Jourdon Anderson
Jourdon Anderson, joissakin lähteissä Jordan Anderson, (joulukuu 1825 Tennessee – 15. huhtikuuta 1907 Dayton, Ohio) oli yhdysvaltalainen vapautettu orja, joka saneli vastauskirjeen entiselle omistajalleen, eversti Patrick Henry Andersonille, tämän pyydettyä häntä tulemaan takaisin töihin tilalleen Yhdysvaltain sisällissodan päättymisen jälkeen. Vastauskirje julkaistiin sittemmin useissa sanomalehdissä eri puolilla Yhdysvaltoja. Kirjeen kuivaa huumoria ja purevan satiirista tyyliä on verrattu Mark Twainin satiiriin.[1]
| Jourdon Anderson | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | joulukuu 1825 Tennessee, Yhdysvallat |
| Kuollut | 15. huhtikuuta 1907 Dayton, Ohio, Yhdysvallat |
| Muut tiedot | |
| Merkittävät teokset | ”Vapautetun orjan kirje entiselle omistajalleen” (Letter from a Freedman to His Old Master, 1865) |
Elämä
muokkaaJourdon Anderson syntyi joulukuussa 1825 Tennesseessä. Hänet myytiin noin 7–8 vuoden ikäisenä kenraali Paulding Andersonille (1803–1881), joka omisti tilan Wilsonin piirikunnan Big Springissä Tennesseessä. Hän periytyi kenraalin pojalle Patrick Henry Andersonille (1823–1867), mahdollisesti leikkitoveriksi ja henkilökohtaiseksi palvelijaksi, sillä he olivat suurin piirtein samanikäisiä.[2]
Jourdon avioitui 1848 Amanda (Mandy) McGregorin kanssa. Amanda oli toinen P. H. Andersonin vaimon Mary A. McGregorin talouteen mukanaan tuomista orjista. Vielä ennen sotaa Andersonin tilalla asui viidessä talossa 32 orjaa, 19 miestä ja 13 naista. Vuonna 1864 Jourdon perheineen pakeni Andersonin tilalta, minkä jälkeen Nashvillen sotilaspoliisin päällikkö[3] antoi hänelle vapaan paperit. Anderson jäi Nashvilleen, jossa hän työskenteli sairaalassa. Kesäkuussa 1865 hän muutti perheensä kanssa Daytoniin Ohioon, minne he asettuivat pysyvästi. Jourdon Anderson kuoli 81 vuoden ikäisenä vuonna 1907 ja hänen vaimonsa Amanda kuusi vuotta myöhemmin. Parille syntyi 11 lasta.[2]
Kirje
muokkaaPatrick Henry Anderson kirjoitti kesällä 1865 Jourdonille kirjeen, jossa hän pyysi tätä palaamaan töihin Big Springsin tilalle. Vastauskirjeestä päätellen eversti Andersonin tila oli huonolla hoidolla ja hän itse taloudellisissa vaikeuksissa. Luku- ja kirjoitustaidoton Jourdon saneli 7. elokuuta työnantajalleen Valentine Wintersille eversti Andersonille tarkoitetun vastauskirjeen. Winters, joka oli abolitionisti, lähetti kopion kirjeestä julkaistavaksi ohiolaiseen Cincinnati Commercial -sanomalehteen. 22. elokuuta se julkaistiin myös New-York Daily Tribune -lehdessä, ja siitä tuli välittömästi kuuluisa. Se oli mukana myös Lydia Maria Childin kirjassa The Freedmen’s Book.[2]
Jourdon aloittaa vastauskirjeen kertoen kantaneensa huolta entisestä omistajastaan, sillä hän oli epäillyt, että eversti oli hirtetty, koska tämä oli tehnyt rikoksia pohjoisvaltioiden joukkoja kohtaan. Hän kertoo ikävöivänsä vanhaan kotiin, jossa ei ole uskaltanut lähdettyään käydä, sillä ”Henry” oli aikonut ampua hänet tilaisuuden tullen. Hän kuvailee viihtyvänsä nykyisissä oloissaan ja kertoo niistä tavalliseen elämään liittyvistä eduista, joita hänellä ei ollut aiemmin.[4]
Anderson tekee kirjeessään vastatarjouksen eversti Andersonin pyyntöön: everstin tulisi maksaa hänelle ja hänen vaimolleen palkka siitä ajasta, jonka he tekivät työtä ilman korvausta. Suhteuttaessaan 32 työvuottaan omaan nykyiseen palkkaansa ja Amandan 20 työvuotta hänen nykyiseen palkkaansa Jourdon saa perittäväksi summaksi 11 680 dollaria (kuluttajahintaindeksin mukaan summa vastaisi noin 175 000 vuoden 2016 dollaria[5]). Tämän jälkeen Jourdon esittää huolensa tyttäriensä turvallisuuden suhteen viitaten kahden nimeämänsä orjanaisen kohtaloon ja ”nuoriin isäntiin”. Lopuksi hän pyytää eversti Andersonia kertomaan ”...terveisiä George Carterille, ja kiittäkää häntä siitä kun otti pistoolin kädestänne, kun olitte ampumassa minua.”[4]
Kirje edustaa tyyliltään kuivaa ja eleetöntä huumoria, jonka viljeminen oli tyypillistä alistetussa asemassa oleville orjille. Harvardin yliopiston professori Glenda Carpion mukaan ”orjien täytyi olla varuillaan sanomisissaan, koska heitä rangaistiin, jos heidät saatiin kiinni isäntäväen arvostelusta – joten he kehittivät hienostuneita kiertoilmauksia ja muita peittelykeinoja”.[1]
Kirjeen jälkeen
muokkaaEversti P. H. Anderson ei päässyt taloudellisista huolistaan, vaan hän joutui myymään tilansa. Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin 44-vuotiaana.[1]
Jourdanin poika, tohtori Valentine Winters Anderson perusti Daytoniin mustille tarkoitetun Dayton Tattler -sanomalehden. Hän oli runoilija Paul Laurence Dunbarin ystävä, ja Dunbarin tarinassa The Wisdom of Silence kerrotaan Jeremiah Anderson -nimisestä vapautetusta orjasta, joka torjuu entisen isäntänsä houkuttelut saada hänet takaisin tilalleen.[1]
Professori Roy E. Finkenbine on kirjoittamassa Jourdon Andersonin elämäkertaa.[1]
Lähteet
muokkaa- Ripper, Jason: American Stories: Living American History: V. 1: To 1877. Routledge, 2015. ISBN 1317477081 (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d e Freed slave who penned sarcastic letter to old master after he was asked back to farm pictured for first time. Daily Mail Online 16.7.2012. Viitattu 1.5.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c Dalton, Curt: The Life of Jourdon Anderson. Internet Wayback Machine. Julkaistu alun perin Dayton History Books Online -sivustolla. Viitattu 1.5.2017. (englanniksi)
- ↑ engl. Provost-Marshall-General of the Department of Nashville.
- ↑ a b Ripper 2015, s. 288–289.
- ↑ Measuring Worth -sivuston kuluttajaindeksilaskurin mukaan Viitattu 6.8.2017
Aiheesta muualla
muokkaa- Kirje Letters of Note -sivustolla. (englanniksi)
- The Freedmen’s Book luettavissa Project Gutenberg-sivustolla. Jourdon Andersonin Letter from a Freedman sivuilla 265–267. (englanniksi)