Denguekuume

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Denguekuume
Luokitus
ICD-10 A97
ICD-9 061
MedlinePlus 001374
Huom! Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.

Denguekuume (äännetään [dɛŋge]) on denguevirusten aiheuttama kuumetauti. Denguevirukset kuuluvat flaviviruksiin, ja niitä on neljä serotyyppiä: DEN-1, DEN-2, DEN-3, ja DEN-4. Ensimmäistä kertaa sairastuvan oireet ovat usein lieviä ja muistuttavat tavallista flunssaa, mutta uudelleen sairastettuna tauti on huomattavasti rajumpi ja voi johtaa kuolemaan.[1]

Maailmalla denguekuume on yleistymässä. Oireellisena siihen sairastuu vuosittain arviolta 100 miljoonaa ja oireettoman tartunnan saanee jopa 300 miljoonaa ihmistä. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan dengue on yleistymässä nopeammin kuin mikään muu tartuntatauti. Yksistään vuodesta 2000 vuoteen 2013 raportoitujen tapausmäärien kasvu oli 400 %.[2] WHO julkaisee kerran vuodessa vertaisarvioidun Dengue Bulletin -vuosikirjan, jossa käydään läpi uusimmat tiedot taudista ja sen torjunnasta.

Suomalaisilla matkailijoilla oireellisia denguekuumeita tavataan muutamia kymmeniä vuosittain. Matkailijan saama tartunta ei yleensä ole henkeä uhkaava.[1] Suomessa dengue ei kuulu yleisvaarallisiin tai ilmoitettaviin tartuntatauteihin, eikä tapauksia ilmoiteta tartuntatautirekisteriin.[3]. Ensimmäisen kerran ihmiset mainitsivat dengueviruksen Chin-dynastian aikana (65–420 jKr), ja sitä kutsuttiin silloin myrkylliseksi vedeksi.[4] Ensimmäinen kliininen dengue-epidemia, joka tunnistettiin, oli vuonna 1780 ja se esiintyi Aasiassa, Afrikassa ja Karibialla samaan aikaan. Denguekuumetauti nimettiin vuonna 1779. Vuosina 1823–1916 denguevirus levisi Afrikasta Intian valtamerelle ja Amerikkaan. Toisen maailmansodan jälkeen dengue-virustartuntoja on raportoitu pääasiassa Kaakkois-Aasiasta. Nykyään denguevirusta esiintyy sadassa maassa, ja suurin riski saada denguekuume on Keski-Amerikassa, Kaakkois-Aasiassa ja Länsi-Tyynenmeren alueella.[4]

Denguekuumeen leviämistä voi olla mahdollista estää lisäämällä sitä kantaviin hyttysiin vasta-ainetta sisältävä geeniajuri.[5]

Denguen eri muodot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keltakuumehyttynen.

Denguekuume on keltakuumehyttysen (Aedes aegypti) sekä tiikerihyttysen (Aedes albopictus) levittämä virustauti, jota esiintyy pääasiassa trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Taudin aiheuttajia ovat denguevirukset, joita on neljä serotyyppiä. Kustakin serotyypistä tunnetaan 4–6 erilaista genotyyppiä. Ne ovat vaipallisia, noin 50 nm läpimittaisia RNA-viruksia, joiden 11 000 emäksen mittainen RNA-säie on yksinäänkin kykenevä aiheuttamaan taudin. Dengueviruksilla on keskenään yhteinen kantamuoto. Ne ovat hyvin läheistä sukua keltakuumevirukselle ja hieman etäisempää sukua muille hyttysvälitteisille flaviviruksille.[1][6]

Taudin itämisaika on lyhyt, vain 5–10 päivää, yleensä alle viikon. Denguekuumeelle on ominaista päänsärky sekä nivel- ja lihaskivut, ihottuma ja imusolmukemuutokset. Valkosolu- ja verihiutalemäärät laskevat ja maksaentsyymit saattavat olla koholla.[7] Luultavasti huomattava osa infektioista jää käytännössä oireettomiksi.[6] Tautiin liittyvä kuume alkaa äkillisesti ja saattaa kohota 39,5–41,4 °C:seen.[8] Denguekuumeeseen sairastuneelle voi kehittyä myös sydänlihastulehdus tai aivotulehdus.[1] Yhden viruksen serotyypin sairastaminen antaa immuniteetin ainoastaan nimenomaiselle serotyypille, ja siksi sama henkilö voi sairastaa denguekuumeen elämänsä aikana useamman kerran.[9] Taudin esiintymisalueella esiintyy kaikkia serotyyppejä sekaisin.[1][6]

Joissain tapauksissa syntyy tila, jossa verisuonet eivät pidä nestettä (Dengue vascular permeability syndrome, DVPS). Tästä tauti saattaa edetä verenvuotokuumeeseen (Dengue haemorrhagic fever, DHF) tai hengenvaaralliseen sokkitilaan (Dengue shock syndrome, DSS).[10] Näiden osalta keskeinen riskitekijä on aikaisemmin sairastettu denguekuume. DHF/DSS on kuitenkin todettu kehittyneen ensi-infektiossa alle vuoden ikäisillä lapsilla, joiden äiti on sairastanut denguen. DSS johtaa hoitamattomana kuolemaan 10–40 %:ssa tapauksista.[6]

Denguekuumeeseen ei ole lääkitystä. Hoito perustuu potilaan elintoimintojen tukemiseen.[6] Diagnoosi tehdään vasta-ainemäärityksellä tai etenkin taudin alkuvaiheessa PCR-testillä. Vasta-ainemäärityksestä voidaan myös todeta, onko kyseessä ensimmäinen vai uusiutunut tartunta.[1][7]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Denguekuumeen levinneisyys (2006).

Oireiseen denguekuumeeseen sairastuu arviolta jopa 100 miljoonaa ihmistä vuodessa. Tauti lienee useimmiten oireeton ja suuri osa riskissä olevasta väestöstä on puutteellisen terveydenhuollon piirissä, joten tauti on alidiagnosoitu ja todellinen ilmaantuvuus on luultavasti moninkertainen.[6] Suurimpia riskialueita ovat Intia, Kaakkois-Aasia sekä tietyt Afrikan ja Latinalaisen Amerikan alueet. Viime vuosikymmeninä tauti on nopeasti valloittanut uusia alueita. Denguekuumetta esiintyi Kreikassa vielä 1920-luvulla, mutta se hävisi Euroopasta vuosikymmeniksi. Sittemmin 2010-luvun aikana Espanjasta ja Ranskasta on todettu yksittäisiä tartuntoja, joilla ei ole yhteyttä matkailuun.[11]

Tropiikinmatkailun yleistyessä denguetapauksia on tullut Suomessa esiin vuodesta 2004 alkaen. Kap Verden saarella todettiin laaja epidemia syksyllä 2009.[12] Tuorein tapaus on Madeiran saarelta 4. syyskuuta 2012. Tautitapauksia oli varmistunut tähän mennessä kaksi, minkä lisäksi tartuntaa epäiltiin yli 20 ihmisellä.

3. marraskuuta 2012 mennessä Madeiralla oli varmistettu 52 denguekuumetapausta. Todennäköisiä tapauksia oli 404. Kaksi viikkoa aiemmin samat luvut olivat 37 ja 262, mikä kertoo tapausten nopeasta lisääntymisestä. Ensimmäiset tartunnat havaittiin lokakuun alussa.

5. helmikuuta 2013 mennessä Madeiralta oli raportoitu kaikkiaan 2164 denguekuumetapausta. Yhtään kuolemantapausta ei ilmennyt. Tapauksista 78 oli diagnosoitu henkilöillä, jotka olivat vierailleet Madeiralla. Seitsemän näistä tapauksista oli Suomessa.

Oireet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Denguekuumeen oireet voidaan jakaa lievempiin ja vakavampiin oireisiin. Vakavammat oireet ilmenevät usein kuumeen laskettua.[2]

Lievempiä ja yleisiä oireita ovat esimerkiksi

Vakavampia oireita ovat esimerkiksi

Suojautuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: denguekuumerokote

Ensisijainen tapa suojautua denguevirukselta on suojautua sitä levittäviltä hyttysiltä. Denguekuumetta levittäviltä hyttysiltä voi suojautua esimerkiksi suojautumalla hyttysenpistoilta peittävän vaatetuksen ja hyttysverkkojen avulla. Lisäksi voidaan käyttää erilaisia hyttysmyrkkyjä ja muita torjunta-aineita. Denguevirusta levittävien hyttysten elinalueita ja siten taudin ilmaantuvuutta voidaan pienentää hävittämällä virusvälittäjinä toimivien hyttysten elinympäristöä.[13]

Vuonna 2015 lisensoitiin ensimmäinen denguevirusta vastaan valmistettu rokote nimeltään CYD-TDV, jonka kauppanimi on Dengvaxia.[14] Dengvaxian on kehittänyt ranskalainen lääkeyhtiö Sanofi Pasteur.[15] Dengvaxia on tetravalentti eli sisältää kaikkia neljää heikennettyä virustyyppiä antaen suojan serotyyppejä DEN-1-, DEN-2, DEN-3 ja DEN-4 vastaan. Rokote annetaan kolmena annoksena, joista tehosterokotukset annetaan kuuden kuukauden välein. Markkinoilla oleva Dengvaxia on tarkoitettu 9–45-vuotiaille, jotka asuvat denguekuumeen endeemisillä alueilla ja jotka ovat jo aiemmin saaneet denguevirustartunnan. Aiemmin saatu virustartunta on todennettava laboratoriotutkimuksilla ennen rokotteen käyttöä.[16] Laboratoriotutkimus voi olla esimerkiksi IgG-vasta-aineiden osoittaminen ELISA-menetelmällä, tai joissain tapauksissa tietty pikatesti.[15] Rokotteella on myyntilupa Euroopan unionissa, mutta se ei ole tarkoitettu matkailijoiden käyttöön, eikä sitä ole saatavilla Suomesta.[11] Dengvaxia on toistaiseksi ainoa myyntiluvan saanut denguevirusrokote. Sen todistettu suojaava teho oireiselta denguekuumeelta vaihtelee tehtyjen kokeiden välillä, mutta on teho noin 59,2 %. Rokote suojaa tehokkaimmin serotyyppien DEN-3 ja DEN-4 aiheuttamia tauteja vastaan mutta antaa kohtuullisen suojan myös serotyyppien DEN-1 ja DEN-2 denguevirusten aiheuttamaa denguekuumetta vastaan. Dengvaxian tehokkuus riippuu myös henkilön iästä ja siitä, onko henkilössä vasta-aineita aiemmin sairastetun denguekuumeen seurauksena.[15]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.): Mikrobiologia. Helsinki: Duodecim, 2010. ISBN 978-951-656-256-1 s.628–629
  2. ↑ a b Dengue and severe dengue Maailman terveysjärjestö. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  3. ↑ Heli Siikamäki, Olli Vapalahti ja Hanna Nohynek: Denguekuume – kasvava maailmanlaajuinen ongelma ja suomalaisten kaukomatkailijoiden tauti. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 2003, s. 2051–2061.
  4. ↑ a b Kaifa Wei, Yuhan Li: Global evolutionary history and spatio-temporal dynamics of dengue virus type 2. Scientific Reports, 5.4.2017, nro 7, s. 45505. Nature. doi:10.1038/srep45505 ISSN 2045-2322 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  5. ↑ Wartiovaara, Kimmo: Ihmiskunnan DNA : Elämän koodin kirjoitus, s. 129–131. Tallinna: Duodecim, 2022. ISBN 978-952-360-079-9
  6. ↑ a b c d e f Stanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6
  7. ↑ a b Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.): Infektiosairaudet. Duodecim. ISBN 9789516566330 s.756
  8. ↑ Emedicine.com
  9. ↑ CDC Division of Vector-Borne Infectious Diseases: Dengue Fever Fact Sheet Dengue Fever Fact Sheet. Viitattu 20.9.2009. (englanniksi)
  10. ↑ Definition of Dengue shock syndrome MedicineNet. 6/15/1998. Arkistoitu 8.12.2011. Viitattu 8.8.2009. (englanniksi)
  11. ↑ a b Dengue Matkailijan terveysopas. 17.12.2019. Viitattu 2.8.2021.
  12. ↑ Päivi Repo: Dengue-kuumeen saa yhä useampi. Helsingin Sanomat, 30.12.2009, s. A6.
  13. ↑ Traveling? Avoid Dengue 16.3.2020. Centers for Disease Control and Prevention. Viitattu 8.12.2020. (englanti)
  14. ↑ Annelies Wilder-Smith: Dengue vaccine development by the year 2020: challenges and prospects. Current Opinion in Virology, 2020-08, nro 43, s. 71–78. PubMed:33086187 doi:10.1016/j.coviro.2020.09.004 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  15. ↑ a b c Vaccines and immunization: Dengue World Health Organization. Viitattu 13.12.2023. (englanniksi)
  16. ↑ Dengvaxia (dengue tetravalent vaccine [live, attenuated]) Dengvaxia. 2018. European Medicines Agency. Viitattu 8.12.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Denguekuume.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Denguekuume&oldid=22864745”