Gabriele D’Annunzio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gabriele D’Annunzio
Henkilötiedot
Syntynyt12. maaliskuuta 1863
Pescara, Abruzzo, Italia
Kuollut1. maaliskuuta 1938 (74 vuotta)
Gardone Riviera, Italia
Kansalaisuus italialainen
Ammatti runoilija
Kirjailija
SalanimiDuca Minimo, Ariel, Bottom, Bull-Calf, Conte (Il) di Sostene, Floro, Happemouche, Filippo La Selvi, Lila Biscuit, Mab, Mambrino, Marchese (Il) di Caulonia, Mario de' Fiori, Miching Mallecho, Morilot, Musidoro, Myr, Pittore di Allegorie, Puk, Shiun-Sin-Katsu-Hava, Sir Ch. de Vere ja Svelt [1]
Äidinkieliitalia
Tuotannon kieliitalia
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Gabriele D’Annunzio (12. maaliskuuta 1863 Pescara, Abruzzo, Italia – 1. maaliskuuta 1938 Gardone Riviera, Italia[2]) oli italialainen runoilija, kirjailija ja näytelmäkirjailija.[2]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D’Annunzio syntyi varakkaan maanomistajan perheeseen Pescarassa, jossa hän myös vietti varhaislapsuutensa. D’Annunzio kävi Pratossa oppikoulua, jossa ollessaan hän julkaisi kuusitoistavuotiaana ensimmäiset runonsa. Vuonna 1881 hänet hyväksyttiin opiskelemaan La Sapienza -yliopistoon Roomaan, jossa hän osallistui monien kirjallisten ryhmien, esimerkiksi Cronaca Bizantinan, toimintaan ja kirjoitti paikallisiin lehtiin artikkeleita ja kirjallisuusarvosteluja. Noina vuosina hän aloitti myös oman varsinaisen kirjallisen uransa kirjoittamalla teokset Canto Novo (1882), Terra Vergine (1882), L’Intermezzo di Rime (1883), Il Libro delle Vergini (1884) sekä suurimman osan novelleista, jotka myöhemmin koottiin teokseksi San Pantaleone (1886). Arvostelijoista jotkut, jotka olivat aluksi tervehtineet häntä ihmelapsena, alkoivat nyt hyljeksiä hänen uutta tyyliään ja syyttivät häntä yleisen moraalin turmelemisesta. Toisaalta häntä kiitettiin Italian kirjallisuuden uudistajana ja sen elinvoiman palauttajana. Yliopistovuosiensa jälkeen D’Annunzio työskenteli toimittajana La Tribuna -sanomalehdessä, jossa hän nimimerkillä ”Duca Minimo” kirjoitti eräät terävimmistä teksteistään.lähde?

Vuonna 1883 D’Annunzio meni naimisiin Maria Hardouin di Gallesen kanssa. Heille syntyi kolme poikaa, mutta liitto päättyi eroon vuonna 1891. Sittemmin D’Annunziolla oli pitkäaikainen suhde näyttelijätär Eleonora Duseen, joka esiintyi monissa D’Annunzion kirjoittamissa näytelmissä, mutta hänellä oli myös useita muita rakastajattaria.[2]

D’Annunzio vietti melko huimapäistä elämää ja velkaantui. Velkojiaan hän pakeni 1910 Ranskaan, jolloin myös suhde Eleonora Duseen päättyi. Ranskassa hän teki yhteistyössä säveltäjä Claude Debussyn kanssa musiikkinäytelmän Le martyre de Saint Sébastien. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua D’Annunzio palasi Italiaan, jossa hän julkisissa puheissaan kehotti Italiaa liittymään ympärysvaltojen rinnalle. Hän liittyi Italian ilmavoimiin ja taisteli sodassa hävittäjälentäjänä, jossa yhteydessä hänen toinen silmänsä sokeutui[2]. Sota vahvisti hänen näkemyksiään siitä, että Italian oli omaksuttava vahvempi rooli kansainvälisessä politiikassa sodanaikaisten liittolaistensa rinnalla.lähde?

Pariisin rauhankonferenssissa 1919 esitettyjen Fiumen kaupunkia koskevien alueluovutusten suututtamana D’Annunzio kokosi 2 000 miehen vahvuisen joukon, marssi heidän johdossaan Fiumeen ja vaati kaupungin liittämistä Italiaan. Kun se ei onnistunut, D’Annunzio julisti Fiumen itsenäiseksi valtioksi ja itsensä sen päämieheksi Duceksi. Joulukuussa 1920 Italian laivaston tulitettua Fiumea hän joutui kuitenkin luopumaan kaupungin hallinnasta. Tapahtuman jälkeen Benito Mussolini määräsi D’Annunzion kotiarestiin Gardajärvelle, jossa hän keskittyi kirjoittamiseen ja iloiseen elämään. Hänestä alettiin Mussolinin valtakaudella käyttää nimitystä Il Vate, Profeetta.[2]

D’Annunzio nimitettiin Italian kuninkaallisen akatemian puheenjohtajaksi vuonna 1937. Hän kuoli aivohalvaukseenlähde?kotonaan 1. maaliskuuta 1938.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaaneja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Il piacere (1889)
  • Giovanni Episcopo (1891)
  • L’innocente (1892)
  • Il trionfo della morte, 1894; suom. Jalmari Hahl. Kuoleman riemuvoitto, Kustannusoy Kirja 1916
  • Le vergini delle rocce (1895)
  • Il fuoco (1900)
  • Forse che sì forse che no (1910)

Näytelmiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • La città morta (1899)
  • La Gioconda (1899)
  • Francesca da Rimini (1902)
  • La figlia di Iorio (1904)
  • La fiaccata sotto il moggio (1905)
  • La nave (1908)
  • Fedra (1909)

Runoteoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Primo vere (1879)
  • Canto novo (1882)
  • Poema paradisiaco (1893)
  • I quattro libri delle Laudi del cielo, del mare, della terre e degli eroi (1899; kokoelma käsittää neljä kirjaa: Maia, Elettra, Alcyone, Merope)

Novellikokoelmia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Terra vergine (1882)
  • Le novelle della Pescara (1884–1886)
  • San Pantaleone (1886)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Renzo Frattarolo, Dizionario degli scrittori italiani contemporanei pseudonimi: 1900-1975, Ravenna, Angelo Longo Editore, , s. 113View and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ a b c d e Petäjä, Jukka: Runoilija raivasi tietä Mussolinille. Helsingin Sanomat 15.6.2014, s. C 14.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Helena Eskelinen: L’ekphrasis nei Romanzi della Rosa di Gabriele D’Annunzio. (väitöskirja) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2013. ISBN 978-952-10-8716-5 Teoksen verkkoversio. (italiaksi)
  • Lucy Hughes-Hallett: The Pike: Gabriele D’Annunzio – Poet, Seducer & Preacher of War. London: Fourth Estate, 2013. ISBN 978-0-00-721395-5 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Gabriele_D’Annunzio&oldid=22372918”