksesta Maailma ei-esineellistettynä.[26]

Länsimaissa Malevitšin teokset tulivat kiinnostuksen kohteiksi varsinkin minimalismin myötä 1960-luvulta alkaen.

Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puvustussuunnitelma Voitto auringosta -oopperaan, Urheilija, 1913.

Malevitšin kuoltua hänen äitinsä, leskensä ja tyttärensä lahjoittivat 86 maalausta ja 8 piirustusta Venäläiselle museolle, jossa ne olivat esillä lyhyen aikaa. Pian ne määrättiin poistettavaksi museon näyttelytiloista. Venäläisestä museosta tuli taiteilijan oman ennustuksen mukaisesti hänen teostensa ”hautakammio”. Museo ei saanut asettaa niitä näytteille eikä edes myöntää julkisesti, että sen kokoelmissa on Malevitšin teoksia.

Malevitšin ensimmäinen kuolemanjälkeinen näyttely hänen kotimaassaan oli vuonna 1962. Kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneen taiteilijan teosten julkistamisen paineet kasvoivat. Vasta vuonna 1977 Venäläisessä museossa olleet Malevitšin teokset siirrettiin museon pysyviin kokoelmiin ja niiden olemassaolo sai ”virallisen aseman”.[27]

Malevitšin taiteeseen tunnettiin kiinnostusta myös Neuvostoliitossa, mutta sen esittäminen ja tutkiminen vapautuivat täysin vasta virallisen sensuurijärjestelmän lakkauttamisen jälkeen vuonna 1988.[28]

Venäjän avantgarden 1900-luvun alun keskeiset tapahtumat eivät vaikuttaneet Suomessa. Malevitšin teoksia alettiin huomioida Suomessa 1960-luvulla abstraktin taiteen tullessa ajankohtaiseksi. Suomalaiset näkivät Malevitšin teoksia Tukholman Moderna Museetin näyttelyissä 1960-luvulla. Voitto auringosta -ooppera esitettiin uudelleen vuonna 1988 Imatralla.[12] Pietarin Venäläisen taiteen museon Malevitšin teosten kokoelma oli esillä Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä vuonna 2000[29] ja Espoon Emma-museossa avattiin lokakuussa 2006 näyttely "Kazimir Malevitsh: Henkisyys ja muoto".[24]

»Maailma on maailma, ei henkeä eikä ainetta.»
(Kazimir Malevitš.)

Musta ympyrä, noin 1923.

Taiteilijan julkaistuja kirjoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kasimir Malevich; The Non-Objective World. The Manifesto of Suprematism. New York 2003.
  • Kasimir Malewitsch: Die gegenstandslose Welt (hrsg. von Hans M. Wingler ; mit einer Anmerkung des Herausgebers und einem Vorwort von Stephan v. Wiese ; [Ubersetzung, Alexander von Riesen]). Published in 1980, Kupferberg (Mainz, Berlin).
  • Essays on art 1915–1928, julk. Troels Andersen. osa I., Kööpenhamina 1968
  • Essays on art 1928–1933, julk. Troels Andersen. osa II., Kööpenhamina 1968
  • The World as Non-Objectivity. Unpublished Writings 1922–1933, herausgegeben von Troels Andersen. Bd III., Kööpenhamina 1976
  • The Artist, Infinity, Suprematism. Unpublished Writings 1913–1928, herausgegeben von Troels Andersen. Bd IV., Kööpenhamina 1978
  • Besançon, Alain & Todd, Jane Marie: The forbidden image: An intellectual history of iconoclasm. Chicago: University of Chicago Press, 2000. ISBN 0226044130 Googlen teoshaku. (englanniksi)
  • Venäläisen museon Kazimir Malevitsh -kokoelma. (Näyttely Didrichsenin taidemuseossa 15.2.–15.6.2000. Järjestäjät: Didrichsenin taidemuseo ja Venäläinen museo, Pietari. Toimittajat: Natalja Obnovlenskaja ja Ilkka Karttunen) Helsinki: Didrichsenin taidemuseo, 1999. ISBN 951-97083-3-2
  1. Запись о рождении в метрической книге римско-католического костёла св. Александра в Киеве, 1879 год // ЦГИАК Украины, ф. 1268, оп. 1, д. 26, л. 13об—14. (venäjäksi)
  2. Donald Campbell: Kasimir Severinovich Malevich gla.ac.uk. University of Glasgow. Viitattu 23.2.2009. (englanniksi)
  3. Kazimir Malevich The Collection. 2009. Oxford University Press ja The Museum of Modern Art MoMA. Viitattu 15.12.2012. (englanniksi)
  4. Petri Liukkonen ja Ari Pesonen, Kazimir Malevich (1878–1935), Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008. Viitattu 16.3.2009. (englanniksi)
  5. Patricia Railing: Kazimi Malevich biography (pdf) InCoRM, International Chamber of Russian Modernism. Viitattu 29.8.2015. (englanniksi)
  6. Savytska, Olha: The magic of Malevich (artikkeli) The Day. 3.6.2008. The Ukrainian Press Group Joint Stock Company. Viitattu 23.2.2009. (englanniksi)
  7. Jeannot Simmen, Kolja Kohlhoff: Kazimir Malevitš, Elämä ja tuotanto, sivu 76. Mark Voges ISBN 3-8290-5714-8.
  8. Natalia Baschmakoff: ”Avant-Garde Encounters on Karelian Bedrock (1890-1930s)”, A Cultural History of the Avant-Garde in the Nordic Countries 1900-1925, s. 360. Rodopi, 2013. ISBN 978-9042036208 (englanniksi)
  9. a b c Jeannot Simmen, Kolja Kohlhoff: Kazimir Malevitš, Elämä ja tuotanto, sivu 44–45. Mark Voges ISBN 3-8290-5714-8.
  10. a b Ooppera "Voitto auringosta " (retrospektiivisen näyttelyn esite) Kazimir Malevitsh 1878-1933. 15.2.-15.6.2000. Didrichsenin taidemuseo. Arkistoitu 6.1.2013. Viitattu 15.12.2012.
  11. Olli Valkonen, Futuristikokous Kanneljärvellä, Taide 2/1974 s. 7.
  12. a b Olli Valkonen, Kuvia Kannakselta, Kannaksen maalaustaide, Professori Olli Valkosen esitelmä, Etelä-Karjalan liiton kulttuuriklubi, Etelä-Karjalan taidemuseo 28.11.2002. Viitattu 16.3.2009. (PDF)
  13. Ilkka Karttunen (toim.): ”Kimmo Pasanen; Musta neliö, Zaum ja tyhjyys”, Kazimir Malevitsh, Henkisyys ja muoto, s. 24. EMMA/Palace Editions, 2006.
  14. Ilkka Karttunen (toim.): ”Kimmo Pasanen; Musta neliö, Zaum ja tyhjyys”, Kazimir Malevitsh, Henkisyys ja muoto, s. 86-87. EMMA/Palace Editions, 2006.
  15. a b c d Venäläisen museon Kazimir Malevitsh -kokoelma 1999, s. 431–438.
  16. a b c Katrin Bettina Müller, Kasimir Malevich (Arkistoitu – Internet Archive), db-art.info, Deutsche Bank. Viitattu 16.3.2009.
  17. Ilkka Karttunen (toim.): ”Kimmo Pasanen; Musta neliö, Zaum ja tyhjyys”, Kazimir Malevitsh, Henkisyys ja muoto, s. 114-115. EMMA/Palace Editions, 2006.
  18. Ilkka Karttunen (toim.): ”Elämäkerta”, Kazimir Malevitsh, Henkisyys ja muoto, s. 146. EMMA/Palace Editions, 2006.
  19. Malevich'es last shelter. Viitattu 17.3.2009.
  20. Nemtšinovka, Malevitš. Viitattu 17.3.2009.
  21. Besançon & Todd 2000, s. 362–377.
  22. MoMA: Suprematism (englanniksi)
  23. Besançon & Todd 2000, s. 312.
  24. a b Kazimir Malevitsh (Henkisyys ja muoto näyttely 13.10.2006 - 07.01.2007) EMMA - Espoon modernin taiteen museo. 2006-2007. EMMA - Espoon modernin taiteen museo. Arkistoitu 31.3.2016. Viitattu 15.12.2012.
  25. a b Roland Enke, Malevich and Berlin (Arkistoitu – Internet Archive), db-art.info, Deutsche Bank. Viitattu 16.3.2009.
  26. Kasimir Malevich Archive Stedelijk Museum, Amsterdam Yale University. Viitattu 17.3.2009. (englanniksi)
  27. Venäläisen museon Kazimir Malevitš -kokoelma 1999, s. 15.
  28. Olga Sinitsyna, Censorship in the Soviet Union and its Cultural and Professional Results for Arts and Art Libraries, IFLA:n 64. yleiskokous 1998. Viitattu 17.3.2009.
  29. Kazimir Malevitsh retrospektiivi 1906-1933. (retrospektiivisen näyttelyn verkkosivu) Kazimir Malevitsh 1878-1935. 15.2.-15.6.2000. Didrichsenin taidemuseo. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 15.12.2012.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Karttunen, Ilkka (toim), Kazimir Malevitsh, henkisyys ja muoto. Emma — Espoon modernin taiteen museo, Espoo, Palace Editions, 2006 s. 2, 6, 7.
  • Shadowa, Larissa A., Suche und Experiment, Aus der Geschichte der russischen und sowjetischen Kunst zwischen 1910 und 1930, VEB Verlag der Kunst, Dresden, 1978.
  • Kazimir Malevich, 1878–1935: произведения из Государственного Русского Музея, Ленинград ... Kazimir Severinovich Malevich, Willem A. L. Beeren, Joop M. Joosten, Gosudarstvennyĭ russkiĭ muzeĭ (Saint Petersburg, Russia), GosudarstvennaiaTretiakovskaia galereia, L. Veneman-Boersma, Amsterdam (Netherlands). Stedelijk Museum 1988.
  • Pasanen, Kimmo: Musta neliö: Abstraktin taiteen salat. (Perustuu tekijän Sorbonnen yliopistossa Pariisissa vuonna 1995 hyväksyttyyn väitöskirjaan ”Le tableau vide: Le sens d l’oeuvre et les jeux de l’art”) Helsinki: Taide, 2004. ISBN 951-608-052-9
  • Kazimir Malevich and Suprematism 1878–1935, Gilles Néret, Taschen, 2003.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]