Tämä on hyvä artikkeli.

Argentiina

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Argentina)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Argentiinan tasavalta
República Argentina
Argentiinan lippu Argentiinan vaakuna
lippu vaakuna

Argentiinan sijainti.
Argentiinan sijainti.

Valtiomuoto liittotasavalta
Presidentti Javier Milei
Pääkaupunki Buenos Aires (2 776 000 as.)
Muita kaupunkeja Córdoba (1 350 000 as.), Rosario (910 000 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 2 780 400 km² [1] (sijalla 8)
– josta sisävesiä 1,6 %
Väkiluku (2018) 44 694 198 [2] (sijalla 31)
– väestötiheys 16,1 as. / km²
– väestönkasvu 0,89 % [2] (2018)
Viralliset kielet espanja
Valuutta Argentiinan peso ($) (ARS)
BKT (2012)
– yhteensä 755,3 miljardia USD (PPP)[2]  (sijalla 23)
– per asukas 18 400 USD
HDI (2019) 0,845[3] (sijalla 46)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 9,1 % [2]
– teollisuus 30,5 % [2]
– palvelut 60,4 % [2]
Aikavyöhyke UTC−3
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Espanjasta
Julistettu 1. kerran:
Julistettu:

25. toukokuuta 1810
9. heinäkuuta 1816
Lyhenne AR
– ajoneuvot: RA
– lentokoneet: LV
Kansainvälinen
suuntanumero		 +54
Tunnuslause En Unión y Libertad
(suom. Liitto ja vapaus)
Kansallislaulu ”Oid, Mortales”

Argentiinan tasavalta eli Argentiina (esp. Argentina, República Argentina, IPA: Es-Argentina.ogg [reˈpuβlika aɾxenˈtina] (ohje)) on valtio Etelä-Amerikan eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Argentiina ulottuu trooppisesta pohjoisesta Etelä-Amerikan antarktiseen eteläkärkeen. Sen naapurimaita ovat Bolivia, Brasilia, Chile, Paraguay ja Uruguay. Argentiina on pinta-alaltaan maailman kahdeksanneksi suurin valtio ja Brasilian jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi suurin. Se ulottuu tropiikista 54. leveyspiirille ja sen maisemat vaihtelevat Andien jäätiköistä pampan lakeuksille ja Amazonin sademetsään. Maan eläinpopulaatioon kuuluu niin apinoita, jaguaareja kuin pingviinejäkin.

Argentiina on YK:n perustajajäsen ja kuuluu G20-maihin. Argentiinasta, Brasiliasta ja Chilestä on toisinaan käytetty yhteisnimitystä ABC-valtiot.[4] 1800-luvun alussa itsenäistyneen valtion johdossa ovat vuorotelleet niin sotilaat, konservatiivit kuin vasemmistolaisetkin johtajat.

Argentiina kuului 1900-luvun alussa maailman rikkaimpiin valtioihin, mutta myöhemmin talous on muuttunut epävakaaksi ja maassa on ollut useita talouskriisejä.

Maantiede ja luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Argentiinan pinnanmuodot.
Andit Lago Argentinon luona.

Argentiina muistuttaa muodoltaan pitkää ja kapeaa kolmiota.[5] Maan pinta-ala on 2 780 400 neliökilometriä, johon ei ole laskettu mukaan Argentiinan Etelämantereelta itselleen vaatimaa osaa, eikä Argentiinan vaatimia Falklandinsaaria.[1] Valtio on leveimmältä kohdaltaan idästä länteen 1 580 kilometriä ja pisimmillään pohjoisesta etelään 3 694 kilometriä. Pohjoisin piste on leveyspiirillä 22 °S, joka lasketaan vielä tropiikkiin, Tulimaa ulottuu leveyspiirin 54 °S eteläpuolelle.[6]

Argentiina voidaan jakaa pinnanmuodoiltaan neljään alueeseen, Andeihin, maan pohjoisosaan, Pampaan ja Patagoniaan. Argentiinan luoteisosa kuuluu Andien vuorijonoon, joka kulkee koko maan halki ja muodostaa länsirajan Chilen kanssa. Korkeimmat vuoret ovat alueen pohjoisosassa, ja siellä on myös Etelä-Amerikan korkein vuori, 6 959 metrin korkuinen Aconcagua.[7] Andien itäpuolella on monia matalampien vuori- ja kukkulajonoja. Ilmasto on kuuma ja kuiva, mutta vettä riittää maissin viljelyyn. Sen sijaan esimerkiksi Mendozan viininviljely on paljolti keinokastelun varassa.[6] Maan pohjoisalue voidaan jakaa kahteen osaan Andien ja Paranájoen väliseen kuivaan alankoon Gran Chacoon sekä Paraná- ja Uruguayjokien väliseen Mesopotamiaan.[7]

Argentiinan keskiosassa on laaja tasankoalue pampa.[7] Tuhat kilometriä pitkä alue sijaitsee 33. leveyspiirin eteläpuolella. Graniittisen kallioperän päällä on hedelmällistä lössiä jopa satojen metrien paksuisena kerroksena.[6] Patagonian aro puolestaan ulottuu Coloradojoelta 39. leveyspiiriltä etelään Magalhãesinsalmelle. Tuuli ja sateet kuluttavat sen pintamaata, ja vain jokilaaksot soveltuvat lampaankasvatukseen. Magalhãesinsalmelta pohjoiseen Argentinojärvelle (46 S) maa on ollut mannerjään painamana ja kohoaa edelleen. Andien noustessa täällä on ollut vulkaanista toimintaa. Jäätiköt ja joet ovat luoneet paikoin reheviä metsämaisemia ja oivallisia laidunmaita.[6] Andeilla on kaksi jäätikköaluetta, eteläinen ja pohjoinen Patagonian jäätikkö.[6]

Argentiinan suurin valuma-alue on Paraguay–Paraná–Río de la Plata. Viimeksi mainittu on laaja Paranán ja Uruguayn muodostama estuaari.[7] Paranán alueella on aaltoilevia kukkuloita ja tulvametsiä. Pohjoisrajalla on vaikuttavia jokilaaksoja, kuten Iguassun putouksilla Brasilian rajalla.[6] Paranán vesistöalueen ulkopuolella Argentiinan joet eivät ole kovinkaan suuria. Monet kulkevat läpi kuivien alueiden ja saattavat jopa olla kuivia osan vuodesta. Patagonian pohjoisosien Colorado ja Río Negro tulvivat kausittain, kun ne saavat Andien sulavesiä.[7]

Argentiinan kallioperä kuuluu Etelä-Amerikan mannerlaattaan, joka jatkuu merenpinnan alla mannerjalustana, joka ulottuu yli tuhannen kilometrin päähän Falklandinsaarille asti. Laatta on liikkunut kauemmas Afrikan laatasta 125 miljoonan vuoden ajan. Laattaliikunnot ovat aiheuttaneet erilaisia maastonmuotoja, joista nykyisin näkyvin on Andien vuoristo, joka on kohonnut liitukaudelta alkaen. Kymmenentuhatta vuotta sitten jääkausi muovasi maisemaa suuresti. Laajimmillaan jäätikkö peitti kaiken 2 000 metrin yläpuolella olevan maaston ja lisäksi suurimman osan Patagoniasta. Jääkauden jäljiltä vuoristossa on järviä ja moreenia. Maaperän huomattavin piirre on pampan hienojakoinen, hedelmällinen maaperä, joka on syntynyt veden ja tuulen eroosiovaikutuksista.[6]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmastokaavioita Argentiinan eri osista
(sademäärä sinisin pylväin, vuorokauden keskimääräinen
maksimi-, keski- ja minimilämpötila eri värisin käyrin.)
Buenos Aires maan itäosasta.
Posadas maan koillisosasta.
San Juan maan länsiosasta.
Ushuaia maan eteläosasta.

Argentiina sijaitsee melkein kokonaan lauhkeassa ilmastovyöhykkeessä. Maan eri osissa on silti suuria eroja.[5] Itä- ja Keski-Argentiinan pampalla vuotuinen sademäärä on 500–1000 millimetriä. Pääosa sateista ajoittuu kesäpuolelle vuotta. Lämpötilat eivät ole kovin ääreviä; pakkasta on lähes joka talvi mutta pakkaskausi ei ole pitkä.[8] Buenos Airesissa päivälämpötilat vaihtelevat kesä-heinäkuun neljästätoista tammikuun 29 asteeseen.[9]

Koillisosan Gran Chacolla vallitsee trooppinen tai melkein trooppinen ilmasto. Lämpötila on korkea ympäri vuoden.[8] Maan länsiosa on kuivaa aluetta. Monin paikoin vuoden keskimääräinen sademäärä on alle 250 millimetriä. Andeillakin lumisateet jäävät vähäisiksi. Andien itärinteet ja niiden juurella kohoavat kukkulat ovat puoliaavikkoa, alankomaat aavikkoa.[8]

Maan eteläosassa Patagoniassa vallitsee tyypillinen keskileveysasteiden ilmasto, joka muistuttaa muuten Länsi-Eurooppaa, mutta on varsin kuiva.[8]

Kasvillisuus ja eläimistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kukonkorallipuun kukka on Argentiinan kansalliskukka.
Patagonianpingviini.

Argentiinassa metsäalueet ovat vähäisiä, koska ihmiset ovat tuhonneet niitä. Maan kasvisto vaihtelee alueittain, pensaikkoalueilla kasvaa vaivaispensaita, sademetsissä taas jättiläissetrejä.[5]

Kukonkorallipuun kukka on Argentiinan kansalliskukka. Maan pohjoisosassa Gran Chacolla kasvaa subtrooppista kasvillisuutta kuten kebratsopuiksi kutsuttuja kovia puita, brasilianpalisanteria ja sen sukulaisia sekä Prosopis-suvun puita. Pampa oli alkujaan puutonta, mutta viljelijät ovat istuttaneet sinne eukalyptuksia ja muita ulkomaisia puita. Pampan ainoa luontainen puun kokoinen laji on puukermesmarja (Phytolacca dioica), joka on ikivihreä ruohovartinen puutunut kasvi.[10]

Suurin osa eteläisestä Patagoniasta saa Andien suojaavan vaikutuksen takia vain vähän sateita. Kasvillisuus on sopeutunut tähän kuivuuteen. Alueen länsiosassa ja Tulimaassa kasvaa havumetsää. Argentiinan luoteisosassa kasvaa monenlaisia kaktuksia.[10]

Maan subtrooppisessa pohjoisosassa tavataan kissaeläimiä, kuten puumia, jaguaareja ja oselotteja, apinoita ja todella suuria matelijoita, kuten krokotiileja ja kaimaaneja sekä monenlaisia kilpikonnia. Muihin eläimiin kuuluvat kapybara eli vesisika, tapiirit ja muurahaiskarhut.[10]

Ruohikkoalueella elävät pampakissa, vyötiäiset ja nandut. Siellä tavataan myös monenlaisia lintuja. Lännen vuoristoalueella on oma eläimistönsä. Tyypillisiä eteläamerikkalaisia elämiä ovat laama, guanako ja vikunja. Vuorilla elää myös Amerikan suurin lintu, andienkondori.[10]

Maailmanperintökohteet ja kansallispuistot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinassa on kahdeksan Unescon maailmanperintöluettelon kohdetta. Neljä on kulttuurikohteita (Córdoban jesuiittakortteli ja -estanciat (karjatilat), Cueva de las Manos, Río Pinturas, Quebrada de Humahuaca ja Jesuiittojen guaranilähetysasemat) ja neljä luontokohteita (Iguazún kansallispuisto, Iguassun putousten sijaintipaikka, Ischigualaston ja Talampayan luonnonpuistot, Los Glaciaresin kansallispuisto ja Valdésin niemimaa).[11]

Argentiinassa on 29 kansallispuistoa. Vanhin niistä on 1934 perustettu Nahuel Huapin kansallispuisto.[12]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Argentiinan historia

Varhaishistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käsiä esittäviä luolamaalauksia Cueva de las Manosista yli 10 000 vuoden takaa.

Argentiinan asutushistoria alkoi jo 12 000 eaa. Patagonian alueelta. Silloin seudulla liikkui metsästäjä-keräilijäheimoja, jotka saalistivat sittemmin sukupuuttoon kuolleiden eläinlajien, kuten mammuttien ja jättiläislaiskiaisten, suuria laumoja. Chilen rannikolla he harjoittivat myös kalastusta. Nykyisen Koillis-Argentiinan alueella vaeltava elämäntapa keskeytyi ajoittain, ja silloin viljeltiin maissia ja maniokkia. Keski-Andien alueella syntyi kulttuurien kohtaamispaikka, jossa Chilen, Chacon ja Andien alueelle asettuneet kansat kohtasivat etelän metsästäjä-keräilijöitä. Luolamaalauksista ja kivikaiverruksista löytyy merkkejä, joiden symboliikkaa ei osata nykyisin tulkita.[13]

Väestö kasvoi liian suureksi elämään pelkällä keräilyllä, ja maanviljelystä alettiin harjoittaa noin 1000–500 eaa. Viljelykasveina olivat peruna ja maissi, ja myöhemmin alluviaalitasangoilla alettiin paimentaa laamalaumoja. Ajanlaskun alkaessa alueella kudottiin kangasta ja poltettiin tupakkaa.[13]

Suunnilleen vuosina 650–850 alueelle tuli vaikutteita Tiwanaku-kulttuurista. Uudet viljelykasvit levisivät, ja valmistettiin hienoja metalliesineitä muun muassa kullasta ja hopeasta. Vuosina 850–1480 jotkut ihmisryhmät rakensivat muurien suojaamia kaupunkimaisia asutuskeskuksia juomavesilähteiden lähelle. He tekivät taidokasta keramiikkaa ja palvoivat maaäiti Pachamamaa.[13]

Inkat saapuivat Calchaquín laaksoihin 1400-luvulla. He rakensivat maantien Tyynenmeren rannalle koko Andien pituudelta. Siitä tuli vilkas kauppareitti, joka yhdisti alueen inkojen pääkaupunkiin. Ketšuasta tuli virallinen kieli, mutta Pachamaman palvonta sulautui inkojen uskontoon.[13]

Maan harvaan asutussa eteläosassa metsästys-keräilykulttuuri säilyi pitempään, vielä espanjalaisvalloituksen jälkeenkin. Tulimaassa ja Patagonian eteläosassa eli neljä kansaa. Onat ja haushit pysyivät maalla, metsästivät kettuja ja guanakoita ja rakensivat asumuksikseen jurtan tapaisia vuotatelttoja. Rannikolla elivät yaghanit ja alacalufit, jotka kalastivat keihäillä, metsästivät hylkeitä ja rakensivat kanootteja. Tätä elämäntapaa nuo kansat jatkoivat 1800-luvulle asti. Kun alueella alettiin harjoittaa lampaankasvatusta, alkuperäiskansat katosivat 50 vuodessa.[13]

Siirtomaakausi ja itsenäisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Río de la Platan alueen alkuperäisasukkaita piirroksesta Hendrick Ottsenin teoksesta Journael van de reis naar Zuid-Amerika ('Matkapäiväkirja Etelä-Amerikkaan') vuodelta 1603. Toisella on kädessään bola.

1500-luvun alusta alkaen Argentiinaan alkoi ilmestyä uudisasukkaita Perusta, Chilestä ja Paraguaysta.[5] Ensimmäiset alueelle saapuneet eurooppalaiset olivat konkistadori Juan Díaz de Solísin johtamat espanjalaiset, jotka löysivät Rio de la Platan vuonna 1516. Perun varakuningaskuntaan perustettiin 1580 Buenos Airesin siirtokunta. Río de la Platan varakuningaskunta perustettiin 1776.[14] Ranskan vallankumouksen ja Yhdysvaltain vapaussodan aatteiden siivittämänä Buenos Airesissa annettiin itsenäisyysjulistus 1810. Varakuningaskunnan muut osat olivat kuitenkin yhtä innokkaita itsenäistymään Río de la Platasta kuin Espanjasta.[15]

Kenraaleiden José de San Martín ja Simón Bolívar johtamissa itsenäisyyssodissa espanjalaiset lyötiin, ja Argentiina itsenäistyi 9. heinäkuuta 1816. Tämän jälkeen vallasta kamppailivat keskusvaltaa kannattavat unitarios ja liittovaltiota kannattavat mazorqueros. Bolivia erosi liitosta 1825 ja Uruguay 1828. Tämän ajan merkittävä hahmo oli kenraali Juan Manuel de Rosas, joka hallitsi yksinvaltiaana 1829–1852. Uruguayn ja Brasilian tukemana kenraali Justo José de Urquiza johti vallankumousta, ja Argentiina sai perustuslain 1853.[16] Vuosina 1865–1870 Argentiina, Brasilia ja Uruguay sotivat Kolmoisliiton sodan Paraguayta vastaan.[17]

1800-luvun lopulla maa rikastui nopeasti uudenaikaisen maatalouden ja kaupan ansiosta. Vuosina 1880–1930 Argentiina kuului maailman kymmenen rikkaimman maan joukkoon.[14]

Konservatiivit hallitsivat vuoteen 1916, jolloin heidän perinteiset kilpailijansa, rehellisiä vaaleja ja demokratiaa korostaneet radikaalit, nousivat valtaan. Vuoden 1929 suuren laman ja maailmanlaajuisten talousvaikeuksien aikana Argentiinan asevoimat syrjäyttivät 1930 vallasta presidentti Hipólito Yrigoyenin, ja sen jälkeen seurasi vuosikymmen konservatiivien valtaa, joka tunnetaan nykyään nimellä pahamaineinen aikakausi. [18]

Toinen maailmansota ja peronismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan puhjetessa Argentiina julistautui puolueettomaksi ja kieltäytyi katkaisemasta suhteita Saksaan ja Japaniin myöskään 1942. Vuonna 1943 akselivaltoja myötäilevä asevoimien juntta kaappasi vallan kenraali Pedro Pablo Ramírezin johdolla. Yksi sen johtajista oli eversti Juan Domingo Perón, joka nousi hallituksen näkyvimmäksi hahmoksi työvoimaministerinä. Argentiina katkaisi suhteet akselivaltoihin 1944 ja julisti niille sodan viimein 1945.[19]

Eva Perón.

Juan Perón voitti presidentinvaalit sodan jälkeen 1946. Hän lupasi työläisille korkeammat palkat ja sosiaaliturvaa. Perónin politiikassa ensisijalla oli työllisyyden ylläpito ja ammattiyhdistysten laajentaminen. Ensimmäinen viisivuotissuunnitelma vuonna 1947 perustui kansallistetun teollisuuden tuomaan kasvuun. Hänen vaimonsa Eva Perón sai vastuun suhteista työväkeen. Evita Perónista tuli miltei pyhimys Argentiinassa. Hän perusti useita köyhien avustusohjelmia ja työskenteli ahkerasti myös naisten aseman parantamiseksi. Argentiinan naiset saivat äänioikeuden vuonna 1947. Useat kansallissosialistit pakenivat sodan päätyttyä Perónin Argentiinaan. Vuonna 1949 säädettiin uusi perustuslaki, joka vahvisti presidentin valtaa. Perónin tukijoiden hallitsema kongressi sääti lain, joka kielsi presidentin arvostelemisen. Vuonna 1951 Perón valittiin uudelleen presidentiksi suurella äänten enemmistöllä. Hänen vaimonsa kuoli syöpään 1952, ja sen jälkeen Perónin suosio alkoi hiipua.[19]

Kesäkuussa 1955 laivasto yritti vallankaappausta, mutta uskollisina pysyneet maavoimat kukisti kaappausyrityksen. Syyskuussa kaikki puolustushaarat nousivat kuitenkin yhdessä kapinaan, ja kolmipäiväisissä taisteluissa kuoli tuhansia. Perón pakeni paraguaylaisella sotalaivalla maasta ja asettui Espanjaan. Vuoden 1853 Yhdysvaltain perustuslain malliin perustuva perustuslaki palautettiin voimaan.[19]

1950-luvulla ja 1960-luvulla sotilas- ja siviilihallinto vuorottelivat. Talouskasvu hiipui ja työväki radikalisoitui. Kenraali Juan Carlos Onganía kaappasi vallan 1966 ja hallitsi diktaattorina vuoteen 1970. 11. maaliskuuta 1973 järjestettiin ensimmäiset vaalit kymmeneen vuoteen. Perónia estettiin osallistumasta, mutta hänen tukijansa Héctor José Cámpora valittiin presidentiksi ja Perónin seuraajat saivat hallintaansa myös kongressin molemmat kamarit. Cámpora erosi heinäkuussa 1973, jolloin piti järjestää uudet vaalit. Perón palasi maanpaosta ja asettui ehdolle varapresidenttinään kolmas vaimonsa Isabel Martínez de Perón. Tuolloin sekä vasemmiston että oikeiston terroristiryhmät uhkasivat jo maan järjestystä. Hallitus vetosi hätätilavaltuuksin ja sai vangita ihmisiä ilman syytteitä.

Tuolloin jo iäkäs Perón kuoli kesken kautensa 1. heinäkuuta 1974, ja häntä seurasi hänen vaimonsa ja varapresidenttinsä, Isabelita Perón. Maassa oli laajoja lakkoja ja poliittista terrorismia. Isabelita Perón oli entinen kabareetanssija ja heikkotahtoinen valtionpäämies, jolta asevoimien kaikkien puolustushaarojen muodostama sotilasjuntta Jorge Rafael Videlan johdolla otti vallan 24. maaliskuuta 1976.[19]

Argentiinan ja sen naapurimaiden hallitusten poliittisen suuntautumisen aikajana
Valtio 1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku
0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8
Argentiina Argentiina
 Bolivia
 Brasilia
 Paraguay
 Uruguay
 Chile

██ keskusta/vasemmisto ██ riippumaton/liberaali/keskustalainen ██ keskusta/oikeisto ██ (sotilas-)diktatuuri

Juntta ja Falklandin sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisoikeusloukkauksista tuli juntan valtakaudella arkipäivää. Sen valtakaudella surmattiin tai katosi arviolta 9 000–30 000 argentiinalaista. Argentiinassa tätä vaihetta nimitetään likaiseksi sodaksi (esp. Guerra Sucia) ja nimellä El Proceso[20][14], lyhennelmä juntan käyttämästä nimestä Proceso de Reorganización Nacional (suom. Kansallinen uudelleenjärjestyminen).[21] Käytössä on myös nimitys la última junta militar (suom. viimeinen sotilasjuntta).[22] Ihmisoikeusloukkaukset rasittivat maan kuvaa ulkomailla, mutta juntta leimasi arvostelun Argentiinan vastaiseksi kampanjaksi. Ulkopoliittisesti juntalla oli kiistoja Chilen kanssa kolmesta asumattomasta saaresta Amerikan eteläkärjessä Beaglensalmessa, ja vuonna 1977 kenraali Augusto Pinochetin presidenttinä johtama Chile ja Argentiina olivat lähellä avointa sotaa.[23]

Argentiina miehitti Britannian Falklandsaaret, mikä johti Falklandin sotaan 2. huhtikuuta 1982. Britit lähettivät paikalle vahvan laivasto-osaston, ja argentiinalaiset antautuivat taistelujen päätteeksi 14. kesäkuuta 1982. Sotilasjuntta kaatui, ja Argentiina palasi siviilihallintoon 1983. Inflaatio oli vuonna 1983 yli 900 %.[19]

Siviilivalta ja talouskriisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Argentiinan kartta.

Ensimmäiseksi uudeksi presidentiksi valittiin 30. lokakuuta 1983 pidetyissä vaaleissa Unión Cívica Radicalin Raúl Alfonsín. Seuraavien 16 vuoden aikana järjestettiin kolmet vaalit ilman vallankaappauksia. Partido Justicialistan Carlos Menem voitti kaksi kertaa ja Fernando de la Rúa valittiin kerran.

Presidentti Raúl Alfonsínin hallitus aloitti tutkimuksen sotilasjuntan aikaisista ihmisoikeusloukkauksista ja järjesti asevoimat siviilien alaisuuteen. Talousvaikeuksien vuoksi Alfonsín menetti luottamuksen ja luopui kuusivuotisesta kaudestaan puoli vuotta ennenaikaisesti. Häntä seurasi presidenttinä Carlos Menem vuosina 1989–1999.

Presidentti Carlos Menem yritti leikata hyperinflaatiota liberaalilla talouspolitiikalla. Vuonna 1992 käyttöön otettu, australin korvannut Argentiinan peso sidottiin kiinteällä kurssilla Yhdysvaltain dollariin, valtionyrityksiä yksityistettiin sekä kaupan ja liiketoiminnan rajoituksia purettiin. Argentiina oli perustamassa Mercosur-tulliliittoa. Talouskasvu oli aluksi nopeaa. Side Yhdysvaltain dollariin osoittautui lopulta vääräksi päätökseksi, ja dollarin vahvistuminen tuhosi Argentiinan vientikaupan. Menem palautti diplomaattiset suhteet Britanniaan 1990 ja armahti sotilasjuntan edustajat. Hänet valittiin uudelle kaudelle 1995. Jo syyskuussa 1996 talousvaikeudet johtivat yleislakkoon. Valtiovarainministeri Domingo Cavallo erosi kyllästyneenä valtion korruptioon ja laittomuuksiin. Vasemmistolaisen Alianza-puolueen ehdokas Fernando de la Rúa valittiin presidentiksi 1999 ja hän toimi Argentiinan presidenttinä 10. joulukuuta 1999 – 21. joulukuuta 2001. Hän peri 114 miljardin dollarin valtionvelan.[19] Suurin osa veloista oli aikaisempien diktaattorien, yksityisten pankkien ja yritysten yksityistä lainaa, jonka Argentiinan valtio oli moraalittoman velan teorian mukaisesti ottanut maksettavakseen.

Vuoden 1998 Aasian talouskriisi johti valuuttapakoon ja nelivuotiseen taantumaan, joka päättyi talouspaniikkiin marraskuussa 2001. Vuoden 2000 suu- ja sorkkatautiepidemia oli tuhonnut Argentiinan maataloustuotteiden viennin.[24] Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi maalle 40 miljardin lisälainan.[25]

Ministerien eroamisten vuoksi presidentti de la Rúa muodosti maaliskuussa 2001 kansallisen yhtenäisyyden hallituksen, ja hallituksessa ehti olla kolmessa viikossa kolme eri henkilöä valtiovarainministerinä. Heinäkuussa koko maa pysähtyi yleislakkoon hallituksen leikkausten vuoksi. Opposition perónistit saivat haltuunsa kongressin molemmat kamarit. 3. joulukuuta 2001 valtiovarainministeri Cavallo rajoitti rahan nostamista tileiltä valuuttapaon vuoksi. Corralitoksi kutsuttua päätöstä seurasi yleislakko ja väkivaltaisia mielenosoituksia. De la Rúa erosi presidentin virasta 20. joulukuuta 2001.[26] Vuoden 2001 lopussa väliaikainen presidentti Adolfo Rodríguez Saá julisti maan maksukyvyttömäksi 88 miljardin dollarin velkoihinsa. Seuraava väliaikainen presidentti Eduardo Duhalde katkaisi dollarin ja peson suhteen, mikä johti valuutan devalvaatioon.[19] Talousromahdus heikensi keskiluokan asemaa, palkat pienenivät lähes puoleen ja pankkisäästöt haihtuivat olemattomiin.

2000-luvulla kohti normaalioloja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

27. huhtikuuta 2003 järjestettiin presidentinvaalit, joissa kahden vuoden väliaikaishallinnon jälkeen presidentiksi valittiin vasemmistolainen peronisti Néstor Kirchner, joka toimi Argentiinan presidenttinä 25. toukokuuta 2003 – 10. joulukuuta 2007. Toiselle kierrokselle häntä vastaan noussut Menem luovutti ennen toisen kierroksen vaaleja. Kirchner vahvisti presidentin asemiaan lokakuun 2005 parlamenttivaaleissa.[19]

Maaliskuussa 2005 Argentiina pääsi sopimukseen velkojiensa kanssa 103 miljardin dollarin velkojensa uudelleenjärjestelystä.[27] Joulukuussa 2005 maa ilmoitti maksavansa Kansainväliselle valuuttarahastolle koko velkansa, noin 9,9 miljardia Yhdysvaltain dollaria.[28]

Néstor Kirchner ei pyrkinyt toiselle kaudelle, vaan presidenttiehdokkaaksi asettui hänen vaimonsa Cristina Fernández de Kirchner, joka on myös kokenut poliitikko. Hän voitti lokakuussa 2007 pidetyt vaalit,[19] ja vuonna 2011 hänet valittiin toiselle kaudelle.[29] Hänen seuraajakseen tuli Mauricio Macri joka astui virkaan 10. joulukuuta 2015.[30]

Lokakuun 2019 presidentivaaleissa peronistit palasivat valtaan, kun Alberto Fernández voitti istuvan presidentin Macrin. Fernández astui virkaansa 10.12.2019, ja varapresidentiksi tuli entinen presidentti Cristina Fernández de Kirchner.[31]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen järjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Argentiinan kansalliskongressin rakennus Buenos Airesissa.

Argentiina on presidenttijohtoinen demokraattinen tasavalta ja liittovaltio, jossa presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johdossa. Presidentti ja varapresidentti valitaan samalla äänestyslipulla nelivuotiskausille, jotka on rajoitettu kahteen peräkkäiseen. Presidentti on myös asevoimien päällikkö ja nimittää monet virkamiehet.[32]

Lainsäädäntövalta on kaksikamarisella kansankongressilla (esp. Congreso de la Nación), johon kuuluu senaatti (esp. senado), jossa on 72 jäsentä ja edustajainhuone (esp. Cámara de Diputados), jossa on 257 jäsentä. Senaattoreista kolmasosa valitaan kerrallaan kuusivuotiskausiksi kahden vuoden välein ja edustajainhuoneen jäsenet nelivuosikausille suhteellisella vaalitavalla, siten että puolet valitaan kahden vuoden välein. Äänioikeus on 16 vuotta täyttäneillä, ja äänestäminen on kansalaisvelvollisuus.[2][33] Äänestysvelvollisuudesta on vapautettu vaalipäivänä yli 500 km äänestyspaikasta oleskelevat henkilöt, alle 18- ja yli 70-vuotiaat, vaalipäivänä työskentelevät tuomarit ja näiden avustajat sekä henkilöt, jotka eivät ylivoimaisen esteen vuoksi pysty äänestämään.[34] Puolueiden asettamista ehdokkaista kolmasosan täytyy olla naisia.

Argentiinan puoluekenttä on hajanainen, ja monet puolueet ovat lyhytikäisiä.[35] Perinteisesti puolueet on voinut jakaa peronisteihin ja radikaaleihin.[36] Peronistinen Partido Justicialista, joka hajosi kahdeksi puolueeksi ennen vuoden 2005 vaaleja, oli kansallismielinen ja 1990-luvulla myös neoliberaalinen ja Unión Cívica Radical keskusta-vasemmistolainen.[35] Vuoden 2015 vaalit jakoivat Argentiinan puoluekentän uudestaan, sillä vaalit voitti keskusta-oikeistolainen Cambiemos-koalitio, johon kuuluu Unión Cívica Radical -puolueen lisäksi Propuesta Republicana ja Coalición Cívica ARI.[36]

Oikeus on riippumaton lainsäädäntö- ja toimeenpanovallasta, mutta oikeuslaitosta on kritisoitu muun muassa tehottomuudesta ja siihen kohdistuneista poliittisista vaikutusyrityksistä. Pitkäaikaisia ongelmia ovat olleet esimerkiksi mielivaltaiset pidätykset, pitkät tutkintavankeusajat ja vankiloiden karut olosuhteet.[37] Korkeimmassa oikeudessa on viisi tuomaria, ja presidentti nimittää heidät senaatin hyväksynnällä. Kaksi kolmasosaa senaatin jäsenistä pitää olla nimityksen kannalla.[38] Tuomioistuimet toimivat sekä liittovaltion että maakuntien tasolla. Myös maakunnissa on korkein oikeus ja alempia tuomioistuimia.[37]

Ulkopolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiina on vuoden 1985 Argentiinan–Brasilian integraatio- ja yhteistyösopimuksesta alkunsa saaneen Mercosur-kauppasopimuksen jäsen. Se oli ainoa Latinalaisen Amerikan maa, joka osallistui vuoden 1991 YK:n valtuuttamaan Persianlahden sotaan ja vuoden 1994 Haitin operaation joka vaiheeseen. Argentiina on lähettänyt rauhanturvaajia El Salvador–Honduras–Nicaraguan operaatioon, Guatemalaan, Ecuadorin–Perun operaatioon, Länsi-Saharaan, Angolaan, Kuwaitiin, Kyprokselle, Kroatiaan, Kosovoon, Bosniaan ja Itä-Timoriin. Tunnustuksena Argentiinan ansioista kansainvälisen turvallisuuden alalla Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton nimitti Argentiinan merkittäväksi Nato-kumppanuusliittolaiseksi.[39] Vuosina 2005–2006 Argentiina oli YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuva jäsenmaa.[40]

Vuosina 1977 ja 2006 Argentiinan edustajainhuone on vaatinut Yhdysvaltoihin kuuluvan itsehallintoalueen, Karibianmeren saaren Puerto Ricon itsenäisyyttä.[41] 4.–5. marraskuuta 2005 Mar del Platassa järjestettiin neljäs Amerikkojen huippukokous, jota sävyttivät Yhdysvaltain vastaiset mielenosoitukset. Nykyisin Argentiina luottaa enemmän Mercosuriin kansainvälisen suuntautumisen ensisijaisena kohteena, kun vielä 1990-luvulla se luotti suhteissaan Yhdysvaltoihin.

Argentiina on pitkään vaatinut Falklandsaaria, Eteläisiä Shetlandsaaria ja Etelä-Georgiaa,[42] sekä 60°S eteläpuolista Etelämannerta 25°W ja 74°W välillä. Argentiinalla on Antarktiksella Orcadasin, joka on ollut miehitettynä vuodesta 1904, ja viisi muuta pysyvää tukikohtaa.[43][44] Esim. Falklandsaarilla syntynyt henkilö voi tästä syytä saada Argentiinan kansalaisuuden syntyperänsä takia.[45]

Argentiinan ja Perun välit rikkoutuivat vuonna 1995 puoleksitoista vuosikymmeneksi Argentiinan myytyä salaa aseita ja ammuksia Perun kanssa Cenepan sotaa käyvälle Ecuadorille. Tätä ennen Peru oli ollut Argentiinan liittolainen ja tukenut sitä 1980-luvulla Falklandin sodassa. Argentiinan presidentti Cristina Fernández teki ensimmäisen virallisen vierailun tapaamaan Perun Alan Garcíaa maaliskuussa 2010. Edellinen valtiovierailu tapahtui 1994.[46]

Argentiinan ja Uruguayn välit ovat viilentyneet Uruguayn Fray Bentosiin rakennettavan sellutehtaan vuoksi, sillä argentiinalaiset uskovat tehtaan aiheuttavan ympäristöongelmia.[47] Kirchnerin kaudella maa lähentyi etenkin Boliviaa ja Venezuelaa,[48] jolta se sai avokätisen lainan, jolla se maksoi Kansainvälisen valuuttarahaston saatavat ja pääsi näin pois sen holhouksesta.

Yhteiskunnalliset ongelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikollisuus Argentiinassa lomittuu koko yhteiskuntaan eikä ole pelkästään marginaaliryhmien ongelma. Muun muassa presidentti Carlos Menem sotkeutui laittomaan asekauppaan ja joutui puoleksi vuodeksi kotiarestiin. Yllättäen maan korkein oikeus kuitenkin perui syytteet. Argentiina on huumeiden markkina-aluetta ja välityskeskus muualle maailmaan. Rikollisuus murentaa valtion taloutta, ja yhdeksi keinoksi kovien huumeiden aiheuttaman ongelman vähentämiseksi Argentiinan korkein oikeus laillisti 2009 pienimuotoisen kannabiksen käytön, jotta huomio kääntyisi kannabiksenkäyttäjistä huumekauppiaisiin. Päätökseen kohdistui arvostelua, ja muun muassa Buenos Airesin yliopiston kriminologian professori Elias Neuman oli sitä mieltä, että se on askel huumeidenkäytön yleiseen vapauttamiseen ja siten ongelman laajenemiseen. Kritiikkiä on tullut myös maassa vaikutusvaltaisen katolisen kirkon[49] taholta ja huumeiden käyttäjien omaisten perheiltä.[50] Vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan kuusi prosenttia 12–64-vuotiaista oli käyttänyt kannabista. Osuus oli kolminkertaistunut vuodesta 2004, kun se oli aiemmin ollut laskusuunnassa.[51]

Vapauksien kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom Housen vuoden 2022 mukaan Argentiina on vapaa, elämää sykkivä demokratia, jossa on kilpailukykyiset vaalit, elävät media- ja yhteiskuntasektorit sekä rajoittamaton julkinen keskustelu. Samanaikaisesti kuitenkin epävakaus, korruptio hallituksessa ja oikeuslaitoksissa sekä huumeiden aiheuttama väkivalta ovat eräät Argentiinan vakavimmista haasteista.[52]

Argentiinan kansalaisuudesta ei voi luopua. Tätä on perusteltu mm. maassa käytössä olevalla äänestysvelvollisuudella.[53][54]

Hallinnollinen jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Argentiinan maakunnat.

Argentiina jakaantuu 23 maakuntaan ja Buenos Airesin autonomiseen kaupunkiin.[55] Argentiinan paikallishallinto on monimutkainen koostumus, sillä maakunnilla on oikeus päättää paikallishallinnonsa muodostamisesta. Maakunnat jakaantuvat edelleen departementteihin, joiden tehtävä on neljää maakuntaa lukuun ottamatta lähinnä tilastollinen ja vaalijakoihin liittyvä.[56] Vuonna 2017 departementteja oli 529.[57] Kunnallishallinnollisia yksiköitä oli 2 277.[55] Kuntien nimitykset vaihtelevat kuitenkin paljon maakunnasta riippuen.[56]

N:o Maakunta Pääkaupunki Pinta-ala
(km2)[58] 		Asukasluku
(2010)[59]
1. Liittopiiri Buenos Aires 203 2 891 082
2. Buenos Aires La Plata 307 571 15 594 428
3. Catamarca Catamarca 102 602 367 820
4. Chaco Resistencia 99 633 1 053 466
5. Chubut Rawson 224 686 506 668
6. Córdoba Córdoba 165 321 3 304 825
7. Corrientes Corrientes 88 199 993 338
8. Entre Ríos Paraná 78 781 1 236 300
9. Formosa Formosa &&&&&&&&&&072066.&&&&0072 066 527 895
10. Jujuy San Salvador de Jujuy 53 219 672 260
11. La Pampa Santa Rosa 143 440 316 940
12. La Rioja La Rioja 89 680 331 847
13. Mendoza Mendoza 148 827 1 741 610
14. Misiones Posadas 29 801 1 097 829
15. Neuquén Neuquén 94 078 550 344
16. Río Negro Viedma 203 013 633 374
17. Salta Salta 155 488 1 215 207
18. San Juan San Juan 89 651 680 427
19. San Luis San Luis 76 748 431 588
20. Santa Cruz Río Gallegos 243 943 272 524
21. Santa Fe Santa Fé 133 007 3 200 736
22. Santiago del Estero Santiago del Estero 136 351 896 461
23. Tulimaa, Etelämantereen sektori ja Etelä-Atlantin saaret Ushuaia 21 263* 126 190
24. Tucumán San Miguel de Tucumán 22 524 1 448 200

* ei sisällä Argentiinan vaatimaa osaa Etelämantereesta eikä Falklandinsaaria

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinan talouden vahvuuksia ovat rikkaat luonnonvarat, hyvin koulutettu väestö, vientipainotteinen maataloustuotanto sekä monipuolinen teollisuus. Argentiina kuului 1900-luvun alussa maailman rikkaimpiin valtioihin, mutta se kamppaili lähes koko 1900-luvun toistuvissa talousvaikeuksissa, jotka huipentuivat vuonna 2001 maan historian vakavimmaksi taloudelliseksi ja poliittiseksi kriisiksi. Seuraavina vuosina maan talous lähti uudestaan nousuun, mutta rupesi hidastumaan vuonna 2008 alkaneen kansainvälisen taloustaantuman myötä.[2] Kaivosteollisuudessa Argentiina on maailman neljänneksi suurin litiumin[60], yhdeksänneksi suurin hopean[61] ja 17. suurin kullan[62] tuottaja vuoden 2019 tilastojen mukaan.

Maatalous tuottaa nykyään 9,1 % maan bruttokansantuotteesta ja työllistää viisi prosenttia työvoimasta. Maatalouden tuotteita ovat auringonkukansiemenet, sitruunat, soijapavut, viinirypäleet, maissi, tupakka, maapähkinät, tee, vehnä ja karjataloustuotteet.[2] Karjatalous kärsi vuoden 2000 suu- ja sorkkatautiepidemiasta.[24] Teollisuussektori tuottaa 30,5 % bruttokansantuotteesta ja työllistää 23 % työvoimasta. Tärkeitä teollisuudenaloja ovat elintarviketeollisuus, moottoriajoneuvot, kulutustavarat, tekstiilit, kemikaalit, petrokemian tuotteet, painotuotteet, metallurgia ja terästeollisuus. Vientituotteita ovat soija ja siitä jalostetut tuotteet, öljy ja kaasu, ajoneuvot, maissi ja vehnä. Palvelusektori tuotti vuonna 2012 yhteensä 60,4 % prosenttia maan bruttokansantuotteesta.[2]

Argentiinasta on porattu öljyä yli sadan vuoden ajan, mutta sieltä ei ole tehty samanlaisia suuria löytöjä kuin Brasilian rannikoilta. Britannia poraa öljyä Falklandinsaarten ympäriltä, mutta Argentiinan aluevesiltä ulkomaalaiset yritykset eivät etsi öljyä. Syynä saattaa olla pelko kansallistamisesta. Maan suurin lentoyhtiö kansallistettiin vuonna 2009 valtion velkaantumisen hillitsemiseksi.[63]

Vuonna 2006 Argentiina oli Etelä-Amerikan suurin viinintuottaja ja maailman viidenneksi suurin 1 539 miljoonalla litralla vuodessa.[64] Maan tärkeimmät viinintuotantoalueet ovat Mendoza, San Juan, La Rioja, Rio Negro, Catamarca, Salta ja Neuguen. Suosituimmat lajikkeet ovat Malbec, Bonarda, Cabernet Sauvignon ja Syrah.[65]

Vuonna 2018 Argentiina sai 50 miljardin dollarin lainan IMF:ltä valuutan vakauttamiseksi.[66]

Argentiinassa on erityisen korkea inflaatio, vuonna 2023 se oli yli 138 prosenttia, kun vielä vuonna 2020 se oli 35 prosenttia, mitä taloustieteilijät pitivät maan "normaalitilanteena".[67][68][69]

Juna Argentiinassa auringonlaskun aikaan.

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinan liikenne nojautuu pitkälti laajaan maantieverkostoon (vuonna 2017 yli 281000 km[70]) jossa halvat pitkänmatkan bussit ja rekkaliikenne ajaa ympäri maan. Rautatieliikenteen merkitys on pienentynyt aikojen saatossa, mutta erityisesti tavaraliikenne on kokenut jonkinlaista nousua viimeisimmän uudelleenkansallistamisen jälkeen[71]. Suurkaupunkialueilla on jonkin verran rautateiden paikallisliikennettä ja suurimmassa kaupungissa Buenos Airesissa jopa metro. Argentiinan rataverkko on pituudeltaan 17.866 km (maailman 16. pisin verkosto)[72].

Lentoliikenne on laajassa maassa vilkasta useiden kansainvälisten lentokenttien ansiosta. Kaikkiaan lentokenttiä joilla on päällystetty kiitorata löytyy 161 kappaletta[72]. Argentiinan kansallinen lentoyhtiö on nimeltään Aerolíneas Argentinas.

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestöjakauma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Argentiinan väestönkehitys.

Merkittävä osa argentiinalaisista (86,4 %) on eurooppalaisten jälkeläisiä. Mestitsejä oli 6,4 % ja arabeja 3,3 %. Lisäksi alkuperäisväestöä on vain noin 3,4 %.[73] Argentiinan virallinen kieli on espanja. Muita merkittäviä kieliä ovat italia (noin 1,5 miljoonaa puhujaa), arabia (n. 1,0 miljoonaa), ketšua (n. 850 000) ja saksa (n. 400 000).[74] Vuonna 2008 yhteensä 92 % argentiinalaisista asui kaupungeissa, ja noin kolmannes maan väestöstä asuu yli 14 miljoonan asukkaan Buenos Airesin kaupunkialueella.[75]

Suurin osa Argentiinan eurooppalaisperäisen väestön esi-isistä on tullut Italiasta ja Espanjasta.[76] Muista maista suuria määriä tuli myös Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä, Isosta-Britanniasta sekä Ruotsista. Arabeja on tullut useista eri maista, mutta etenkin Syyriasta ja Libanonista.

Vuoden 2017 Latinobarometri-kyselyssä maan väestöstä katolilaisia on 66 %, protestantteja 10 %, muita uskontoja 3 % ja uskonnottomia 21 %.[77] Argentiinan Buenos Airesin juutalaisyhteisö on Etelä-Amerikan suurin,[78] ja kaupungissa sijaitsee myös maanosan suurin moskeija.[79] Vuoteen 1994 saakka Argentiinan presidentin tuli perustuslain mukaan olla katolilainen.[80]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 argentiinalaisista 97,9 % oli lukutaitoisia.[2] Oppivelvollisuus jatkuu 18 vuoden ikään asti,[14] toisten lähteiden mukaan 14-vuotiaaksi asti. Perusopetus on ilmaista, keskiasteen opetus edullista ja opiskelu valtionyliopistoissa ilmaista. Lukutaitoisten ja koulutettujen osuudet ovat Argentiinassa Etelä-Amerikan korkeimpia. Yliopistotutkinnon suorittaneiden osuus on korkea myös koko maailman mittakaavassa.[81]

Argentiinassa on neljäkymmentä valtion ylläpitämää yliopistoa, joita käy yhteensä 1,3 miljoonaa perustutkinto-opiskelijaa.[82] Maan 45 yksityisessä yliopistossa opiskelijoita on 245 000. Osa yksityisistä yliopistoista on uskonnollisten yhteisöjen, lähinnä katolisen kirkon, ylläpitämiä.[83]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tangoa Buenos Airesissa.

Musiikki ja tanssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssilaji tango syntyi Buenos Airesissa 1880-luvulla.[84] Se on jalkapallon ohella toinen Argentiinan tärkeimmistä kulttuurillisista symboleista.[85] Tangoa tanssitaan Buenos Airesin kadulla osittain turistien houkuttelemiseksi, mutta maassa olevat pelkkään tangoon erikoistuneet radioasemat ja tanssiklubit, joissa nuoret opiskelevat askelia, todistavat tangon jatkuvasta suosiosta argentiinalaisten keskuudessa. Tangossa yhdistyy vaikutteita Kuubassa muokkaantuneista englantilaisista maalaistansseista, espanjalaisista opereteista, mustien karnevaaleista ja Argentiinan satamien alaluokan tansseista. Soittimeksi vakiintui alkuperäisten viulujen ja huilujen rinnalle Saksasta tuotu näppäinharmonikka bandoneón.[86] Varhaisista tangolaulajista tunnetuimpia oli Carlos Gardel, joka levytti satoja ja kirjoitti useita tangoja.[87] Gardel oli lähtöisin vaatimattomista oloista, mikä lisäsi hänen suosiotaan myös työväenluokan keskuudessa.[86]

Tangon lisäksi Argentiinassa elävät monet muut gauchojen kansantanssit ja perinteiset musiikinlajit, joita kutsutaan yleisnimellä folklore. Zamba on juhlallinen ja arvokas tanssi, jossa heilutetaan nenäliinoja, kun taas gato, chacarera ja escondido ovat nopeampia, ja niiden synkooppeja sisältävä rytmi muistuttaa laukkaavaa hevosta.[86]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyajan Argentiinassa lukutaitoisten osuus on suuri, ja pienissäkin kaupungeissa on kirjakauppa. Koska 1800-luvulla kaupunkilaiset olivat enimmäkseen eurooppalaista alkuperää, Euroopan tuon ajan kirjailijoiden vaikutteet näkyvät Argentiinan oman kirjallisuuden kehityksessä. Kaupunkien ulkopuolella kirjallinen perinne on siirtynyt tarinankertojien ja gauchojen eeppisten laulujen mukana sukupolvelta toiselle.[88]

Maailmalla tunnetuin argentiinalainen kirjailija lienee Jorge Luis Borges. Muita arvostettuja kirjailijoita ovat Roberto Arlt, Ernesto Sabato, Julio Cortazar, Victoria Ocampo, Leopoldo Marechal, José Hernández, Domingo Faustino Sarmiento, Manuel Puig, Luisa Valenzuela, Ricardo Piglia ja Adolfo Bioy Casares. Argentiinan jokavuotisille kirjamessuille osallistuu yli miljoona kävijää[85]

Elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiina oli ensimmäisiä maita, jonne elokuva kotiutui. Maailman ensimmäiset pitkät animaatioelokuvat teki sarjakuvapiirtäjä Quirino Cristiani vuosina 1917 ja 1918.[89] Jo vuonna 1922 Buenos Airesissa oli 27 miljoonaa elokuvakäyntiä vuodessa, ja maahan rakennettiin yli 1 600 elokuvateatteria vuoteen 1933 mennessä. Alkuaikoina niissä näytettiin pääasiassa Hollywood-elokuvia. 1950-luvulla alkoi kehittyä maan oma riippumattomien elokuvien kulttuuri, joka sai vaikutteita italialaisesta neorealismista. Leopoldo Torre Nilsson ja Fernando Birri olivat tuon ajan suuria nimiä. Perónin ja sotilasvallan aikana sensuuri oli tiukkaa ja monet tekijät lähtivät ulkomaille. 1980-luvun alussa sensuuri hellitti asteittain ja maan elokuvateollisuus lähti uuteen nousuun.[90]

Argentiinalaisen Luis Puenzon elokuva La historia oficial (1985) sai parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon 1986, ja Juan José Campanellan ohjaama Katseeseen kätketty sai Oscarin vuonna 2010.[91] 2000-luvulla on noussut uusi ohjaajasukupolvi, johon kuuluvat Lucrecia Martel, Lisandro Alonso ja Pablo Trapero. Nykyisin maassa tuotetaan noin 80 elokuvaa vuodessa. Buenos Airesissa järjestetään vuosittain riippumattoman elokuvan juhla Buenos Aires Festival International de Cine Indpendiente (BAFICI). Kun juhla vuonna 2009 järjestettiin 12. kerran, siihen osallistui noin neljännesmiljoona katsojaa, joille järjestettiin yli tuhat elokuvanäytöstä.[92]

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Argentiinalainen keittiö

Argentiinan ruokakulttuurista tunnetaan etenkin pampalla kasvatettava pihviliha, jota valmistetaan eri tavoin ja suurina annoksina. Naudanlihaa syödään maassa henkeä kohti vuodessa 74 kg, joka on maailman huippulukemia (Uruguayssa 86 kg henkeä kohti).[93] Eurooppalaisten maahanmuuton myötä ruokavaikutteita on tullut etenkin Italiasta, josta ovat peräisin pizza, fainá (ital. farinata) ja ñoquis-pasta (ital. gnocchi), ja Espanjasta, josta ovat kotoisin churrot, ensaïmada, alfajor-piiras ja tortilla. Argentiinalainen kotiruoka on monin tavoin välimerellisen jatkumo, mutta ravintoloissa on enemmän vaikutteita Keski-Amerikasta.[94]

Päivän pääateria on perinteisesti ollut lounas. Illallista syödään noin klo 21–22. Aamiainen on kevyt, ja iltapäivällä nautitaan yleensä välipalaksi esimerkiksi kahvia ja kakkua. Espresson tai muiden kahvijuomien nauttiminen kahviloissa kuuluu sosiaaliseen elämään.[85]

Viestimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiina on Etelä-Amerikan johtavia mediamaita. Siellä ilmestyy 150 sanomalehteä ja toimii satoja radioasemia ja kymmeniä televisiokanavia. Kaapelitelevision katsojaluvut ovat maailman suurimpien joukossa. Maahan on muodostunut suuria mediakonserneja, eikä valtion viestintätoiminnalla ole suurtakaan osuutta. Televisio on tärkein media, ja suurimmat ilmaiset kanavat ovat Telefe, América, Canal 7, Canal 9 ja Canal 13, joista vain Canal 7 on valtion omistama.[95]

Lehdistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinassa ilmestyi 2000-vuosisadan taitteen tienoilla 106 päivälehteä, joiden yhteislevikki oli 1,5 miljoonaa. Argentiinassa luetaan suhteellisesti eniten lehtiä koko Latinalaisessa Amerikassa.[96] Merkittävimmät ilmestyvät Buenos Airesissa, esimerkiksi Clarín (perustettu 1945, arkilevikki 800 000), joka on espanjankielisen Latinalaisen Amerikan luetuin lehti. Sen omistaa viestintäalan monialayhtymä. Sen toimituksellinen linja on maltillisen keskusta-vasemmistolainen. La Nación (perustettu 1870, arkilevikki 500 000) on maan historian vaikutusvaltaisimpia lehtiä. Sen linjaa luonnehditaan keskusta-oikeistolaiseksi. Kevyiksi bulevardilehdiksi luonnehdittavia ovat Diario Popular ja Crónica (molempien levikki 300 000). Buenos Airesissa ilmestyvä Clarín-Gruppen julkaisema vasemmistolainen Página/12 (perustettu 1987, levikki 150 000) sisältää hyvin laajan kulttuuriosaston. Sen lukijakunta on leimallisesti älymystöä, ja se on jatkuvasti arvostellut hallituksen politiikkaa.[97] Viime vuosina ovat merkittäväksi muuttuneet ilmaislehdet, joita jaetaan busseissa ja junissa, esimerkiksi La Razón ja El Diario del Bolsillo. Lisäksi maassa ilmestyy runsaasti aikakausjulkaisuja ja viikkolehtiä. Uutisviikkolehdistä tunnetuimpia ovat Noticias, joka on laajalevikkisin,[98] ja Veintitres. Lisäksi maassa ilmestyy kansainvälisten lehtien paikallispainoksia.

Kohtalaisen laaja levikki on kahdella vieraskielisellä lehdellä. Vuodesta 1876 on Argentiinassa ilmestynyt englanninkielinen Buenos Aires Herald (levikki 100 000), joka vastusti vallassa ollutta sotilashallintoa 1976–1983 ja joutui sen vuoksi vaikeuksiin, niin että päätoimittaja Graham Yoll joutui lähtemään maanpakoon.[97] Vuonna 2017 Buenos Aires Herald harvensi ensin ilmestymistään ja lakkautettiin sitten kokonaan.[99]Maan saksalaisperäisen väestön vuoksi on Buenos Airesissa ilmestynyt vuodesta 1878 saksankielinen Argentinisches Tageblatt. Vuonna 1889–1981 se ilmestyi päivälehtenä, mutta taloudellisista syistä se on muuttunut viikkolehdeksi.[100] Sen levikki on noin 10 000.[101]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jalkapallo on Argentiinan suosituin urheilulaji.

Argentiinan kansallislaji on pato-niminen pallopeli.[102] Jalkapallo on kuitenkin maan suosituin urheilulaji; maassa on 3 377 jalkapalloseuraa ja 331 811 rekisteröityä pelaajaa.[103] Argentiina on voittanut jalkapallossa kolmesti maailmanmestaruuden (1978[104], 1986[105]) ja 2022. Olympiakultaa (2004 ja 2008) sekä Etelä-Amerikan-mestaruuden 14 kertaa.[103] Maa oli FIFA-rankingissa tammikuussa 2011 sijalla viisi.[106] Useat Eurooppaan lähteneet argentiinalaiset ammattilaisjalkapalloilijat pelaavat joko Italian Serie A:ssa (kaudella 2010 yhteensä 39 pelaajaa) tai Espanjan Primera Divisiónissa (kaudella 2010 yhteensä 46 pelaajaa).[107][108] Argentiinan tunnetuimpia jalkapalloilijoita ovat Alfredo Di Stéfano, Diego Maradona, Ángel Di María ja Lionel Messi.

Juan Manuel Fangio, F1-maailmanmestari.

Olympialaisissa Argentiina on saavuttanut yhteensä 74 mitalia, jotka kaikki ovat tulleet kesäolympialaisista. Parhaiten maa on pärjännyt nyrkkeilyssä, jossa maa on saavuttanut yhteensä 24 mitalia.[109]

Argentiina on menestynyt kansainvälisellä tasolla erinomaisesti myös lentopallossa ja koripallossa. Koripallossa maa voitti kultaa vuoden 2004 olympialaisissa, ja pronssia vuoden 2008 olympialaisissa.[110] Myös autourheilu oli varsinkin entisaikaan vahva laji – Juan Manuel Fangio on viisinkertainen F1-sarjan maailmanmestari.[111] F1-osakilpailu Argentiinan Grand Prix ajettiin vuosina 1953–1958, 1960, 1972–1975, 1977–1981 ja 1995–1998 Buenos Airesissa.[112]

Naisten urheilussa Argentiina on menestynyt erityisesti maahockeyssä, jossa Argentiinan naisten maajoukkue Las Leonas (suom. Leijonat) on tällä hetkellä maailman ranking-listalla ensimmäisellä sijalla.[113] Miesten maajoukkue on oman rankinglistansa sijalla 11.[114]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Anuario Estadístico de la República Argentina 2017, s. 16.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Argentina The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. ↑ Pieni Tietosanakirja
  5. ↑ a b c d Maailma tänään: Etelä-Amerikka, s. 30. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0798-6
  6. ↑ a b c d e f g Geology and landscape (Arkistoitu – Internet Archive) Argentina Autentica. Viitattu 27.1.2011 (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Argentina: Land Encyclopædia Britannica. 18.3.2019. Viitattu 21.3.2019. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d Country Guide: Argentina BBC Weather
  9. ↑ Average conditions: Buenos Aires BBC Weather
  10. ↑ a b c d Argentina Flora Fauna buenosaires54.com. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  11. ↑ Argentina: Properties inscribed on the World Heritage List Unesco
  12. ↑ Nahuel Huapi National Park Argentina Travel Planet
  13. ↑ a b c d e Prehistory Argentina Autentica. Arkistoitu 24.12.2011. Viitattu 25.1.2011. (englanniksi)
  14. ↑ a b c d Background Note (arkistoitu) 2011. US Dept. State. Viitattu 19.10.2013.
  15. ↑ Independence Argentina Autentica. Arkistoitu 17.10.2011. Viitattu 26.1.2011. (englanniksi)
  16. ↑ History of the Formation of the Argentine State Argentiinan hallitus. Arkistoitu 20.12.2010. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  17. ↑ The War of the Triple Alliance Paraguay: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1988.(englanniksi)
  18. ↑ Leslie Bethell: The Cambridge history of Latin America: Latin America since 1930. Economy, society and politics, Volume 6, s. 452. Cambridge University Press, 1994. ISBN 9780521245173 google Books (viitattu 26.1.2011).
  19. ↑ a b c d e f g h i Timeline: Argentina BBC News. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  20. ↑ Lonely Planet s. 36
  21. ↑ Dirty War, Britannica.com, viitattu 12.7.2011
  22. ↑ Demian Kelleher, Edgar Brau - The Key (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 12.7.2011
  23. ↑ Corbacho, Alejandro: Predicting the Probability of War During Brinkmanship Crises: The Beagle and the Malvinas Conflict Universidad del CEMA. doi:10.2139/ssrn.1016843 SSRN:1016843
  24. ↑ a b Foot and Mouth Disease, Argentina (Arkistoitu – Internet Archive) CEI USDA
  25. ↑ Argentina's Crisis, IMF's Fingerprints The Washington Post 2001. (englanniksi)
  26. ↑ The events that triggered Argentina's crisis BBC News 2001 (englanniksi)
  27. ↑ Argentina says debt default is over Guardian. Viitattu 9.8.2008. (englanniksi)
  28. ↑ Argentina Announces its Intention to Complete Early Repayment of its Entire Outstanding Obligations to the IMF Imf External Relations Department. Viitattu 23.3.2007.
  29. ↑ Argentiinan presidentillä ylivoimainen suosio vaaleissa, Yle.fi. Viitattu 11.12.2019
  30. ↑ Jussi Nurminen: Argentiinan uusi presidentti lupaa yhdistää maan. Ylen uutiset 10.12.2015. Viitattu 11.12.2019
  31. ↑ Keskusta-vasemmistolainen Alberto Fernandez voitti Argentiinan presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella Helsingin Sanomat. 28.10.2019. Viitattu 30.11.2019.
  32. ↑ Argentina: Government And Society Encyclopædia Britannica. 18.3.2019. Viitattu 22.3.2019. (englanniksi)
  33. ↑ Argentina voting age lowered from 18 to 16 BBC News. 1.11.2012. Viitattu 24.3.2024. (englanti)
  34. ↑ ¿Quienes están exentos de la obligación de votar? : Elecciones Mendoza Gobierno. 2024. Viitattu 24.3.2024. (espanja)
  35. ↑ a b Argentina: Political process Encyclopædia Britannica. 18.3.2019. Viitattu 22.3.2019. (englanniksi)
  36. ↑ a b BTI 2018 Country Report — Argentina, s. 13.
  37. ↑ a b Argentina: Justice Encyclopædia Britannica. 18.3.2019. Viitattu 22.3.2019. (englanniksi)
  38. ↑ Argentina's Supreme Court and the Covenant (PDF) Córdoba, Argentina: GIDES. Arkistoitu 18.9.2020. Viitattu 22.3.2019. (englanniksi)
  39. ↑ Overview of U.S. Policy Toward South America and the President's Upcoming Trip to the Region Viitattu 25.1.2011.
  40. ↑ Argentina at the security council 2005-2006 United Nations. Viitattu 24.1.2011 (englanniksi)
  41. ↑ Solicitar Al Poder Ejecutivo Apoyo A La Independencia De Puerto Rico Por Parte De La Republica Argentina. (Arkistoitu – Internet Archive)
  42. ↑ James A Goodlad: The Falklands War Scotland and the Antarctic. Royal Scottish Geographical Society. Viitattu 27.1.2011. (englanniksi)
  43. ↑ Argentina in Antarctica Direccion National de Antarctico. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  44. ↑ Argentina Antarctic stations Direccion National de Antarctico. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  45. ↑ Argentina Citizenship – 2024 Guide Lawyer Argentina. 20.10.2022. Viitattu 24.3.2024. (englanti)
  46. ↑ Argentina hace las paces con Perú El Pais 2010 (espanjaksi)
  47. ↑ A paper settlement - A ruling by the International Court of Justice should end a nasty dispute The Economist 22.4.2010 (englanniksi)
  48. ↑ Former Argentina President Kirchner dies suddenly (Arkistoitu – Internet Archive) CNN
  49. ↑ Argentina legalizes gay marriage Los Angeles Times. 16.7.2010. Viitattu 31.1.2011. (englanniksi)
  50. ↑ Lawrence M. Salinger: Encyclopedia of White collar and Corporate Crime (pdf) (sivu 53) books.google.fi. Viitattu 31.1.2011. (englanniksi)
  51. ↑ Argentina decriminalizes small-scale marijuana use Reuters 2009. Viitattu 27.1.2011 (englanniksi)
  52. ↑ Argentina: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 10.12.2022. (englanniksi)
  53. ↑ Ratifican que no se puede renunciar a la nacionalidad Centro de Información Judicial. 5.5.2009. Viitattu 24.3.2024. (espanja)
  54. ↑ Obtener la ciudadanía argentina Argentina.gob.ar. 14.3.2018. Viitattu 24.3.2024. (espanja)
  55. ↑ a b Anuario Estadístico de la República Argentina 2017, s. 15.
  56. ↑ a b Anuario Estadístico de la República Argentina 2017, s. 52.
  57. ↑ Anuario Estadístico de la República Argentina 2017, s. 54.
  58. ↑ Argentina: Major Cities Citypopulation.de. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  59. ↑ República Argentina por provincia. Densidad de población. Año 2010. 200.51.91.231. Arkistoitu 1.9.2012. Viitattu 23.1.2011. (espanjaksi)
  60. ↑ US Geological survey: Lithium production pubs.usgs.gov. Viitattu 26.1.2023. (englanniksi)
  61. ↑ US Geological survey: Silver production pubs.usgs.gov. Viitattu 26.1.2023. (englanniksi)
  62. ↑ US Geological survey: Gold production pubs.usgs.gov. Viitattu 26.1.2023. (englanniksi)
  63. ↑ Dispute Shows Argentina’s Lack of Oil Exploration, NY Times 25.2.2010
  64. ↑ World Comparisons (Arkistoitu – Internet Archive) WInebiz Australia
  65. ↑ Key statistics – regions and varieties The Argentine Wine Industry
  66. ↑ Jorgelina Do Rosario, Patrick Gillespie, Andrew Mayeda: Argentina Wins $50 Billion in IMF Backing to Bolster Economy Bloomberg (bloomberg.com). 8.6.2018. Viitattu 22.3.2019.
  67. ↑ Argentiina nilkuttaa vaaleihin talous umpi­solmussa: Inflaatio viilettää jo 138 prosentissa 22.10.2023. Helsingin Sanomat. Viitattu 22.10.2023.
  68. ↑ Johanna Pohjola: Argentiinassa hinnat nousevat kroonisesti, ja pimeä rahanvaihto kukoistaa Yle. Viitattu 28.1.2023.
  69. ↑ Jaakko Närhi: Argentiinassa inflaatio saattaa kiihtyä tänä vuonna yli 100 prosenttiin, arvioivat analyytikot HS.fi. Viitattu 28.1.2023.
  70. ↑ Index Mundi roadways indexmundi.com. Viitattu 26.1.2023. (englanniksi)
  71. ↑ Crónica ferroviaria: Tavararautatien on oltava liikenneakseli Argentiinassa (käännetty suomeksi) ronicaferroviaria.blogspot.com. Viitattu 26.1.2023. (espanjaksi)
  72. ↑ a b CIA: Transport the world factbook. Viitattu 27.1.2023. (englanniksi)
  73. ↑ Worldstatesmen: Argentina
  74. ↑ Languages of Argentina Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International. 2009 (englanniksi)
  75. ↑ Argentina: metropolitan areas (Arkistoitu – Internet Archive) World Gazetteer. Viitattu 27.1.2011 (englanniksi)
  76. ↑ Maailman maat ja kansat : Brasiliasta etelämantereelle, s. 99. Valitut Palat, 1995. ISBN 951584052X
  77. ↑ Latinobarometro 1995 - 2017
  78. ↑ Maailma tänään: Etelä-Amerikka, s. 32. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0798-6
  79. ↑ A Tour of South America’s Largest Mosque (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.1.2011. (englanniksi)
  80. ↑ Religion in Argentina (Arkistoitu – Internet Archive) Kwintessential. Viitattu 25.1.2011. (englanniksi)
  81. ↑ Education Embassy of Argentina in Australia
  82. ↑ National Universities (Arkistoitu – Internet Archive) Ministerio de Educacion
  83. ↑ Private Universities (Arkistoitu – Internet Archive) Ministerio de Educacion
  84. ↑ History of the Argentine Tango allabouttango.com. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  85. ↑ a b c Carmen Alicia Ferradas: Culture of Argentina Countries and ther Cultures. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  86. ↑ a b c Music (Arkistoitu – Internet Archive) Argentica Autentica. Viitattu 28.1.2011 (englanniksi)
  87. ↑ Gardel, Always Gardel Welcome Argentina (englanniksi)
  88. ↑ Literature (Arkistoitu – Internet Archive) Argentica Autentica. Viitattu 28.1.2011 (englanniksi)
  89. ↑ Giannalberto Bendazzi: Quirino Cristiani, The Untold Story of Argentina's Pioneer Animator 1996. Animation World Network. Viitattu 25.1.2011. (englanniksi)
  90. ↑ Argentine cinema Argentina Autentica. Arkistoitu 24.12.2011. Viitattu 25.1.2010. (englanniksi)
  91. ↑ Argentina's "Secret" wins surprise foreign film Oscar Reuters. 8.3.2010 (englanniksi)
  92. ↑ Argentine cinema moves into the spotlight The National. 14.4.2010. Viitattu 25.1.2010. (englanniksi)
  93. ↑ Exportación de carne: ganan los uruguayos Clarín. Arkistoitu 15.5.2008. Viitattu 8.4.2007.
  94. ↑ Argentina Cuisine (Arkistoitu – Internet Archive) Try2Cook. Viitattu 27.1.2011 (englanniksi)
  95. ↑ Media. Country Profile Argentina BBC news. Viitattu 27.1.2011 (englanniksi)
  96. ↑ Argentina Basic Data
  97. ↑ a b News Prnewswire.com. Viitattu 27.1.2011. (englanniksi)
  98. ↑ Editorial Perfíl Perfil.com. Viitattu 27.1.2011. (englanniksi)
  99. ↑ Daniel Politi: Argentine Paper Stood Up to the Generals, but Succumbed to Market Forces New York Times. 27.8.2018. Viitattu 5.4.2020.
  100. ↑ AT:n verkkosivusto, osa Wir über uns (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 27.1.2011
  101. ↑ Moon.com[vanhentunut linkki], viitattu 27.1.2011
  102. ↑ Pato, Argentina´s national sport Argentina.ar. Arkistoitu 6.7.2011. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  103. ↑ a b Argentina: Country Information FIFA. Arkistoitu 28.3.2010. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  104. ↑ 1978 FIFA World Cup Argentina FIFA. Arkistoitu 14.6.2010. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  105. ↑ 1986 FIFA World Cup Mexico FIFA. Arkistoitu 16.6.2019. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  106. ↑ FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA. Arkistoitu 24.12.2018. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  107. ↑ Argentine soccer players exported abroad argentina.ar. Arkistoitu 25.3.2011. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  108. ↑ Argentinos Por el Mundo universofutbol.com. Viitattu 24.1.2011. (espanjaksi)
  109. ↑ Argentina olympic medals databaseolympics.com. Viitattu 22.12.2018. (englanniksi)
  110. ↑ Argentina Soars to Gold NBA. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  111. ↑ Juan Manuel Fangio f1-grandprix.com. Arkistoitu 2.1.2016. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  112. ↑ Argentine Grand Prix F1Pulse.com. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  113. ↑ FIH Women's World Rankings -- 2003 / 2010 FIH. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  114. ↑ FIH Men's World Rankings -- 2003 / 2010 FIH. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Argentiina.
Etelä-Amerikan valtiot

 Argentiina | Bolivia Bolivia | Brasilia Brasilia | Chile Chile | Ecuador Ecuador | Guyana Guyana | Kolumbia Kolumbia | Paraguay Paraguay | Peru Peru | Suriname Suriname | Uruguay Uruguay | Venezuela Venezuela

Itsehallintoalueet: Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret | Falklandinsaaret | Ranskan Guayana | Väli-Amerikka | Pohjois-Amerikka | Latinalainen Amerikka

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Argentiina&oldid=22837563”