Ordine Nuovo
Ordine Nuovo, alkuaan Centro Studi Ordine Nuovo, oli Italiassa vuodesta 1953 ja aina 1980-luvulle asti toiminut uusfasistinen järjestö. Se perustettiin alkuaan Movimento Sociale Italianon (MSI) epävirallisena jaostona. Ordine Nuovon perustajat Pino Rauti ja Clemente Graziani johtivat MSI:n sisäistä oppositiota, jolla oli radikaali, pikemminkin uusnatsismia päin hakeutuva linja. Toimittuaan kolme vuotta MSI:n osana Ordine Nuovo erkautui itsenäiseksi järjestöksi 1956, jolloin Pino Rauti valittiin sen puheenjohtajaksi.[1]
| Ordine Nuovo | |
|---|---|
| Centro Studi Ordine Nuovo | |
 Ordine Nuovon lippu |
|
| Perustettu | 1953 |
| Lakkautettu | 1973 (julistettu laittomaksi) |
| Perustaja | Pino Rauti, Clemente Graziani |
| Tyyppi | uusfasismi |
| Toiminta-alue | Italia |
| Puheenjohtaja | Pino Rauti (1956–1969), Clemente Graziani (1969–1973) |
| Jäsenlehti | Noi Europa |
Ordine Nuovon irroittautuminen MSI-puolueesta johtui sisäisen opposition ja puoluejohtaja Arturo Michelinin välien kärjistymisestä. Michelinin kuoltua 1969 ja MSI:n valittua Giorgio Almiranten uudeksi johtajaksi, Ordine Nuovo jakautui kahtia, ja sen maltillisemmat jäsenet palasivat Rautin johdolla puolueeseen. Ordine Nuovon johtoon siirtyi tällöin Graziani, jonka kannattajat olivat suureksi osaksi aseellisen toiminnan puolesta. Grazianin johtamana Ordine Nuovo muuttui asteittain terroristijärjestöksi. Vuonna 1973 oikeudenkäynti järjestöä vastaan johti siihen että 30 sen jäsenistä tuomittiin eri rikoksista. Sisäministeri Paolo Emilio Taviani päätti tällöin lakkauttaa järjestön, vedoten edeltäjänsä Mario Scelban virkakaudella vuonna 1952 säädettyyn lakiin (ns. legge Scelba), jonka oli määrä estää Italian vanhan fasistisen puolueen henkiin herättäminen.[2] Ordine Nuovo jatkoi päätöksestä huolimatta toimintaansa, yhteistyössä Avanguardia Nazionale-järjestön kanssa.[3] Näiden kahden järjestön laittomana yhteistyönä aloittivat toimintansa useat puolisotilaallisten joukkojen koulutusleirit, joissa oli tarkoitus tehdä nuorista uusfasisteista taistelukelpoisia. Leirien ohjelmassa oli muun muassa aseiden ja pommien käsittelyä, lähitaistelua, ja gerillasodan taktiikkaa.[4] Fyysisten harjoitusten lisäksi leireillä myös luennoitiin, ja erityisesti Julius Evolan opit olivat Ordine Nuovon nuorten jäsenten suosiossa.[5]
Heinäkuun 10. päivänä 1976 Ordine Nuovo murhasi Roomassa syyttäjä Vittorio Occorsion. Kaksi miestä pysäytti Occorsion auton hänen lähtiessään kotoaan aamulla ja ampui syyttäjän konepistoolilla. Ruumis peitettiin Ordine Nuovon lentolehtisillä. Näissä ilmoitettiin että Occorsion oli tuominnut kuolemaan ”erikoistuomioistuin”, koska hän oli ”demokratiadiktatuurin” palvelijana vainonnut Ordine Nuovon jäseniä.[6]
Ordine Nuovon terroritoimia johti siihen aikaan Pier Luigi Concutelli, joka vielä vuoden 1975 vaaleissa oli ollut MSI:n ehdokkaana Roomassa mutta ei tullut valituksi parlamenttiin. Kotietsinnässä helmikuussa 1977 löydettiin Concutellin asunnosta se konepistooli jolla Occorsio oli ammuttu, ja tammikuussa 1978 Concutelli tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.[7]
Ordine Nuovoa on pidetty syyllisenä, tai ainakin taustavaikuttajana, useimpiin lyijyvuosien lukuisista pommi-iskuista, ja useat järjestön jäsenet on tuomittu osallisuudesta niihin.[8][9][10][11]
Lähteet
muokkaa- Zavoli, Sergio: La notte della Repubblica. Mondadori, 2015 (1992) 14. p.. (italiaksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Zavoli s. 23
- ↑ Occorsio, Eugenio: Occorsio, Vittorio Dizionario Biografico degli Italiani. 2013. Viitattu 7.12.2018. (italiaksi)
- ↑ Zavoli s. 162
- ↑ Zavoli s. 181
- ↑ Zavoli s. 183
- ↑ Zavoli s. 163
- ↑ Zavoli s. 164
- ↑ Piazza Fontana, 47 anni dopo Il 12 dicembre 1969 la madre di tutte le stragi Corriere della Sera. 12.12.2016. Viitattu 3.12.2018. (italiaksi)
- ↑ Alessandro Minisini: Peteano: quarant'anni dalla strage che sconvolse la nostra regione“ Udine Today. 31.5 2012. Viitattu 3.12.2018. (italiaksi)
- ↑ Milano, quattro ergastoli per la strage della Questura La Repubblica. 11.3.2000. Viitattu 3.12.2018. (italiaksi)
- ↑ Piazza della Loggia, ergastolo per Maggi e Tramonte La Stampa. 20.6.2017. Viitattu 3.12.2018. (italiaksi)