Boris Golitsyn
Boris Borisovitš Golitsyn (ven. Бори́с Бори́сович Голи́цын; 2. maaliskuuta (J: 18. helmikuuta) 1862 Pietari – 17. toukokuuta (J: 4. toukokuuta) 1916 lähellä Pietaria)[1] oli venäläinen fyysikko ja ruhtinas, joka tunnetaan seismografin kehittäjänä. Hän kuului Golitsynin vanhaan ruhtinassukuun.
Golitsyn kävi alun perin Venäjän merikadettikoulun ja liittyi maan laivastoon, mutta hän jätti aktiivipalveluksen vuonna 1887 ja omistautui tieteelliselle työlle. Hän asui joitain vuosia Strasbourgissa, kunnes hänet nimitettiin vuonna 1891 Moskovan yliopiston dosentiksi ja vuonna 1893 Tarton yliopiston professoriksi. Vuonna 1908 Golitsyn kutsuttiin Pietarin tiedeakatemian jäseneksi, ja vuonna 1913 hänet nimitettiin Pietarin geofyysisen keskusobservatorion johtajaksi. Hänet vihittiin myös Manchesterin yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1910.[1]
Golitsynin varhainen tutkimus keskittyi spektroskopiaan, mutta myöhemmin hän siirtyi seismologian pariin. Hän keksi vuonna 1906 ensimmäisen tehokkaan sähkömagneettisen seismografin, ja kehitteli siitä vuonna 1911 parannetun version, joka käytännössä vastasi nykyäänkin käytössä olevia seismografeja. Golitsyn oli myös ensimmäisiä, jotka ehdottivat räjäytysten käyttöä Maan sisäisten rakenteiden tutkimiseen, ja hän perusti seismisten tutkimusasemien ketjun eri puolille Venäjää. Hänen työnsä toi Venäjän seismologialle kansainvälistä tunnustusta. Vuonna 1911 Golitsynistä tuli kansainvälisen seismologisen yhdistyksen puheenjohtaja.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Boris Borisovich, Prince Golitsyn (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 23.6.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Golitsynin seismografin esittely (englanniksi) Musée de Sismologie et Magnétisme Terrestre (Strasbourg)
