Siirry sisältöön

Wikipedia:Etusivu

Wikipediasta

Tervetuloa Wikipediaan, vapaaseen tietosanakirjaan.

Suomenkielisessä Wikipediassa on tällä hetkellä 590 758 artikkelia.

Haku Wikipediasta HakuAjankohtaistaSelaa luokittainLuo artikkeli

SuositellutHyvätLupaavat artikkelitUudet sivut

 
Tervetuloa Wikipediaan Tervetuloa Wikipediaan ja tietoja Wikipediasta

UKKArtikkelin luominenKeskusteluNeuvonta

 

Suositeltu artikkeli

Lapinlahden Linnut (puhekielessä ”Lapparit”) on helsinkiläinen vuonna 1983 perustettu teatteria ja musiikkia yhdistelevä kokoonpano. Se saavutti läpimurron heti esikoissinglellään ”Lipputangon nuppi” (1985) ja julkaisi vuosina 1985–2007 neljätoista studioalbumia. Yhtye oli suosionsa huipulla 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, jolloin se oli yksi Suomen suosituimmista rock-yhtyeistä. Vuonna 1994 yhtye nousi Suomen singlelistan ykköseksi kappaleellaan ”Köyhän taivas”. Vuosikymmenen lopulla suosio kääntyi laskuun, ja yhtyeen toiminta oli kokonaan tauolla vuosina 2013–2022. Yhtye tunnetaan myös tekemistään radio-ohjelmista ja television sketsisarjoista.

Lapinlahden Lintujen alkuperäisjäsenet olivat Ylioppilasteatterin aktiiveja, jotka talvella 1982–1983 perustivat katusoitto-orkesterin. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi ammattimuusikoita, ja jäsenistö on vuosikymmenien saatossa vaihdellut useasti. Yhtyeen tunnetuin kokoonpano toimi 1989–1990 ja siihen kuuluivat Timo Eränkö (saksofoni), Pekka Hedkrok (syntetisaattori), Matti Jaaranen (trumpetti), Mikko Kivinen (ukulele), Hannu Lemola (rummut), Tapio Liinoja, Veli-Pekka ”Puka” Oinonen (kitara), Heikki ”Hiski” Salomaa (banjo, bouzouki) ja Markku Toikka (saksofoni). Kaikki jäsenet myös lauloivat. Salomaa kuoli vuonna 2003 ja Eränkö vuonna 2021.

Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: Köyhän taivas, Lauluja Nuppilasta, Maailman kahdeksan ihmettä ja Seitsemän kuolemansyntiä (sketsisarja)

Miten voit auttaa

Wikipedia tarvitsee apuasi! Punainen linkki tarkoittaa, että aiheesta ei vielä ole artikkelia. Voit auttaa kirjoittamalla puuttuvista aiheista.

Cannae(?) · koirakoulu · Afrikan talousyhteisö(?) · Haminan veturitalli · Mariebad-kylpylä(?) · orjanimi · Nordens Ark(?) · La Bamba (elokuva) · Isavia(?) · shayla (vaate)(?) · Pekka Orponen(?) · Faustin tuomio(?) · Norjan Nobel-instituutti · markomannisodat · Pekka Heino (toimittaja)(?) · lakto-ovo-vegetarismi

Viikon kilpailun aiheena on tällä viikolla Sarjakuva.
Lisää artikkelitoiveita · Osallistu Wikiprojekteihin · Paranna sivuja
Osallistu artikkeleiden vertaisarviointiin · Laajenna tynkiä

Äskettäin kuolleita

Karpo vuonna 1965

Hannu Karpo (1942–2025) oli suomalainen toimittaja, tuottaja ja ohjaaja. Hän teki pitkän ja monipuolisen uran televisiotoimittajana yli 50 vuoden ajan. Karpon tavaramerkiksi muodostui aikoinaan Rovaniemeltä löytynyt sudennahkainen hattu.

Katso myös:
 

Uutisissa

Meneillään: Gazan sota • Venäjän hyökkäys Ukrainaan

24. maaliskuuta

Harry Houdini kahleisa 1899.

Tiesitkö, että...

Tangata manuun eli Lintumieheen liittyviä maalauksia Ana Kai Tangatan luolassa Pääsiäissaarella.

Wikipedian sisarhankkeet

Wikipediaa ylläpitää voittoa tavoittelematon Wikimedia Foundation, joka ylläpitää muitakin monikielisiä vapaan sisällön hankkeita:

Commons
Yhteisiä mediatiedostoja
Hautomo
Uusien projektien hautomo
MediaWiki MediaWiki
Wiki-ohjelmiston kehitys
Meta-Wiki
Wikimedian hankkeiden koordinaatio
Wikiaineisto
Vapaiden tekstien arkisto
Wikidata
Vapaa tietopankki
Wikikirjasto
Vapaita oppikirjoja ja oppaita
Wikimatkat
Matkaopas
Wikiopisto
Vapaa oppimisen verkkoyhteisö
Wikisanakirja
Sanakirjoja
Wikisitaatit
Sitaattikokoelmia
Wikispecies
Lajien luettelo
Wikiuutiset
Uutispalvelu

Wikipedia muilla kielillä