Franklin D. Roosevelt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Franklin D. Roosevelt
Roosevelt värivalokuvassa vuodelta 1944.
Roosevelt värivalokuvassa vuodelta 1944.
Yhdysvaltojen 32. presidentti
4. maaliskuuta 1933 – 12. huhtikuuta 1945
Varapresidentti John Nance Garner (1933–1941)
Henry A. Wallace (1941–1945)
Harry S. Truman (1945)
Edeltäjä Herbert Hoover
Seuraaja Harry S. Truman
New Yorkin 44. kuvernööri
1. tammikuuta 1929 – 31. joulukuuta 1932
Varakuvernööri Herbert H. Lehman
Edeltäjä Alfred E. Smith
Seuraaja Herbert H. Lehman
Henkilötiedot
Syntynyt30. tammikuuta 1882
Hyde Park, New York, Yhdysvallat
Kuollut12. huhtikuuta 1945 (63 vuotta)
Warm Springs, Georgia, Yhdysvallat
Ammatti asianajaja
Puoliso Eleanor Roosevelt
Tiedot
Puolue demokraatit
Uskonto episkopaali
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Franklin Delano Roosevelt (30. tammikuuta 1882 Hyde Park – 12. huhtikuuta 1945 Warm Springs), joka tunnetaan yleisesti lyhenteellä FDR, oli Yhdysvaltojen neljälle kaudelle valittu 32. presidentti (1933–1945).[1] Roosevelt kuului Yhdysvaltain demokraattiseen puolueeseen. Hän on Yhdysvaltojen historian ainoa presidentti, joka on valittu virkaansa useammaksi kuin kahdeksi kaudeksi, mikä ei perustuslakiin myöhemmin tehdyn lisäyksen mukaan olisi nykyään enää mahdollistakaan. Ennen presidentin virkaa Roosevelt oli New Yorkin osavaltion senaatin jäsen (1911–1913), Woodrow Wilsonin kabinetin apulaislaivastoministeri (1913–1920) ja New Yorkin kuvernööri (1929–1932).

Osa artikkelisarjaa
Sosiaaliliberalismi
Käsitteet
Filosofit
Poliitikot
Organisaatiot
Katso myös

Roosevelt syntyi vauraaseen Delanon-Rooseveltin perheeseen, jonka suku oli taustaltaan ranskalais-hollantilainen. Roosevelt opiskeli ja valmistui Harvardin yliopistosta 1904. Vuonna 1905 hän meni naimisiin kaukaisen pikkuserkkunsa Anna Eleanor Rooseveltin kanssa, jonka setä oli tuolloin Yhdysvaltain presidenttinä toiminut Theodore Roosevelt. Franklin Roosevelt päätti seurata Theodoren polkua politiikkaan ja pyrki New Yorkin osavaltion senaattiin, jonne hänet valittiin vuoden 1910 vaaleissa. Vuonna 1913 uusi presidentti Woodrow Wilson nimitti Rooseveltin hallintonsa apulaislaivastoministeriksi, jona Roosevelt toimi muun muassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Sodan jälkeen Roosevelt oli demokraattipuolueen varapresidenttiehdokas vuoden 1920 presidentinvaaleissa, mutta puolue hävisi republikaanien Warren Hardingille ja Calvin Coolidgelle. Vuonna 1921 Roosevelt sairastui polioon. Hän perusti myös muille poliopotilaille avoimen hoitolan Georgian osavaltion Warm Springsiin, jossa vietti suurimman osan ajastaan 1920-luvulla. Roosevelt palasi aktiiviseen politiikkaan 1928, kun hänet valittiin kotiosavaltionsa New Yorkin kuvernööriksi saatuaan tuen silloiselta kuvernööri Al Smithiltä, joka oli puolueensa presidenttiehdokas. New Yorkin kuvernöörinä Roosevelt toimi Yhdysvaltain suurimman ja vauraimman osavaltion ylimpänä virkamiehenä, ja joutui torjumaan vuonna 1929 puhjennutta Wall Streetin romahdusta sekä sitä seurannutta talouskriisiä.

1930-luvun alkupuolella talouskriisi pitkittyi ja Yhdysvallat kärsi historian pahimmasta taloudellisesta lamastaan. Roosevelt oli vuosia valmistellut itseään presidenttikisaan, ja päätyi haastamaan demokraattien esivaaleissa Texasin kongressiedustaja John Nance Garnerin sekä aikaisemman liittolaisensa Al Smithin. Roosevelt kiipesi voittoon esivaaleissa ja lopulta murskasi epäsuositun republikaanipuolueen vastaehdokkaan, presidentti Herbert Hooverin. Heti presidenttikautensa alussa Roosevelt kutsui kongressin erityisistuntoon ja aloitti merkittävät ja Yhdysvalloissa ennennäkemättömät yhteiskunnalliset ja taloudelliset uudistukset mm. New Deal -ohjelmallaan, jolla pyrittiin elvyttämään taloutta valtion investoinneilla, uudistamaan talousjärjestelmää ja työllistämään kansaa. Lisäksi Rooseveltin New Deal -ohjelmassa perustettiin lukuisia uusia valtion virastoja, jotka ovat vielä toiminnassa.

Roosevelt valittiin presidentiksi toiselle kaudelle 1936, mutta tällä kertaa demokraattipuolueen sisäiset kiistat sekä kongressin demokraateista ja republikaaneista koostunut ”konservatiivisen liittouman” oppositio esti Rooseveltin New Deal -ohjelmassaan lupaamia laajempia uudistuksia Yhdysvaltojen taloudelle. Rooseveltin toisella presidenttikaudella kansainvälinen tilanne kiristyi, sillä mm. natsi-Saksa alkoi liittämään uusia alueita itseensä, Japani hyökkäsi Kiinaan vuonna 1937 ja Saksa hyökkäsi Puolaan vuonna 1939, mikä aloitti toisen maailmansodan Euroopassa. Kongressi pakotti Rooseveltin pitämään neutraalia ulkopoliittista linjaa, mutta vuosina 1940–1941 Roosevelt ja kongressi pääsivät lopulta sopuun aseiden ja sotamateriaalin myymisestä ja antamisesta liittoutuneille.

Joulukuussa 1941 Japanin laivasto teki yllätyshyökkäyksen Yhdysvaltain Havaijin Pearl Harborin laivastotukikohtaan, mikä johti lopulta Yhdysvaltojen liittymiseen toiseen maailmansotaan. Sotatilanne asetti Rooseveltin keskeiseen rooliin yhdessä liittolaisten ”suuren neljän” eli Yhdysvaltojen, Ison-Britannian, Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa. Roosevelt kannatti Yhdistyneiden kansakuntien organisaation perustamista ja pyrki lämmittämään suhteita Neuvostoliittoon. Hän hyväksyi ensimmäisen atomipommin kehittäneen Manhattan-projektin aloittamisen. Roosevelt kuoli aivoverenvuotoon kotonaan Georgian Warm Springsissä 12. huhtikuuta 1945 muutama viikko ennen natsi-Saksan antautumista. Presidenttinä Rooseveltia seurasi Harry S. Truman, joka vastaanotti Japanin antautumisen ja näki toisen maailmansodan lopun.

Rooseveltin optimismi ja aktiivisuus osaltaan edisti kansallista henkeä.[2] Rooseveltin presidenttikauden aikana liberaaleista ja uudistusmielisistä muodostunut New Deal -liittouma vaikutti vahvasti Yhdysvaltain politiikkaan 1930-luvulta 1960-luvun loppuun asti.[3] Roosevelt on tähän päivään asti ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka kärsi polion aiheuttamista vakavista fyysisistä vammoista ollessaan virassa.

Nuoruus, uran alkuvuodet ja nousu politiikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franklin Delano Roosevelt syntyi New Yorkin Hyde Parkissa 30. tammikuuta 1882. Hänen vanhempansa James Roosevelt ja Sara Ann Delano kuuluivat kumpikin vanhoihin ja vauraisiin newyorkilaisiin sukuihin. Roosevelt kävi kotikoulua 14-vuotiaaksi asti, kunnes hän siirtyi arvostettuun Groton Schooliin, jossa oli opiskellut muitakin Roosevelteja. Nuorena miehenä Roosevelt opiskeli Harvardin yliopistossa ja Columbian yliopistoon kuuluvassa Columbia Law Schoolissa.[1] Vuonna 1910 Roosevelt tapasi entisen lehdistömiehen ja journalistin Louis Howen, joka toimi Rooseveltin lähimpinä neuvonantajina, kunnes Howe kuoli 1936.

Roosevelt meni naimisiin kaukaisen pikkuserkkunsa, Eleanor Rooseveltin kanssa vuonna 1905. Ennen kihloja he usein tapasivat tanssiaisissa, jossa Franklin pyysi Eleanoria tanssimaan.[4] Varsinkin myöhemmin elämässän Rooseveltien pari eli melko itsenäisesti toisistaan, mutta Franklinin polio-sairauden takia Eleanor tuki ja auttoi puolisoaan aina tarvittaessa.[4]

Roosevelt valittiin New Yorkin osavaltion senaattiin vuonna 1910 ja hän aloitti senaattorina alkuvuodesta 1911. Rooseveltin kaukainen pikkuserkku ja vaimon Eleanor Rooseveltin setä, presidentti Theodore Roosevelt tuki hänen poliittista uraansa jo varhain siitäkin huolimatta, että he kuuluivat eri puolueisiin. Vuosien 1912 ja 1916 presidentinvaaleissa Roosevelt tuki Woodrow Wilsonia ja tämä nimitti hänet apulaisministeriksi laivastoministeriöön 1913. Nuorena ja opiskelijana Roosevelt ihaili suuresti Theodore Rooseveltin urheutta ja uraa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Roosevelt halusi seurata serkkunsa Theodoren polkua yrittämällä värväytyä Yhdysvaltain laivastoon maailmansodan aikana, mutta hänen työtehtävät laivaston apulaisministerinä ja ikä estivät tämän.[5]

Laivaston apulaisministerinä Roosevelt yritti valmistaa laivastoa mahdollisen sotatilanteen vuoksi, mutta presidentti Woodrow Wilson piti linjaa tiukasta neutraliteetista vuoteen 1917 asti. Saksan laivaston jatkettua rajoittamatonta upotussotaa sukellusveneillä vuonna 1917 lopulta johti presidentti Woodrow Wilsonin ja kongressin sodanjulistusta Saksaa vastaan. Laivaston apulaisministerinä Roosevelt toteutti suunnitelman, jossa Yhdysvaltain ja Britannian laivastot asettivat laajan merimiinakentän Pohjanmerelle, josta Saksan sukellusveneet lähtivät Atlantille. Roosevelt ei ollut suorissa sotatilanteissa, mutta virka vierailullaan Ranskassa kesällä 1918 hänen seurue kävi sotarintamalla, vain noin mailin Saksan joukkojen linjoista. Samassa matkassa Roosevelt myös vieraili Verdunin rintamalla.[6]

Vuonna 1919 Rooseveltin asunnon vieressä räjähti pommi Washington DC:ssä. Pommi oli ohjattu Yhdysvaltain oikeusministeriin Mitchell Palmerin kotiin kadun toisella puolella. Franklin ja Eleanor Roosevelt olivat kävelleet Palmerin talon ohi samana iltana, kun pommi räjähti. Pommi-iskussa kuoli kaksi henkilöä, mutta Palmer selvisi hyökkäyksestä.

Vuoden 1920 presidentinvaaleissa Roosevelt oli demokraatti James M. Coxin varapresidenttiehdokkaana[1] , mutta he hävisivät vaalin republikaaniehdokas Warren G. Hardingille ja Calvin Coolidgelle. Vaalien jälkeen Roosevelt vetäytyi hetkeksi kotiinsa New Yorkin Hyde Parkiin, kunnes hän matkusti polion takia Georgian osavaltion tunnetuille kuumalähteille Warm Springsiin. Roosevelt osti kulahtaneen hotellin ja vierastalon, jonka hän modernisoi ja uudisti, jotta mm. köyhiä poliota sairastavia ihmisiä pääsi hoitoon.[7] Roosevelt tuki ystäväänsä Al Smithia demokraattipuolueen esivaaleissa vuonna 1924(vaikkei Smith tullutkaan valituksi) ja presidenttiehdokkaana 1928 presidentinvaaleissa[7].

Presidenttiehdokas James M. Cox (vas.) ja varapresidentitehdokas Franklin Roosevelt (oik.) kampanjoimassa Ohiossa elokuussa 1920.

Roosevelt sairasti poliota vuodesta 1921. Tästä huolimatta hänet valittiin vuonna 1928 New Yorkin kuvernööriksi.[1] Hän aloitti virassa 1. tammikuuta 1929.

New Yorkin kuvernöörinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franklin Delano Roosevelt valittiin New Yorkin kuvernööriksi marraskuussa 1928. Roosevelt voitti vaalit vain noin 26 000 äänellä.[8] New Yorkin silloinen kuvernööri Al Smith valittiin demokraattipuolueen ehdokkaaksi Yhdysvaltain presidentinvaaleihin 1928, jolloin hän joutui jättämään tehtävänsä ja Roosevelt valittiin puolueen ehdokkaaksi New Yorkin osavaltion kuvernöörivaaleihin 1928.

Silloisen Yhdysvaltojen suurimman osavaltion kuvernöörinä Rooseveltilla oli suuri vastuu varsinkin sen jälkeen, kun Vuoden 1929 pörssiromahdus murensi Wall Streetiä ja koetteli koko Yhdysvaltojen taloutta. Rooseveltin kuvernöörikaudella hän pyrki työväen ja ammattiliittojen oikeuksien parantamiseen.

Franklin Roosevelt perusti TERAn eli Temporary Emergency Relief Administrationin, joka toimi myöhemmin mallina hänen presidenttikauden aikana luodulle Federal Emergency Relief Administrationiin eli FERAlle. Temporary Emergency Relief Administration antoi työttömyyskorvauksia, asutusta, vaatetusta ja ruokaa sekä muita tukipalveluita työttömille. Monet työttömät ympäri Yhdysvaltoja innostuivat Franklin Rooseveltin erilaisista tukipalveluista ja avustuksesta työttömille ja pienituloislle. Tämän takia hän sai laajaa kannatusta Yhdysvaltojen köyhälistön ja työttömien kanssa tulevissa vuoden 1932 presidentinvaaleissa.[9]

Roosevelt joutui myös taistelemaan korruptiota vastaan ja hän vastusti Tammany Hall -järjestöä, joka järjesti paljon lahjontaa ja harjoitti korruptiota New Yorkin demokraattipuolueen sisäpiireissä. Roosevelt kuitenkin joutui myöntymään organisaatiolle hänen 1930 kuvernöörikampanjassa, koska Tammany Hallilla oli paljon yhteyksiä demokraattipuolueen vallanpitäjiin ja -päättäjiin.[10]

Silloinen New Yorkin osavaltion lakipykälä määräsi, että kuvernöörivaalit pitäisi järjestää kahden vuoden välein, koska New York oli silloin väkiluvultaan ja taloudeltaan Yhdysvaltojen merkittävin osavaltio. Roosevelt voitti New Yorkin osavaltion vuoden 1930 kuvernöörivaalin ylivoimaisesti. Roosevelt jätti kuvernöörin viran 31.12.1932, kun hänet oli valittu Yhdysvaltojen presidentiksi vuoden 1932 presidentinvaaleissa. Kuvernöörin tehtävät siirtyivät varakuvernööri Herbert Lehmanille, joka voitti New Yorkin kuvernöörivaalit 1932.

1932 presidentinvaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain presidentinvaalit 1932
Yhdysvaltain presidentinvaalit 1932.

Roosevelt oli jo vuosia suunnitellut ja valmistellut itseään vuoden 1932 presidentinvaaleihin. Rooseveltilla oli jo taustaa maanlaajuisista vaalikampanjoista, sillä hän oli James M. Coxin varapresidenttiehdokas vuoden 1920 presidentinvaaleissa. Lisäksi Rooseveltilla oli tunnettu sukunimi, koska Rooseveltin vaimo, Eleanor Roosevelt oli presidentti Theodore Rooseveltin veljentytär. Rooseveltin avustajat, kuten Louis Howe, ja muut kampanjan avustajat hakivat monia tukijoita, jonka avulla Roosevelt pystyi kukistamaan texasilaisen haastajan John Nance Garnerin ja newyorkilaisen Al Smithin. Demokraattien puoluekokouksessa kesällä 1932 Roosevelt valittiin presidenttiehdokkaaksi ja edustajainhuoneen puhemies John Nance Garner varapresidenttiehdokkaaksi.[11]

Presidentti Roosevelt pääsi murskavoitolla Valkoiseen taloon. Istuva presidentti Herbert Hoover sai vain 59 valitsijamiestä ja voitti 6 osavaltiossa, kun Roosevelt voitti 472 valitsijamiestä 42 osavaltiosta. Hooverille häviö oli suuri isku usean historioitsijan mukaan, koska Hooverilla oli oma suunnitelma suuren laman hoidossa. Rooseveltin voittoa auttoi se, että Hooveria pidettiin hyvin epäsuosittuna ehdokkaana. Kesäkuussa 1932 Hoover oli määrännyt Douglas MacArthurin poistamaan kymmeniä tuhansia kodittomia veteraaneja perheineen Washington DC:stä. Kodittomat veteraanit eli niin sanottu ”Bonus Army” tai Bonus Expeditionary Force, joka koostui tuhansista kodittomista veteraaneista ja heidän perheistään, olivat kokoontuneet Washington DC:hen ja perustaneet leiripaikan. Bonus Armyn jäsenet vaativat Hooverilta töitä, ruokaa ja ruoka-apua sekä ensimmäisen maailmansodan jälkeen heille luvattua eläkettä, joka oli heille luvassa vasta viitisentoista vuotta myöhemmin. MacArthur poisti Bonus Armyn väen väkivaltaisesti, ja hän ajoi panssarivaunuilla leirintäpaikalle ja käytti kyynelkaasua väkijoukon poistamiseksi. Rooseveltin on sanottu yksityisesti kommentoineen Hooverin ja MacArthurin toimia Bonus Armyn poistosta: ”Alright, I guess I’ve just won this election.” (suom. Saatoin juuri voittaa vaalit). Myös monet köyhät ja työttömät olivat kerääntyneet kaupunkien slummeihin tai maaseudulle pieniin leirikommuuneihin, joita media kutsui Hooveria pilkkaamalla nimellä ”Hooverville” eli ”Hooverkylä”.[12]

Yleensä Valkoisesta Talosta lähtevä ja sisääntuleva presidentti tekevät laajaa yhteistyötä maan stabiliteetin, uuden kabinetin ja hallinnon prosessoinnissa sekä muissa asioissa, mutta Rooseveltilla ja Hooverilla oli hyvin vaikea tehdä yhteistyötä. Maailman valtiot olivat kokoontuneet Lontoon talouskonferenssiin ja lähtevä presidentti Hoover pyysi, että Roosevelt tekisi yhteistyötä nimittämällä Yhdysvaltain tulevan lähettilään neuvotteluihin sekä suunnittelemalla yhteisen ohjelman konferenssiin. Roosevelt kuitenkin kieltäytyi yhteistyöstä, jonka takia lähtevä presidentti pyysi vielä myös kautensa päättävältä kongressilta apua.[13] Lisäksi siirtymäkaudella Yhdysvaltojen talous oli joutunut uudestaan kriittiseen tilanteeseen. Joulukuusta 1932 helmikuuhun 1933 keskimäärin 100 pankkia meni konkurssiin päivittäin Yhdysvalloissa. Hooverilla ja Rooseveltilla oli erilaiset suunnitelmat kriisin torjumiseen.[14]

Rooseveltin ja Hooverin kuoppaisesta siirtymävaiheesta huolimatta kongressi hyväksyi Yhdysvaltain perustuslakiin 20. lisäyksen, jonka mukaan uusi kongressi aloittaa toimintansa jo 3. tammikuuta ja presidentti astuu virkaan 20. tammikuuta. Aikaisemmin kongressi ja presidentti astuivat virkaan 4. maaliskuuta. Roosevelt oli ensimmäinen presidentti, joka vuonna 1937 astui virkaan 20. tammikuuta.[15][16]

Aika presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Franklin D. Rooseveltin hallitus

Ensimmäinen kausi ja New Deal

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Herbert Hoover (vas.) ja Franklin D. Roosevelt Rooseveltin virkaanastujaispäivänä 4. maaliskuuta 1933. Presidenttien näkemysero Suuren laman taltuttamisen keinoista oli suuri.

Roosevelt nousi presidentiksi, kun suurta lamaa oli kestänyt yli kolme vuotta. Hän toteutti merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, joita kutsuttiin nimellä New Deal. Roosevelt ajatteli laman johtuvan siitä, että ihmiset ja yritykset olivat tulleet pelokkaiksi eivätkä uskaltaneet kuluttaa.[17]

Virkaanastujaispuheessaan hän lausui kuuluisiksi tulleet sanansa: ”Ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse.”[18] Kautensa alussa hän hyväksytti kongressilla lakeja, joiden oli tarkoitus palauttaa kansalaisten luottamus pankkitoimintaan. Rooseveltin aikana kumottiin myös kieltolaki. Hänen kaudellaan käynnistettiin useita voimakkaita julkisen rakentamisen ohjelmia.[17]

National Industrial Recovery Act takasi vähimmäispalkan, sääteli liikeyrityksiä tiukasti ja perusti National Recovery Administrationin, joka toimi vuodesta 1933 vuoteen 1935, jolloin korkein oikeus lopetti sen perustuslain vastaisena, koska se käytti osavaltioille kuulunutta valtaa. Vuonna 1935 hyväksyttiin National Labor Relations Act, joka sisälsi osittain samaa kuin edellä mainittu laki ja takasi työntekijöille oikeuden järjestäytyä ja käyttää joukkovoimaa ja lakkoja etujensa puolustamiseen ilman pelkoa työpaikan menettämisestä ja pakotti työnantajat neuvottelemaan ammattiliiton kanssa ja noudattamaan kollektiivisen sopimuksen työehtoja.[17] Vuonna 1935 perustettiin myös liittovaltion Social Security Administration, joka oli alun perin vanhuuseläkelaitos, mutta jota myöhemmin on laajennettu muuhunkin sosiaaliturvaan. Social Security Administration rahoitetaan regressiivisellä palkkaverolla, ja se on edelleen olemassa ja nauttii laajaa suosiota.

Historioitsijat ja taloustieteilijät kiistelevät yhä ohjelman vaikutuksista. Vapaata taloutta puolustavien mielestä Rooseveltin toimet itse asiassa pahensivat lamaa.[19] Enemmän valtion väliintuloa kannattavat historioitsijat ja taloustieteilijät taas puolustavat Rooseveltin New Deal -ohjelmaa, sillä se loi laajan sosiaaliturvaverkoston sekä uudisti pankki- ja finanssijärjestelmää.[20]

Toinen kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1936 Roosevelt valittiin toiselle kaudelle ylivoimaisella äänten enemmistöllä.[1] Roosevelt oli ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, joka astui virkaan tammikuun 20. päivänä vuonna 1937. Sääntö perustui vuonna 1933 hyväksyttyyn Yhdysvaltain perustuslain 20. lisäykseen.[15][16]

Presidentti Roosevelt pitämässä kuuluisaa Fireside chat -radiopuhetta vuonna 1937. Puhumalla kansalle suoraan radiossa, Roosevelt pystyi ohittamaan usein Rooseveltin uudistusmielisiä kantoja vastustaneen konservatiivisen lehdistön.

Toukokuussa 1937 Roosevelt esitti kiistanalaisen lakiesityksen omalle kabinetilleen ja medialle, jossa Roosevelt periaatteessa pyrki Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen heikentämiseen. Lakiesityksen taustalla oli mm. Rooseveltin näkökulmasta hyvin konservatiivinen korkein oikeus, jota johti Charles Evans Hughes. Hughesin johtama korkein oikeus oli tuominnut ja kumonnut useita Rooseveltin New Deal -lakiesityksiä ja -ohjelmia perustuslain vastaiseksi, mm. tunnettu Schechter Poultry Corporation vastaan Yhdysvallat, jonka mukaan NIRA eli National Industrial Recovery Act ja sen sopimat hinta- ja palkkasääntelyt kumottiin. Rooseveltin lakiesitykseen kuului mm. 70 ikävuoden raja tuomareille Yhdysvaltojen korkeimmassa oikeudessa, uuden tuomarin lisääminen jos yli 70-vuotias tuomari ei eroaisi, ja korkeimman oikeuden tuomareiden määrän lisääminen viiteentoista tuomariin. Käytännössä tämän tarkoituksena oli saada New Deal -myönteinen korkein oikeus, joka ei pyrkisi kumoamaan Rooseveltin ja liberaalien New Deal -demokraattien lainsäädäntöä.[7] Rooseveltin varapresidentti John Nance Garner kritisoi ja torjui lakiehdotuksen heti (varapresidentti on senaatin puheenjohtaja). Niin media, republikaanit ja konservatiiviset demokraatit hyökkäsivät lakiesitystä vastaan, koska kaikki osasivat huomata, että Roosevelt pyrki heikentämään korkeimman oikeuden valtaa.[7]

Toisella kaudellaan Roosevelt oli toteuttamassa vähimmäispalkan maksamista työntekijöille vuonna 1938. Roosevelt antoi tukensa ammattiliitoille AFL ja CIO. Roosevelt sai rahaa 3,3 miljoonaa dollaria kongressilta yleisiin töihin vuonna 1938. Demokraattien häviö marraskuun 1938 vaaleissa vähensi Rooseveltin mahdollisuutta vaikuttaa lainsäädäntöön. Japanin hyökättyä Kiinaan ja natsi-Saksan voimistuessa vuonna 1938, Roosevelt antoi täyden tukensa Kiinalle ja Britannialle vaikkakin pysyi virallisesti puolueettomana. Hänen tavoitteena oli tehdä Yhdysvalloista ”demokratian arsenaali”, joka voisi tukea liittoutuneita sodan aikana. Ensimmäisen kauden jälkeen Yhdysvaltain kongressissa alkoi muodostua niin kutsuttu ”Konservatiivinen Oppositio”, johon kuului etenkin eteläisen Yhdysvaltojen ja keskilännen edustajia. Ryhmään kuului niin republikaaneja kuten demokraatteja. Tunnetuimpia heistä oli texasilainen Rooseveltin varapresidentti John Nance Garner eli Cactus Jack.[7] 1. joulukuuta 1939 Roosevelt antoi diplomaattisen tukensa Suomelle Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen, ja hän paheksui Neuvostoliiton aloittamaa hyökkäystä.[21]

Kolmas ja neljäs kausi sekä toinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1940 Roosevelt käynnisti materiaalisen tuen Yhdistyneelle kuningaskunnalle toisessa maailmansodassa.[1] Saman vuoden lopulla hänet valittiin kolmannen kerran presidentiksi vastoin vanhaa kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan samaa henkilöä ei voitu valita presidentiksi useammaksi kuin kahdeksi kaudeksi. Vuonna 1951 vahvistettu perustuslain XXII lisäys rajoitti presidentin kaudet kahteen – tai yhteensä kymmeneen vuoteen, mikäli hän päätyi varapresidenttinä presidentiksi.

Roosevelt piti nk. Arsenal of Democracy puheen joulukuun 29. päivä 1940. Puheessa Roosevelt antoi moraalisen tukensa Isolle-Britannialle, Kiinalle ja liittolaisille sekä lupasi tukea heitä materiaalisesti.

Kolme Suurta liittolaisten johtajaa Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945. Vasemmalta oikealle: Pääministeri Winston Churchill, Presidentti Franklin Delano Roosevelt ja Neuvostoliiton johtaja Josef Stalin.

Vuonna 1941 Roosevelt loi Lend-Lease-ohjelman, joka antoi laajaa materiaalista tukea Isolle-Britannialle, Tšiang Kai-šekin Kiinan tasavallalle ja kesä-heinäkuusta 1941 eteenpäin myös Neuvostoliitolle. Lend-Lease avun saajien ei pitänyt maksaa ennakkoon tai korkoa. Elokuussa 1941 Roosevelt antoi yhdessä Winston Churchillin kanssa Atlantin julistuksen, joka vaikutti osaltaan Yhdistyneiden kansakuntien perustamiseen.[22][23]

Rooseveltin kolmannen presidenttikauden aikana Japani hyökkäsi Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941. Tämän jälkeen Yhdysvallat julisti sodan Japanille, ja vähän myöhemmin myös Saksa julisti sodan Yhdysvalloille, joka näin tuli mukaan toiseen maailmansotaan. Roosevelt hyväksyi Manhattan-projektin luomisen, joka kehitti maailman ensimmäisen atomipommin.[24] Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen Yhdysvalloissa pelättiin japanilaisten hyökkäystä Yhdysvaltojen länsirannikolle, jossa asui mittava japanilaisvähemmistö. Tämä lopulta johti sotahysteriassa noin 100 000 japanilaisamerikkalaisen internointiin vuosina 1942–1946.[25]

Koska Roosevelt katsoi Neuvostoliitolla olevan tärkeä osuus Saksan ja Japanin voittamisessa, hän teki muun muassa Jaltan konferenssissa Josif Stalinille huomattavia myönnytyksiä, jotka osaltaan vaikuttivat Neuvostoliiton vaikutusvallan laajenemiseen Euroopassa sodan jälkeen.[26] Toisaalta Roosevelt vaikutti huomattavasti myös Yhdysvaltain sotilaallisen mahdin voimistumiseen.

Roosevelt oli ainoa Yhdysvaltojen presidentti, joka oli valittu kolmeksi kertaa presidentiksi. Roosevelt päätti olla ehdokkaana vielä neljännen kerran Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 1944. Demokraattien puoluekokouksessa kesällä 1944 Roosevelt joutui myöntymään puolueen jäsenten vaatimuksiin uudesta varapresidentistä, koska puolue katsoi, että tuleva varapresidentti edustaisi demokraattipuoluetta sodan jälkeen ja monet pitivät istuvaa varapresidenttiä Henry Wallacea radikaalina, koska hän tuki vahvasti ammattiliittoja. Varapresidentti Henry A. Wallace oli kuitenkin vielä ehdolla, koska Roosevelt itse halusi Henry Wallacen jatkavan varapresidenttinä. Puolueen sisäinen painostuksen jälkeen Roosevelt kuitenkin myöntyi ja puoluekokous päätyi lopulta Missourin osavaltion senaattori Harry S. Trumaniin. Vaalien kampanjoinnissa kesä-syksyllä 1944 Rooseveltia ja demokraatteja auttoi Yhdysvaltojen ja liittoutuneiden tärkeät sotilaalliset voitot mm. Rooman valtaus kesällä 1944, Operaatio Overlord ja Normandian maihinnousua seurannut menestys, Operaatio Dragoon ja Leytenlahden taistelu.[27]

Vuonna 1944 Roosevelt valittiin vielä neljännen kerran Yhdysvaltain presidentiksi. Hänen terveytensä alkoi kuitenkin heiketä, ja hän kuoli kesken presidenttikauden. Uudeksi presidentiksi tuli varapresidentti Harry S. Truman.[28]

Roosevelt oli polion takia invalidi ja joutui käyttämään pyörätuolia.[29] Hän pyrki peittelemään vammansa vakavuutta julkisuudelta, ja onnistuikin, sillä hänen aikanaan televisio ei vielä hallinnut tiedonvälitystä.[30]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franklin Roosevelt kuoli 12.4.1945 aivoverenvuotoon Rooseveltin perheen kesämökillä Warm Springsissä, Georgiassa. Rooseveltin terveydentila oli ollut heikko jo vuodesta 1944. Vuoden 1944 presidentinvaalien kampanjointi, Jaltan konferenssi ja sodanaikainen stressi myös heikensivät Rooseveltin tilaa.[31] Monet demokraatit huomasivat tämän ja pelkäsivät, että hän ei pystyisi enää olemaan ehdolla vuoden 1944 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tai toimimaan presidenttinä.

Franklin Rooseveltin hautajaissaattue huhtikuussa 1945 Washington DC:ssä.

Franklin Roosevelt oli seitsemäs Yhdysvaltojen presidentti, joka kuoli kesken presidenttikauden. Rooseveltin arkku kuljetettiin junassa Warm Springsistä Washington DC:hen. Tuhansia kansalaisia antoi osanottonsa radan varrella, kun arkku kulki junalla Georgiasta Yhdysvaltojen itärannikkoa pitkin. Kymmenet tuhannet kansalaiset antoivat osanottonsa edesmenneelle presidentille Valkoisen Talon etupihalla. Arkku siirrettiin junalla Rooseveltin kotikylään Hyde Parkiin. Junan kyydissä oli presidentti Harry S. Truman, korkeimman oikeuden tuomarit ja Trumanin kabinetti. Toinen juna toi Yhdysvaltain kongressin Hyde Parkiin, jossa Franklin Delano Roosevelt haudattiin perheen omalle tilalle.[32]

Franklin D. Rooseveltin muistoa kunnioittava patsas Washington DC:ssä. Vasemmalla Rooseveltin Fala-koira.

Varapresidentti Harry S. Truman vannoi presidentin valan 12.4.1945 ja hänestä tuli Yhdysvaltojen 33. presidentti.[32]

Lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt sai puolisonsa Eleanor Rooseveltin kanssa kuusi lasta:[33]

  1. Anna Eleanor Roosevelt (1906–1975)[34]
  2. James Roosevelt (1907–1991)[34]
  3. Franklin Delano Roosevelt Jr. (1909–1909)[34]
  4. Elliott Roosevelt (1910–1990)[34]
  5. Franklin Delano Roosevelt Jr. (1914–1988)[34]
  6. John Aspinwall Roosevelt (1916–1981)[34]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f 32. Franklin D. Roosevelt White House. Arkistoitu 13.1.2015. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
  2. ↑ Siracusa, Joseph M&Coleman, David G. (2002). Depression to Cold War: a history of American history from Herbert Hoover to Ronald Reagan, s. 22. ISBN 0-275-97555-X
  3. ↑ tutor2u: New Deal Coalition tutor2u. 6.1.2021. Viitattu 6.1.2021. (englanniksi)
  4. ↑ a b History com Editors: Franklin Roosevelt marries Eleanor Roosevelt HISTORY. Viitattu 19.12.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Franklin Delano Roosevelt - Assistant Secretary of the Navy (U.S. National Park Service) www.nps.gov. Viitattu 18.12.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Verdun France Forward with Roosevelt. Viitattu 18.12.2021. (englanti)
  7. ↑ a b c d e Henry William Brands: Traitor to his class : The Privileged life and Radical Presidency of Franklin Delano Roosevelt, s. 174–188. Anchorbooks, 2009.
  8. ↑ Franklin D. Roosevelt and the 1928 New York Gubernatorial Campaign – Part 4 – Victory History is Now Magazine, Podcasts, Blog and Books | Modern International and American history. Viitattu 25.8.2021. (englanti)
  9. ↑ Brands 2009, s. 237–238.
  10. ↑ Brands 2009, s. 205, 207.
  11. ↑ Brands 2009, s. 246–247.
  12. ↑ Brands 2009, s. 255–261.
  13. ↑ Brands 2009, s. 260–264, 269–274.
  14. ↑ Brands 2009, s. 272–275.
  15. ↑ a b Twentieth Amendment - U.S. Constitution Findlaw. Viitattu 12.12.2020. (englanti)
  16. ↑ a b Twentieth Amendment | United States Constitution Encyclopedia Britannica. Viitattu 12.12.2020. (englanniksi)
  17. ↑ a b c The New Deal History Learning Site. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
  18. ↑ The 1930's history.com. A&E Television Networks, LLC.. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
  19. ↑ Robert Higgs: How FDR Made the Depression Worse The Free Market. 1995. Mises Institute. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
  20. ↑ Paul Krugman: Opinion | Franklin Delano Obama? The New York Times. 10.11.2008. Viitattu 21.3.2021. (englanti)
  21. ↑ Statement of Respect and Regard for Finland. | The American Presidency Project www.presidency.ucsb.edu. Viitattu 18.12.2021.
  22. ↑ 1941: Secret meetings seal US-Britain alliance On This Day. BBC. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
  23. ↑ The Atlantic Charter: Revitalizing the Spirit of the Founding of the United Nations Over Seventy Years Past UN Chronicle. Arkistoitu 16.11.2012. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
  24. ↑ Manhattan Project | Definition, Scientists, Timeline, Locations, Facts, & Significance | Britannica www.britannica.com. Viitattu 19.12.2021. (englanniksi)
  25. ↑ Japanese American internment | Definition, Camps, Locations, Conditions, & Facts | Britannica www.britannica.com. Viitattu 15.5.2022. (englanniksi)
  26. ↑ Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra-Su), art. Roosevelt, Franklin, ISBN 951-1-01236-3
  27. ↑ Brands 2009, s. 766–775
  28. ↑ FDR nominated for unprecedented third term On This Day In History (Jul 18, 1940). history.com / A&E Television Networks, LLC.. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
  29. ↑ FDR and Polio: Public Life, Private Pain Howard Hughes Medical Institute. Arkistoitu 2.3.2012. Viitattu 13.10.2012.
  30. ↑ Historia-lehti 10/2012, sivu 21
  31. ↑ Franklin D. Roosevelt: Death of the President | Miller Center millercenter.org. 4.10.2016. Viitattu 9.12.2020. (englanniksi)
  32. ↑ a b Brands 2009, s. 812–822
  33. ↑ Anna Eleanor Roosevelt The Eleanor Roosevelt Papers. George Washington University. Viitattu 13.10.2012.
  34. ↑ a b c d e f Eleanor Roosevelt Facts American Presidents History. Arkistoitu 20.10.2012. Viitattu 13.10.2012.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Daniels, Roger: Franklin D. Roosevelt: Road to the New Deal, 1882–1939. Urbana: University of Illinois Press, 2015. ISBN 978-0-252-03951-5
  • Brands, Henry William: Traitor to His Class: The Privileged Life and Radical Presidency of Franklin Delano Roosevelt. Anchor Books, 2008. ISBN 978-0-307-27794-7
  • Smith, Jean Edward : FDR. Random House Trade, 2008. ISBN 978-0812970494

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Franklin D. Roosevelt.
New Yorkin kuvernöörit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Franklin_D._Roosevelt&oldid=22707396”