Dresdenin pommitukset

Dresdenin pommitukset olivat Yhdysvaltain ilmavoimien ja Britannian kuninkaallisten ilmavoimien toisen maailmansodan lopulla 13.–15. helmikuuta 1945 suorittama ilmapommitus, jossa suuri osa Dresdenin kaupungista itäisessä Saksassa tuhottiin. Arvioiden mukaan pommituksissa ja niitä seuranneissa tulipaloissa kuoli 25 000–40 000 ihmistä. Eräiden arvioiden mukaan jopa 200 000 ihmistä kuoli pommitusten aiheuttamassa tulipätsissä kirjaimellisesti palaen tuhkaksi.^[1]

Aihetta tutkineen ja aiheesta kirjan kirjoittaneen historioitsijan Jörg Friedrichin mukaan Dresdeniin ja muihinkin saksalaiskaupunkeihin kohdistetuissa palopommituksissa kyse oli Lontoosta johdetusta, järjestelmällisestä joukkotuhosta.^[1] Toisessa maailmansodassa palopommeja käyttivät sodan kaikki osapuolet, mutta eritoten ne kuuluivat brittien ja amerikkalaisten arsenaaliin.^[1] Palopommien tuhovaikutus oli räjähdys- ja miinapommeihin verrattuna kolminkertainen, mutta psykologinen vaikutus tätäkin mittavampi. Ne synnyttivät erityistä kauhua, koska palopommien pääkohde olivat siviilit.^[1]

Ennen hyökkäyksiä Englannin sodanjohto komensi maan parhaat paloasiantuntijat päättelemään saksalaisten kaupunkien palonsuojelukartoista, miten kaupunkeja tulisi pommittaa, jotta tuli saataisiin leviämään mahdollisimman tehokkaasti.^[1]

Pommituslennot

Avro Lancaster pudottaa 14. lokakuuta 1944 Duisburgiin tutkanhäirintäliuskoja (vasemmalla) sekä usean sekunnin päästä myös palopommeja sekä yli 2 000 kilon painoisen räjähdyspommin, jota kutsuttiin nimellä ”Cookie” (oikealla).

Yhdysvaltain 8. ilma-armeijan (engl. USAAF Eighth Air Force) piti aloittaa pommituslennot, mutta huono sää Euroopan yllä esti lentotoiminnan. Britannian ilmavoimien pommituslennostot tekivät ensimmäisen suurpommituksen illalla 13. helmikuuta 1945 kaikkiaan 796:lla Avro Lancaster ja yhdeksällä de Havilland D.H.98 Mosquito -pommikoneella kahtena aaltona. Koneet pudottivat 1 478 tonnia räjähteitä ja 1 182 tonnia palopommeja helmikuun 14. päivän ensi tunteina. Ensimmäisenä lensi 5. ryhmä pudottaen matalalta palopommeja merkaten kohteen. Ensimmäisen aallon 244 Lancasteria pudottivat yli 800 tonnia pommeja, joiden tuhovaikutus oli keskinkertainen alueella olleen pilviverhon vuoksi.

Kolme tuntia myöhemmin alueelle saapuivat toisen aallon 1., 3., 6. ja 8. ryhmän Lancasterit. 8. ryhmä toimi jälleen kohteen merkitsijänä. Sää oli nyt selkeä ja 529 Lancasteria pudotti yli 1 800 tonnia pommeja tarkasti maaliin. Päiväsaikaan 311 Yhdysvaltain B-17-konetta pudotti 771 tonnia pommeja Dresdeniin pääkohteenaan rautatiet. Yhdysvaltalaiset pommittivat kaupunkia 15. helmikuuta ja 2. maaliskuuta. Kaikkiaan kaupunkiin pudotettiin 3 907 tonnia pommeja.

Pommituksen vaikutus

Dresdenin tuho nähtynä Rathaus-kaupungintalosta vuonna 1945

Pommituksen strategia oli yksinkertainen; kohteeksi valittu alue eristettiin muusta kaupungista pudottamalla palopommeja palonsuojalinjoja pitkin.^[1] Sitten aloitettiin umpikujaan jääneiden ihmisten järjestelmällinen moukaroiminen. Palavat talot muuttuivat palokaasujen täyttämäksi pätsiksi.^[1]

Palopommitustaktiikka oli tavanomainen – räjähdepommeilla pyrittiin tuhoamaan taloja, jotta niiden puurakenteet tulisivat esille. Sitten kohteeseen pudotettiin palopommeja ja sytyttimiä (fire-sticks) ja lisää tavanomaisia pommeja muun muassa palontorjunnan hidastamiseksi. Suotuisten sääolosuhteiden ansiosta saatiin aikaan tulimyrsky (engl. firestorm, saks. Feuersturm), jossa lämpötila nousi yli 1 500 °C-asteiseksi. Tulimyrskyssä laaja-alainen kuumuus nosti suuret määrät ilmaa nopeasti ylös ja tilalle virtasi kovana tuulena kylmää ilmaa, jopa myrskyn voimalla ja sen tuoma lisähappi nosti lämmön hyvin korkealle. Dresdenin – ja Hampurinkin – tulimyrskyssä liekit nielivät hapen kokonaisista kortteleista.^[1] Tulimyrsky sai aikaan saman kaltaisen korkealle nousevan sienipilven kuin ydinräjähde.

Paniikkiin joutuneet asukkaat etsivät suojaa kellareista, mutta joutuivat saman tien niihin loukkuun.^[1] Yksi palopommi oli noin puoli metriä pitkä ja se syöksi liekkejä puolisen tuntia.^[1] Sen saattoi vielä sammuttaa, mutta kun pommeja satoi taivaalta satoja tuhansia, niin mitään ei ollut tehtävissä.^[1]

Kuolonuhrien määrä

Dresdenin rajat nykyään ja pommitusten aikana. Punaisella täysin tuhoutunut alue.

Dresdenin pommituksissa kuolleiden ihmisten lukumäärästä on vuosien saatossa liikkunut monenlaisia arvioita. Heti pommitusten jälkeen Dresdenin alueen ylimmän poliisiviranomaisen (saks. Höhere SS- und Polizeiführer) raportin (Tagesbefehl 47, TB47) mukaan kuolleita oli löydetty noin 20 000.

Dresdenin tapahtumia on popularisoinut – sittemmin holokaustin kieltämisestä vankilaan tuomittu – historioitsija David Irving, jonka kirja The Destruction of Dresden julkaistiin vuonna 1963. Kirjasta tuli pian bestseller Britanniassa. Kirjan ensimmäisessä painoksessa Irving esitti kuolonuhrien määräksi ainakin 100 000 ja ehkä jopa 250 000 ihmistä. Arviot heittelivät suuresti kirjan myöhemmissä painoksissa. Irving myös muun muassa esitti, että amerikkalaisten Mustang-saattohävittäjät tulittivat maassa tulta pakenevia siviilejä. Kirjan monia väitteitä ei nykyään pidetä uskottavina.

Dresdeniläinen historioitsija Götz Bergander arvioi vuonna 1977 kirjassaan Dresden im Luftkrieg uhrien määräksi noin 40 000. Historioitsija Friedrich Reichert Dresdenin museosta arvioi uhrien määräksi noin 25 000.

Esitettyjen lukujen perusteella voi olla, että Dresdenin pommitukset olivat menetettyinä ihmishenkinä arvioiden samaa suuruusuokkaa kuin Hampurin pommitukset heinä–elokuun vaihteessa 1943. Hampurin pommituksissa kesällä 1943 menehtyi noin 45 000 ihmistä, joiden joukossa oli 8 000 lasta.^[1]

Kulttuurituhot, kuten Frauenkirchen ja Zwingerin palatsin hävitys, olivat Dresdenissä kuitenkin huomattavasti suuremmat kuin Hampurissa.

Toisen maailmansodan jälkeen

Historioitsija Jörg Friedrichin mukaan britit tekivät strategisen virheen uskoessaan, että palosodan synnyttämä kauhu saisi saksalaiset kapinoimaan natsihallintoa vastaan.^[1] Kansalaisilla ei tullut hänen mukaansa mieleenkään lähteä kaatamaan Hitleriä, koska kaiken kurjuuden keskellä oli tärkeämpää yrittää pysytellä hengissä.^[1]

Nykyaikana pommituksia muistellaan vuosittain.^[1] Kaupungin järjestämässä muistotilaisuudessa kysymys ei ole pelkästään kymmenien tuhansien dresdeniläisten uhrien, vaan myös yleisellä tasolla toisen maailmansodan uhrien muistamisesta.^[1] Muistopäivinä kaupunkilaiset ovat muun muassa luoneet ihmisketjuja uhrien muistolle.^[1] Kaupunkiin saapuu myös mielenosoittajia kahdesta ryhmästä; toisessa niistä muistellaan pommitusten uhreja ja toisessa vastustetaan uhrien muistelijoita.^[1] Ensimmäisen ryhmän muodostavat äärioikeistolaiset ja toisen äärivasemmistolaiset, joiden joukossa on muun muassa Antifan jäseniä.^[1]

Katso myös

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ ^j ^k ^l ^m ⁿ ^o ^p ^q ^r ^s Dresdenin pommitusten muisto riivaa ja jakaa saksalaisia Yle Uutiset. Viitattu 6.7.2017.

Kirjallisuutta

Kirjailija Kurt Vonnegut käytti Irvingin teosta osin lähdeteoksena satiirisessa romaanissaan Teurastamo 5 eli lasten ristiretki (engl. Slaughter-House Five or The Chidren´s Crusade). Yhdysvaltalainen Vonnegut oli itse sotavankina Dresdenissä pommitusten aikana ja mukana raivaustyössä.
Taylor, Frederick: Dresden: Tuesday, 13 February, 1945. Bloomsbury Publishing, 2004. ISBN 0-7475-7804-4

Aiheesta muualla

HS.fi: Historioitsijat: Dresdenin pommitusten uhrimäärää liioiteltu (Arkistoitu – Internet Archive) (2. lokakuuta 2008)

[:0-1] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ ^j ^k ^l ^m ⁿ ^o ^p ^q ^r ^s Dresdenin pommitusten muisto riivaa ja jakaa saksalaisia Yle Uutiset. Viitattu 6.7.2017.

[1]