Tämä on suositeltu artikkeli.

Irene (Bysantin keisarinna)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli kertoo keisarinnasta. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Irene
Bysantin keisarinna
Valtakausi 19. elokuuta 797 – 31. lokakuuta 802
Edeltäjä Konstantinos VI
Seuraaja Nikeforos I
Syntynyt noin 750–755
Ateena, Kreikka
Kuollut 9. elokuuta 803
Lesboksen saari, Kreikka
Puoliso Leo IV
Lapset Konstantinos VI
Suku Isaurialainen

Irene (syntyi 750–755, kuoli 803) oli Bysantin keisarinna ja keisari Leo IV:n vaimo vuosina 769–780. Miehensä kuoltua Irene hallitsi Bysantin valtakuntaa poikansa Konstantinos VI:n nimissä. Poikansa kuoleman jälkeen vuonna 797 Irene hallitsi yksin aina vuoteen 802, jolloin hänet syrjäytettiin. Irene oli poikkeuksellinen keisarinna siinä mielessä, että hän hallitsi Bysantin valtakuntaa omalla nimellään ja käytti itsestään keisarin maskuliinista arvonimeä basileios. Irenen aikana pidettiin seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous, jossa tuomittiin ikonoklasmi.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Irenen appea Konstantinos V:tä (oikealla) ja tämän isää Leo III:ta esittävä raha.

Irenen nuoruudesta tiedetään hyvin vähän. Hän oli kotoisin Ateenasta. Patriarkka Nikeforoksen lyhyen historian mukaan keisari Konstantinos V antoi tuoda Irenen Konstantinopoliin vaimoksi pojalleen Leo IV:lle marraskuussa 769.[1] Irenen perheestä tiedetään hyvin vähän, ja myöhemmin Irene väitti olevansa orpo. Hänen sukunimensä tiedetään olleen Sarandapekhys.[2] Ei tiedetä miksi Konstantinos V valitsi Irenen vaimoksi pojalleen. On esitetty, että Konstantinos V halusi saada Kreikan tiukemmin Konstantinopolin valtapiiriin, koska slaavit olivat vallanneet suuria alueita Balkanilla, ja Bysantin valta siellä oli joskus vain nimellinen. Ilmeisesti Konstantinos arveli kreikkalaissyntyisen prinsessan auttavan häntä saamaan alueen takaisin hallintaansa.[3] Bysantin pääkaupunkiin tuli Irenen mukana ainakin yksi naissukulainen, jonka tiedetään menneen myöhemmin naimisiin bulgaarien kaanin Telerigin kanssa.[3][4][5]

Vuoden 769 joulukuussa Konstantinos V kruunasi Irenen keisarinnaksi, ja myöhemmin samana päivänä Irene ja Leo IV vihittiin. Leo oli tuolloin yhdeksäntoista vanha; Irenen tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, mutta hänen on täytynyt olla yli 14-vuotias ja luultavasti uutta aviomiestään nuorempi. Irene synnytti 14. tammikuuta 771 Leolle pojan, tulevan Konstantinos VI:n, keisarillisen palatsin niin sanotussa purppurakamarissa. Se oli erityinen huone, jossa vain keisarien lapset synnytettiin.[6]

Konstantinos V kuoli elokuussa 775, ja hänen vanhin poikansa ja hallitsijakumppaninsa Leo IV julistettiin keisariksi. Irenestä tuli samalla vanhempi keisarinna, kun Konstantinin vaimo Eudokia vetäytyi julkisuudesta. Leon viisi velipuolta jäivät ilman mahdollisuutta tulla keisariksi, kun Leo julisti poikansa Konstantinos VI:n kruununperilliseksi ja hallitsijakumppanikseen pääsiäisenä 776. Leon velipuolet karkotettiin Konstantinopolista toukokuussa 776, kun oli paljastunut, että vanhin heistä, Nikeforos, oli yrittänyt syöstä Leon vallasta.[4][7]

Ikonit olivat olleet kiellettyjä Bysantissa vuoden 754 kirkolliskokouksen jälkeen ja Leo IV jatkoi isänsä tapaan ikonoklasmia. Hän muun muassa yllätti osan palatsin eunukeista kunnioittamassa salaa ikoneja. Myöhemmin kirjoitetuissa lähteissä mainitaan, että Irene oli myös ikonien kannattaja. Hän oli mukana ikoneja kätkevässä ryhmässä. Erään 1100-luvulla kirjoitetun tekstin mukaan Leo löysi Irenen, kun tämä oli salaa kunnioittamassa ikoneja. Leo ei enää tämän jälkeen suostunut nukkumaan vaimonsa kanssa.[8]

Hallitsijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leo IV kuoli äkillisesti 8. syyskuuta 780.[9] Koska Konstantinos VI oli vain 9-vuotias, Irene otti vallan omiin käsiinsä, ja hänet julistettiin poikansa hallitsijakumppaniksi. Vuonna 780 lyödyissä rahoissa Konstantinos ja Irene kuvataan vierekkäin. Melkein heti Leon kuoltua tämän velipuolet yrittivät kaapata vallan julistamalla vanhimman veljeksen, Nikeforoksen, keisariksi. Salajuoni saatiin kuitenkin paljastettua ja veljekset pakotettiin luostariin. Vanhimmalta heistä puhkaistiin silmät ja toisilta leikattiin kielet pois. Myös monia heidän kannattajistaan, heidän joukossaan monia tärkeitä sotilaskomentajia, karkotettiin.[10] Kaikkia salaliittoon kuuluneita Irene ei kuitenkaan karkottanut, esimerkiksi Sisilian sotilaskomentaja Elpidios sai pitää virkansa. Hän alkoi kuitenkin kapinoida, ja Irene lähetti laivaston kukistamaan hänet. Laivasto onnistui tehtävässään, vaikka Elpidios pääsikin pakenemaan Afrikkaan. Saatuaan vallan omiin käsiinsä Irene alkoi nimittää omia suosikkejaan tärkeisiin virkoihin. Eunukki Staurakioksesta tehtiin siviilihallinnon päällikkö ja rahastonhoitaja Johanneksesta armeijan ylipäällikkö (Megas domestikos).[11]

Kaarle Suuri ja Pipin. Kopio kuvasta, joka tehtiin noin 829–836.

Seuraavana vuonna Irene lähetti diplomaatteja frankkien valtakuntaan tapaamaan Kaarle Suurta. Tarkoituksena oli löytää Konstantinokselle vaimoksi Kaarlen sukulainen. Lopulta päädyttiin Kaarlen tyttäreen Rotrudiin, jolle kreikkalaiset antoivat nimeksi Erythro (punainen). Frankit olivat aikaisemmin vallanneet langobardien kuningaskunnan Pohjois-Italiassa ja Kaarle oli kruunattu langobardien kuninkaaksi. Frankit uhkasivat myös Bysantille kuuluvia alueita Etelä-Italiassa, ja Irene toivoi Konstantinoksen ja Kaarlen tyttären välisen liiton rauhoittavan tilannetta.[12][4][13]

Vuonna 781 armeijan ylipäällikkö Johannes kukisti arabit, jotka kuitenkin palasivat seuraavana vuonna suuremman armeijan kanssa. Bysantille tappiollisten taisteluiden jälkeen saatiin aikaan rauhansopimus, jonka mukaan Bysantti joutui maksamaan arabeille vuosittaisia lunnaita. Vuonna 783 Staurakios johti armeijaa, joka hyökkäsi Balkanilla asuvia slaaveja vastaan. Armeija tunkeutui aina Peloponnesokselle asti, josta se palasi mukanaan suuri määrä rahaa ja vankeja. Irene myönsi suosikkieunukilleen triumfin Hippodromissa vuoden 784 tammikuussa, vaikka sotaretki slaaveja vastaan oli todellisuudessa melko mitätön ryöstöretki.[4][14]

Vuonna 784 Irene ja Konstantinos tekivät matkan Traakiaan, joka oli ainoa alue, josta Konstantinopoli sai elintärkeää viljaa. Matkan aikana Beroian kaupunki nimettiin uudelleen Eirenepolikseksi ja sen muurit rakennettiin uudelleen. Keisarinna ja hänen poikansa vierailivat muun muassa Filippopoliksessa ja Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Ankhialoksessa, tärkeässä satamakaupungissa, josta yleensä aloitettiin bulgaareja vastaan käydyt sotaretket.[4] [15]

Ikonoklasmin loppu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samana vuonna Konstantinopolin patriarkka Paulus sairastui ja pyysi eroa virastaan. Ennen kuolemaansa Paulus tuomitsi ikonoklasmin, jota hän oli aina salaa vastustanut. Irene tahtoi siviilihallinnossa työskentelevän Tarasiosin ryhtyvän uudeksi patriarkaksi. Tarasios vastusti aluksi nimitystä esittäen, että hän ei ollut pätevä patriarkan virkaan. Tarasios suostui, kun päätettiin kutsua koolle kirkolliskokous, joka tekisi lopullisen päätöksen ikonoklasmista.[4][16]

Irene ja Konstantinos seitsemännessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa.

Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous avattiin syyskuussa 786 Konstantinopolissa. Irene ja Tarasios olivat kuitenkin aliarvioineet ikonoklastit. Heidän joukossaan oli suuri osa armeijan komentajista, jotka yhdistivät ikonoklasmin aikaisempiin sotavoittoihin. Kirkolliskokous loppuikin mellakkaan, kun sotilaat valtasivat kirkon, jossa kokousta pidettiin. Irene ja Konstantinos VI joutuivat pakenemaan kirkosta keisarilliseen palatsiin. Irene ryhtyi voimakkaisiin toimiin ja päätti lakkauttaa koko ammattiarmeijan (tagmata). Armeija käskettiin koolle Malaginassa, Vähässä-Aasiassa, jossa se yleensä kokoontui ennen sotaretkiä arabeja vastaan. Siellä sotilaille maksettiin palkka ja heidät erotettiin tehtävistään. Heidän vaimonsa ja lapsensa karkotettiin Konstantinopolista. Poistettuaan näin vaikutusvaltaisimmat ikonoklastit armeijan johdosta Irene nimitti omia suosikkejaan heidän tilalleen. Kirkolliskokous pääsi nyt uudestaan alkamaan, tällä kertaa Nikeassa. Kokous päätti lopettaa ikonoklasmin ja ikonien kunnioittaminen sallittiin jälleen. Ikonoklasmin vastustajat vertasivat seitsemättä kirkolliskokousta vuoden 325 kokoukseen ja Konstantinosta ja Ireneä itseensä Konstantinus Suureen ja hänen äitiinsä Helenaan.[12][17]

Konstantinos yrittää kaapata vallan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solidus-raha, jossa on Konstantinos VI:n ja Irenen kuvat.

Heti miehensä kuoleman jälkeen Irene oli vaatinut itselleen vanhemman keisarin arvoa. Esimerkiksi eräissä julistuksissa Irenen nimi luettiin ennen Konstantinoksen nimeä. Vuonna 797 Konstantinos oli jo 17-vuotias, ja hänen luultiin vaativan itselleen täyden keisarinvallan. Samana vuonna Irene perui Kaarle Suuren tyttären Rotrudin ja Konstantinoksen kihlauksen ja vaati Konstantinosta menemään naimisiin Armenian teemasta kotoisin olevan Marian kanssa. Syynä saattoi olla Kaarlen sekaantuminen Etelä-Italian asioihin. Irene lähetti armeijan ylipäällikön Johanneksen Etelä-Italiaan vastustamaan Kaarlen aikeita. Samalla, kun osa joukoista oli Italiassa, pääsivät arabit ja bulgaarit yllättäen hyökkäämään.[12][18]

Konstantinos näki nyt tilaisuutensa tulleen ja yritti vangita äitinsä tärkeimmän apulaisen Staurakioksen, mutta tämä juoni paljastui. Vuoden 790 helmikuussa tapahtuneen maanjäristyksen yhteydessä Konstantinos ja Irene pakenivat Konstantinopolin ulkopuoliseen palatsiin. Irene antoi vangita poikansa ja tämän neuvonantajat. Kaikki Konstantinoksen kannattajat saatiin vangittua maanjäristystä seuranneessa sekasorrossa.[4][18]

Irene määräsi valtakunnan sotilaat vannomaan valalla, etteivät he hyväksyisi Konstantinosta keisariksi. Saatuaan kuulla Konstantinoksen vangitsemisesta Armenian teeman armeija kieltäytyi vannomasta valaa. Armenian armeija syrjäytti komentajansa ja valitsi uuden Konstantinokselle uskollisen päällikön. Lokakuussa suurin osa Vähän-Aasian armeijoista julisti Konstantinoksen ainoaksi keisariksi. Konstantinos kaappasi vallan itselleen ja syrjäytti äitinsä. Hän antoi vangita Staurakioksen ja muut Irenen eunukeista ja suosikeista.[4][19]

Konstantinos keisarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Konstantinos hallitsikin ilman äitiään, sai Irene palata keisarilliseen palatsiin vuonna 792. Pian hän sai myös takaisin oikeutensa poikansa hallitsijakumppanina. Samana vuonna Konstantinos teki sotaretken bulgaareja vastaan, mutta hänet kukistettiin perusteellisesti ja hän joutui pakenemaan takaisin Konstantinopoliin. Konstantinos kärsi myös tappioita arabeja vastaan. Vastoinkäymisistä huolimatta armeijat vastustivat äänekkäästi Irenen pääsyä takaisin valtaan, ja lopulta Armenian teeman joukot alkoivat taas kapinoida.[4][20]

Vuonna 795 Konstantinos erosi vaimostaan Mariasta, joka lähetettiin luostariin. Hän otti uudeksi vaimokseen rakastajattarensa Theodoten, joka myös kruunattiin keisarinnaksi. Kirkko ei voinut hyväksyä, että keisari meni näin uusiin naimisiin, vaikka vanha vaimo oli vielä elossa. Irene oli heti poikansa vastustajien tukena, vaikka ei ollut mitenkään yrittänyt estää tapahtunutta. Tapauksen jälkeen Konstantinoksen kannatus oli pohjalukemissaan.[4][21]

Lokakuussa 796 keisarillinen hovi oli pääkaupungin ulkopuolella Prousan kuumilla lähteillä, kun Konstantinos sai tiedon, että Theodote oli synnyttänyt hänelle lapsen (nimeltä Leo, joka kuoli seuraavana vuonna). Konstantinos kiirehti takaisin Konstantinopoliin tapaamaan vaimoaan jättäen seurueensa ja äitinsä Prousaan. Irene käytti tilaisuutta hyväkseen ja lahjoi ja kiristi Konstantinoksen kannattajat omalle puolelleen. Seuraavana vuonna Irenen kannattajat yrittivät vangita Konstantinoksen, mutta tämä pääsi karkaamaan Vähään-Aasiaan. Hänet saatiin pian kiinni ja kuljetettiin takaisin Konstantinopoliin. Konstantinos suljettiin purppurakamariin, samaan huoneeseen, jossa hän oli syntynyt. Hän kuoli sen jälkeen, kun hänet oli raa'asti sokaistu Irenen käskystä.[4][22]

Irene keisarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solidus-raha, jonka kummallakin puolella on Irenen kuva ja teksti "Irene Basilissa"

Koska Irene oli jo aikaisemmin ollut Konstantinoksen hallitsijakumppani, kävi hänen pääsynsä takaisin valtaan helposti. Irenen valtakausi oli ennennäkemätön Rooman ja Bysantin historiassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin nainen hallitsi valtakuntaa yksin. Irene alkoi joissain yhteyksissä jopa käyttää itsestään keisarin arvonimeä basileus, eikä keisarinnaa tarkoittavaa arvonimeä basilissa. Tämän tarkoituksena oli ehkä tehdä selväksi, että hänellä todella oli korkein valta. Irenen teettämissä kultarahoissa oli kummallakin puolella hänen oma kuvansa (aikaisemmin niissä oli ollut Irenen ja Konstantinoksen yhteinen kuva).[4][23]

Heti Konstantinoksen kuoleman tultua julkisuuteen aikoivat Leo IV:n velipuolet, Konstantinoksen sedät, suunnitella jälleen vallan kaappaamista. Irene karkotti heidät Ateenaan. Siellä he kuitenkin saivat pian Hellaksen teeman sotilaita puolelleen. Saadakseen kiusalliset veljekset kuriin Irene lähetti veljenpoikansa Teofylaktoksen Ateenaan isänsä Konstantinoksen (Irenen veljen) luokse. Ne veljeksistä, joiden näkö oli vielä tallella, menettivät nyt sen, kun heidän silmänsä puhkaistiin. Tämä on ainoa kerta, kun Irenen veli ja veljenpoika mainitaan historiallisissa lähteissä.[12][24]

Irene yritti ulkopolitiikassaan saada aikaan rauhan sekä frankkien että arabien kanssa. Arabien Harun al-Rashid kieltäytyi rauhanehdotuksista ja teki useita retkiä Bysantin alueelle. Kaarle Suuri taas otti Irenen lähetystön vastaan. Idän ja lännen välit saatiin korjattua pitkän vihanpidon jälkeen.[4][25]

Nikeforos ja tämän poika Staurakios. Nikeforos toimi Irenen valtiovarainministerinä, mutta syrjäytti tämän vuonna 802 ja julistautui itse keisariksi. Staurakios hallitsi vain kuukauden isänsä kuoltua vuonna 811.
Paavi Leo III kruunaa Kaarle Suuren keisariksi Roomassa vuonna 800.

Irenen vanhetessa kysymys hänen seuraajastaan nousi suureksi ongelmaksi. Irene oli jo yli neljänkymmenen, eikä luultavasti enää pystyisi saamaan lapsia. Jos hän menisi naimisiin nuoremman miehen kanssa, tulisi miehestä varmasti keisari Irenen kuoltua. Irenen eunukkisuosikit kilpailivat keskenään hänen suosiostaan. Lopulta Irene teki yllättävän päätöksen ja ehdotti avioliittoa Kaarle Suuren kanssa. Kaarle oli kruunattu vuonna 800 keisariksi Roomassa. Lännessä paavi katsoi, että keisarinistuin oli ollut tyhjänä Konstantinos VI:n kuolemasta. Kaarlen ja Irenen liitto ei olisi yhdistänyt valtakuntia, vaan kumpikin olisi jatkanut oman puoliskonsa hallitsemista kuten aikaisemminkin.[12][26]

Liitosta ei kuitenkaan tullut mitään, kun Irene syrjäytettiin 31. lokakuuta 802. Frankkien lähetystö sai palata takaisin tyhjin käsin. Entinen valtiovarainministeri Nikeforos julistettiin keisariksi ja Irene karkotettiin Lesboksen saarelle, jossa hän myöhemmin kuoli.[12][27]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Herrin s. 51–52
  2. ↑ Herrin s. 55
  3. ↑ a b Herrin s. 56–57
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m Lynda Garland, University of New England, New South Wales: Constantine VI (780-797 A.D.) and Irene (797-802 A.D.) An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 30. toukokuuta 2007.
  5. ↑ Judith Herrin, Women in Purple: Rulers of Medieval Byzantium
  6. ↑ Herrin s. 60, 64–65
  7. ↑ Herrin s. 67–69
  8. ↑ Herrin s. 71–75
  9. ↑ Lynda Garland, University of New England, New South Wales: Leo IV (775-780 A.D.) An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 30. toukokuuta 2007.
  10. ↑ Herrin s. 75–76
  11. ↑ Herrin s. 77
  12. ↑ a b c d e f John Julius Norwich, Byzantium: The Early Centuries
  13. ↑ Herrin s. 78–79
  14. ↑ Herrin s. 79–80
  15. ↑ Herrin s. 81
  16. ↑ Herrin s. 83–86
  17. ↑ Herrin s. 88–89
  18. ↑ a b Herrin s. 92–93
  19. ↑ Herrin s. 93–94
  20. ↑ Herrin s. 94–95
  21. ↑ Herrin s. 96–97
  22. ↑ Herrin s. 98–99
  23. ↑ Herrin s. 100–101
  24. ↑ Herrin s. 113–114
  25. ↑ Herrin s. 114
  26. ↑ Herrin s. 117, 121–122
  27. ↑ Herrin s. 126–127

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Leo IV 		Bysantin keisarinna
797-802 		Seuraaja:
Nikeforos I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Irene_(Bysantin_keisarinna)&oldid=22710831”