Tuscarorat

Tuscarorat olivat intiaanikansa Virginian ja Pohjois-Carolinan seuduilla, joiden omakielinen nimi ska-ru-ren tarkoitti hampun kerääjiä. Heidän maansa alkoivat Atlantin rannikolta yltäen lännessä Appalakkien vuoristoon. 1600-luvulla tuscarorien määräksi on arveltu noin 8 000 henkeä. He kuuluivat irokeesien kieliryhmään. Vuonna 1663 Pohjois-Carolinaan perustetun ensimmäisen Uuden-Englannin siirtokunnan kanssa tuscarorat tulivat aluksi toimeen hyvin, mutta välit muuttuivat huonommiksi seuraavalla vuosikymmenellä. Siirtolaiset riistivät tuscarorain maita ja pettivät heitä kaupanteossa.

Tuscarorat organisoivat 1700-luvun alussa yli tuhat aseistettua soturiaan sotaan brittien asutuksia vastaan Vuonna 1711 alkanut sotatila kesti kaksi vuotta. Pohjois-Carolinan siirtokunta olisi tullut hävitetyksi, ellei Etelä-Carolinasta olisi lähetetty avuksi cherokeita ja muita brittien kanssa liittoutuneita intiaaneja, jotka onnistuivat lopettamaan sodan. Tuscarorien menetykset olivat suuret.

Irokeesiliitto otti hoiviinsa pahoin lyödyt tuscarorat.

Vuoden 1713 aikana osa henkiinjääneistä tuscarorista aloitti muuttomatkan kohti pohjoista saapuen lopulta irokeesien maille nykyiseen New Yorkin osavaltioon. Siellä he saivat lämpimän vastaanoton oneidojen adoptoidessa heidät omaan kansaansa. Vihamielisten intiaanikansojen ja eurooppalaisten ahdistelemina suurin osa Pohjois-Carolinaan jääneistä tuscarorista hakeutui seuraavien vuosien aikana irokeesien turviin, ja vuonna 1722 heidät hyväksyttiin liittokunnan kuudenneksi kansaksi.

Elettyään vuosikymmeniä rauhassa tuscarorat joutuivat mukaan Yhdysvaltain vapaussotaan, joka alkoi vuonna 1775. Irokeesien liittokunta repesi kahtia, kun tuscarorat ja oneidat menivät siirtokuntien (nykyinen Yhdysvallat) puolelle muiden irokeesien taistellessa brittien joukoissa. Sodan tauottua kahta vuotta myöhemmin tuscarorat jakaantuivat osan siirtyessä asumaan Ontarioon.

Yhdysvaltain vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan tuscarorien lukumäärä oli runsaat 2 000 henkeä.