Wikipedia

Eksegetiikka

Raamatun tieteellinen tutkimus

Eksegetiikka (m.kreik. ἐξηγέομαι eksēgeomai "johdattaa", "selittää", "kuvata yksityiskohtaisesti") on teologian osa-alue, joka tutkii ja tulkitsee kriittisesti uskontojen pyhiä kirjoituksia. Yleensä sillä viitataan raamatunselitysoppiin, joka tutkii Raamatun alkutekstejä ja muita varhaisia juutalais-kristillisiä kirjoituksia. Nämä kirjoitukset on useimmiten kirjoitettu joko heprean, aramean, kreikan, syyrian, koptin tai latinan kielillä. Eksegetiikka voi tutkia myös muun muassa Talmudia, Midrašia, Koraania, jne.

Erityisen tärkeässä roolissa eksegetiikassa on erilaisten säilyneiden tekstiversioiden tutkimus sekä pyrkimys löytää kustakin tekstistä sen mahdollisimman alkuperäinen versio. Lisäksi tekstejä pyritään tulkitsemaan niiden historiallista, yhteiskunnallista ja kulttuurista taustaa vasten ilman myöhemmän perinteen tai tunnustuskirjojen vaikutusta. Eksegetiikkaan liittyy läheisesti raamatullinen arkeologia. Lisäksi eksegetiikassa käytetään muun muassa kielitieteen, yleisen uskontohistorian ja uskontopsykologian metodeja.

Termi eksegeesi (m.kreik. ἐξήγησις eksēgēsis) tarkoittaa tulkintaa, tekstin merkityksen löytämistä. Eksegeesiin kuuluu oleellisesti tekstin tutkiminen objektiivisesti. Eksegeesin vastakohtana voidaan nähdä eisegeesi, (m.kreik. εἰσήγησις eisēgēsis "sisään tuominen"), joka tarkoittaa subjektiivista oman tulkinnan lukemista mukaan tekstiin. Eksegetiikan harjoittajaa kutsutaan eksegeetiksi.

Eksegetiikkaa käytetään joskus hermeneutiikan synonyyminä. Teologiassa termeissä on kuitenkin selvä ero. Eksegetiikka on Raamatun historiallista selittämistä osana oman aikansa kulttuuriympäristöä. Hermeneutiikalla viitataan eksegetiikassa tämän historiallisen merkityksen pohdintaan nykypäivän kannalta. Eksegeettinen kysymys kuuluu: "Mitä teksti tarkoitti omassa historiallisessa tilanteessa ja mitä kirjoittajat sillä alun perin tarkoittivat?" Hermeneuttinen kysymys kuuluu: "Mitä sama teksti merkitsee nykypäivän ihmiselle?"

Raamatuntutkimus

muokkaa

Historiallis-kriittinen raamatuntutkimus eli raamatunkritiikki tarkoittaa Raamatun tieteellistä tutkimusta. Tieteellinen raamatuntutkimus alkoi syntyä valistuksen myötä 1700-luvulla, kun Raamattu alistettiin samanlaiselle teksti- ja kirjallisuuskritiikille kuin muutkin kirjat, ilman mitään erityistä "pyhän kirjan" erityisasemaa. Pohjaa sille loivat jo renessanssioppineiden, kuten Erasmus Rotterdamilaisen, tekemä Raamatun alkutekstien toimitustyö. 1600- ja 1700-luvuilla Raamattua analysoivat muiden muassa Thomas Hobbes ja Isaac Newton. Nykyaikaisen raamatunkritiikin isinä voidaan pitää Julius Wellhausenia ja Adolf Harnackia.

Raamatun eksegetiikka jakaantuu Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaan. Kirkon perinteiden kautta muodostuneessa kanonisessa lukutavassa Raamattu nähdään yleensä kokonaisuutena, pyhien kirjoitusten kaanonina, jonka kaikki osat selittävät toisiaan; Vanhan testamentin katsotaan selittävän Uutta testamenttia ja Uuden testamentin toimivan Vanhan testamentin avaimena. Historiallis-kriittisessä tutkimuksessa kukin kirjoitus pyritään ymmärtämään sen omaa historiallista taustaa vasten, jolloin Vanhaa testamenttia ei tulkita Uuden testamentin valossa. Näin varsinkin Vanhan testamentin eksegetiikka on Uuden testamentin eksegetiikkaan nähden itsenäistä. Kummatkin jakavat kuitenkin yhteisiä kriittisiä menetelmiä.

Tutkimusmenetelmiä

muokkaa
  • Tekstikriittinen eli tekstihistoriallinen lukutapa – tutkii alkutekstien oikeaperäisyyttä ja käännösten tarkkuutta päämääränään selvittää tekstin alkuperäinen muoto.[1]
  • Redaktiokriittinen eli redaktiohistoriallinen lukutapa – tutkii, miten teksti on päätynyt lopulliseen muotoon, ja tutkii Raamatun kirjoittajien omia korostuksia eli mitä kirjoittaja haluaa tuoda esille, miten käyttää lähdeaineistoa ja millaisia kirjallisia tekniikoita kirjoittaja on käyttänyt.
  • Kirjallisuuskriittinen eli kirjallisuushistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien lähteitä ja teksteihin myöhemmin tehtyjä lisäyksiä.
  • Muotokriittinen eli muotohistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien esteettistä muotoa ja yhteyttä arkielämään tekstien historiallisessa tilanteessa.
  • Traditiokriittinen eli traditiohistoriallinen lukutapa – tutkii tekijöitä, jotka vaikuttavat perimätiedon välittymiseen ja sen muutoksiin.
  • Ikonografinen eksegeesi – tutkii tekstilähteiden rinnalla muinaisen Lähi-idän arkeologista kuva-aineistoa.

Vanhan testamentin eksegetiikka

muokkaa

Vanhan testamentin eksegetiikan aiheita

muokkaa

Vanhan testamentin eksegetiikan tutkijoita

muokkaa

Uuden testamentin eksegetiikka

muokkaa

Uusi testamentti perustuu kirjoittajien kuvaamaan kokemukseen, Vanhan testamentin kirjoituksiin sekä myöhemmin tehtyihin tulkintoihin, ja sen kirjat ovat syntyneet näiden vuorovaikutuksena. Siksi Uuden testamentin eksegetiikassa kirjoja voidaan lähestyä samoin näistä kolmesta näkökulmasta: kokemuksesta, perinteestä ja tulkinnoista.

Tutkimuksen ongelman muodostaa se, ettei Uuden testamentin historiallisiksi kuvauksiksi tarkoitettuja osia ole kuitenkaan kirjoitettu nykyaikaisen historiankirjoituksen periaatteita noudattaen. Näin ongelmana on historiallisten kuvausten erottaminen mahdollisista vertauskuvista ja myyteistä.

Uuden testamentin eksegetiikan aiheita

muokkaa

Uuden testamentin eksegetiikan tutkijoita

muokkaa

Eksegetiikka muissa uskonnoissa

muokkaa

Juutalaisuus

muokkaa
Pääartikkeli: Pesher

Perinteinen juutalainen eksegetiikka sijoittuu rabbiiniseen kirjallisuuteen, johon kuuluvat Mišna, kaksi Talmudia, sekä Midraš-kirjallisuus. Juutalaisia eksegeettejä kutsutaan nimellä meforshim ("kommentaattori").

Midraš koostuu Pentateukin ja sen lainkohtien eksegeesistä. Halakhah koostuu kirjoitetun lain eksegeesistä, ja Aggadah niiden Pentateukin osien eksegeesistä, jotka eivät liity juutalaiseen lakiin.

Mikra koostuu koko Tanakin kolmen osan eli Pentateukin, Profeettojen ja Kirjoitusten eksegeesistä. Masorah on eksegeesiä, joka on määritellyt raamatullisia tekstejä hallinneet säännöt ja periaatteet. Talmudin toimittaminen oli tulosta eksegeettisestä tutkimuksesta, ja nykyään Talmudista itsestään on tullut tutkimuksen ja analyysin kohde.

Juutalainen eksegeesi ei päättynyt Talmudin kirjoittamiseen, vaan se jatkui läpi antiikin, keskiajan ja renessanssin, ja on edelleen tutkimuskohteena. Juutalaisilla on eksegeettistä tutkimusta harjoittavia keskuksia ympäri maailmaa, ja juutalaisuus näkee eksegetiikan merkittävänä juutalaisuuden pyhien kirjoitusten ymmärtämisen työkaluna.

Islam

muokkaa
Pääartikkeli: Tafsir

Tafsir on Koraanin eksegetiikkaa ja kommentointia. Tafsireja kirjoittavaa kutsutaan mufassiriksi.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Laulaja, Timo: Tieteellinen raamatuntutkimus: tekstikritiikki Uskonto - Raamattu, oppi ja etiikka. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 19.10.2009.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Hakola, Raimo & Pakkala, Juha: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: Arkeologian näkökulmia. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 951-570-338-7
  • Luomanen, Petri: osa ”Eksegetiikka” teoksessa Teologia: Johdatus tutkimukseen. (Logos-sarja) Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3456-0
  • Riekkinen, V. & Veijola, T.: Johdatus eksegetiikkaan: Metodioppi. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 1983 (2. uudistettu painos 1986). ISBN 951-95185-2-5
  • Räisänen, Heikki: Tuhat ja yksi tulkintaa: Luova näkökulma Raamattuun. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-024-8
  • Räisänen, Heikki: Rosoinen Raamattu. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30872-2
  • Smend, Rudolf: Vanhan testamentin synty. ((Die Entstehung des Alten Testaments, 1978.) Suomeksi toimittanut Martti Nissinen) Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-052-3
  • Syreeni, Kari: Uusi testamentti ja hermeneutiikka: Tulkinnan fragmentteja. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 1995. ISBN 951-9217-16-9

Aiheesta muualla

muokkaa

Yleistä:

Vanhan testamentin eksegetiikka:

Uuden testamentin eksegetiikka:

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eksegetiikka&oldid=22773556”