Sinfonia nro 3 (Sibelius)
Jean Sibeliuksen sinfonia nro 3 C-duuri op. 52 on vuonna 1907 valmistunut teos sinfoniaorkesterille. Sinfoniassa Sibelius luopui romanttisesta ilmaisusta, ilmaisu sai tiiviimmät mittasuhteet sinfoniankin ollessa kolmiosainen. Teemat ja orkestraatio ovat kauttaaltaan klassisen selväpiirteisiä. Kolmannessa sinfoniassa Sibelius vapautui ensimmäistä kertaa perinteisten muotojen rajoitteista. Sinfoniaa on usein luonnehdittu pastoraaliseksi, mutta teoksessa on runsaasti myös rytmikästä, jopa tanssillista musiikkia. Esimerkiksi ensiosan sivuteeman kertauksessa Sibelius käyttää puhaltimia tehostamaan rytmiä tavalla, joka on tuonut joillekin kriitikoille mieleen jopa Igor Stravinskyn. Teoksen kantaesitys oli 25. syyskuuta 1907; säveltäjä johti Helsingin kaupunginorkesteria. Ensimmäisen levytyksen sinfoniasta tekivät Robert Kajanus ja Lontoon sinfoniaorkesteri vuonna 1934.
Teoksen osat
muokkaa- Allegro moderato - Poco pesante - Tranquillo - Un pochettino largamente
- Andantino con moto, quasi allegretto - Tranquillo - Tempo I - Un pochettino con moto - Tempo I - Andante
- Moderato - Allegro ma non tanto - Più allegro - Allegro - Meno allegro - Più allegro - Poco a poco meno allegro - Allegro non tanto - Poco a poco più moderato - Poco a poco ravvivando all'Allegro - Tranquillo - A tempo - Tranquillo - A tempo - Allargando - A tempo, con energia - Sempre energico - Più energico - Allargando largamente
Ensimmäisen osan alussa soi sellojen ja kontrabassojen reipas, marssimainen teema. Viulujen ja puhaltimien mukaantulo virittää luonnonläheisen tunnelman. Myöhemmin osassa kuullaan kirkkomusiikin mieleentuovia lyydisiä sävyjä. Hidas osa kulkee pääsävellajista kaukaisessa gis-mollissa. Se on hienostunein värivivahtein toteutettu suvanto ennen finaalin toimintaa. Kolmas osa on tavallaan scherzon ja finaalin yhdistelmä. Keskivaiheilla on neljänteen sinfoniaan viittaavaa kromaattista häilyvyyttä. Loppua kohti tunnelma kirkastuu ja sinfonia päättyy vastustamattoman määrätietoiseen C-duuri-loppunousuun.