Leo Ehrnrooth
Leo Reinhold Ehrnrooth (10. maaliskuuta 1877 Helsinki – 26. heinäkuuta 1951 Mösseberg, Ruotsi) oli suomalainen lakitieteen tohtori ja Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja vuosina 1907–1909 ja 1917. Hän oli toisena ulkoasiainministerinä vuonna 1919, kauppa- ja teollisuusministerinä vuonna 1920 ja sisäasiainministerinä vuosina 1943–1944. Hänen vanhempansa olivat kenraalimajuri Adolf Reinhold Viktor Ehrnrooth ja Olga De la Gardie.[1]
| Leo Ehrnrooth | |
|---|---|
 |
|
| apulaisulkoasiainministeri | |
|
Ingmanin I hallitus
11.3.1919–17.4.1919 |
|
| apulaisulkoasiainministeri | |
|
K.Castrénin hallitus
17.4.1919–19.6.1919 |
|
| Seuraaja | Rolf Witting |
| Kauppa- ja teollisuusministeri | |
|
Erichin hallitus
15.3.1920–12.8.1920 |
|
| Edeltäjä | Eero Erkko |
| Seuraaja | Hjalmar J. Procopé |
| Sisäasiainministeri | |
|
Linkomiehen hallitus
5.3.1943–8.8.1944 |
|
| Edeltäjä | Toivo Horelli |
| Seuraaja | Kaarlo Hillilä |
| Kansanedustaja | |
|
22.5.1907–31.5.1909
4.4.1917–10.4.1917 |
|
| Ryhmä/puolue | Ruotsalainen eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Uudenmaan läänin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. maaliskuuta 1877 Helsinki |
| Kuollut | 26. heinäkuuta 1951 (74 vuotta) Mösseberg, Ruotsi |
| Ammatti | yritysjohtaja |
| Lapset | Ulli Ehrnrooth |
| Tiedot | |
| Puolue | RKP |
Leo Ehrnrooth sai lakitieteen tohtorin arvon vuonna 1906. Hän osallistui säätyvaltiopäiville aatelissäädyssä sukunsa edustajana 1904–1905 ja 1905–1906. Hänet valittiin RKP:n listoilta uuden eduskunnan jäseneksi 1907–1909.[2] Hän toimi senaatin talousosaston palveluksessa 1906–1917, mutta hänet pidätettiin virantoimituksesta vuoden ajaksi toukokuussa 1913, koska hän kieltäytyi varmentamasta venäjänkielisiä asiakirjoja.
Keisarin vallan kaaduttua maaliskuussa 1917 hänestä tuli kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö ja senaattori Tokoin senaattiin. Eduskunnan jäsen hän oli jälleen 1917 valtiopäivillä. Hän toimi toukokuusta syyskuuhun 1918 lähetystöneuvoksena Suomen Berliinin lähetystössä. Sen jälkeen hänet nimitettiin vielä Ingmanin I:n ja Kaarlo Castrénin hallituksien apulaisulkoministeriksi kesään 1919 asti sekä seuraavana vuonna Erichin hallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi.
Suomen itsenäisyyden alkuvaiheessa Ehrnrooth siirtyi yritysmaailman puolelle, ensin Suomen Sahanomistajain yhdistyksen toimitusjohtajaksi 1918–1919 ja Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton pääjohtajaksi 1918–1921, sitten Helsingin Osakepankin johtajaksi 1921–1924.
Ehrnrooth oli Kansainliiton määräämä Saarin alueen hallituskunnan kulkulaitosministeri 1928–1935. Jatkosodan aikana hän oli vielä sisäasiainministeri Linkomiehen hallituksessa maaliskuusta 1943 elokuuhun 1944.
Leo Ehrnroothin tytär oli lastenkirjailija Ulli Ehrnrooth.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Muiluvuori, Jukka: ”Ehrnrooth, Leo (1877–1951)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 488–492. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Uuden eduskunnan ensimmäiset jäsenet. Helsingin Kaiku, 1.6.1907, nro 21–22, s. 24. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.7.2016.
Aiheesta muualla
muokkaa- Leo Ehrnrooth Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Leo Ehrnrooth Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
- Ehrnrooth, Leo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)