Diktaattori (elokuva)

Diktaattori (The Great Dictator) on Charles Chaplinin ohjaama, käsikirjoittama ja myös osittain tuottama satiirinen komediaelokuva. Chaplin itse esiintyy 1940 valmistuneen yhdysvaltalaisen elokuvan kahdessa pääosaroolissa. Adolf Hitleriä, kansallissosialismia ja fasismia parodioiva teos oli Chaplinin ensimmäinen varsinainen äänielokuva, ja myös yksi hänen tunnetuimmista töistään. Chaplinin ohella pääosissa ovat Paulette Goddard, Reginald Gardiner, Henry Daniell, Billy Gilbert ja Jack Oakie.

Diktaattori
The Great Dictator
Ohjaaja	Charles Chaplin
Käsikirjoittaja	Charles Chaplin
Tuottaja	Charles Chaplin Carter DeHaven
Säveltäjä	Charles Chaplin Meredith Willson
Kuvaaja	Karl Struss Roland Totheroh
Leikkaaja	Willard Nico
Pääosat	Charles Chaplin Paulette Goddard Reginald Gardiner Henry Daniell Billy Gilbert Jack Oakie
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö	United Artists Charles Chaplin Productions
Levittäjä	United Artists
Ensi-ilta	15. syyskuuta 1940 26. toukokuuta 1950
Kesto	124 minuuttia (2 t 4 min)
Alkuperäiskieli	englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

Juoni

Elokuva alkaa ensimmäisen maailmansodan taistelukentältä. Suuresti Saksaa muistuttavan Tomanian sotavoimat yrittävät tuhota Rouenin katedraalin maineikkaalla Paksu Bertta -kanuunalla, mutta osuvat vain läheiseen ulkokäymälään. Vihollisen ilmavoimat yrittävät tuhota Paksun Bertan ja ilmatorjunta on tehotonta, ja myöhemmin Tomanian jalkaväki valmistautuu hyökkäykseen ja kaikki komennetaan rintamalle. Pieni nimetön sotamies eksyy omista joukoistaan ja pakenee vihollista, ja lopulta hän päätyy erään konekivääripesäkkeen luo, missä hän yrittää pitää vihollisen joukkoja etäällä. Hän kuulee väsyneen lentäjän avunhuudot ja auttaa hänet koneeseen ja tulee tämän pyynnöstä itsekin mukaan. Lentokoneesta, jolla he pakenevat, kuitenkin loppuu menovesi ja se törmää puuhun lennettyään viimeiset hetkensä ylösalaisin. Schultz-niminen koneen lentäjä selviää vammoitta, mutta hänen auttajansa menettää muistinsa ja sota ehtii loppua juuri parahiksi kun Schultzilla olisi tärkeät, Tomanian voiton takaavat kirjeet mukanaan.

Sotamies viettää seuraavat 20 vuotta sairaalassa, autuaan tietämättömänä ulkomaailmasta, luullen olleensa sairaalassa vain muutaman päivän. Kun hän lopulta pääsee palaamaan kotiinsa, saamme tietää, että hän on juutalainen parturi, jolla on pieni liike kaupungin juutalaiskortteleissa. Tomanian johtoon on kuitenkin noussut diktaattori Adenoid Hynkel, joka vainoaa juutalaisia. Juutalaiskorttelit on muutettu ghetoksi, ja sen kaduilla partioivat Hynkelin puolisotilaalliset joukot, joiden komentajana toimii Schultz. Parturi joutuu vaikeuksiin joukkojen kanssa, mutta Schultz tunnistaa hänet ja käskee joukkojaan jättämään hänet ja hänen ystävänsä rauhaan. Pian parturin ja hänen vuokraisäntänsä tyttären Hannahin välille syntyy romanssi.

Sillä välin diktaattori Hynkel punoo palatsissaan maailmanvalloitussuunnitelmia. Hän aikoo valloittaa naapurimaa Österlichin (Itävaltion), ja lopettaa hetkeksi juutalaisten vainoamisen saadakseen sodalleen rahoituksen juutalaiselta pankkiirilta Epsteiniltä. Hetken aikaa ghetossa on rauhallista ja mukavaa. Juutalaisvainoista suivaantunut pankkiiri kuitenkin kieltäytyy antamasta Hynkelille lainaa, ja raivostunut Hynkel julistaa entistä ankaramman juutalaisvainon. Schultz asettuu vastustamaan Hynkeliä, mutta hänet vangitaan ja Schultzin entiset joukot polttavat parturinliikkeen. Schultz pakenee vankilasta ja piiloutuu ghettoon ja värvää parturin mukaansa Hynkelin vastaiseen salaliittoon, mutta molemmat vangitaan heidän yrittäessään paeta ja lähetetään keskitysleirille. Hannah ja hänen perheensä pakenevat maasta Österlichiin.

Bacterian diktaattori Benzino Napaloni vastustaa Hynkelin valloitussuunnitelmia ja on siirtänyt joukkojaan Österlichin rajalle uhkaamaan Hynkelin valloitussuunnitelmia. Sotaministeri ja Hynkelin neuvonantaja Garbitsch kehottaa Hynkeliä kutsumaan Napalonin vierailulle, jolloin hän voisi näyttää, kuinka hyvin Tomaniassa menee ja kuinka mahtava armeija sillä on. Napaloni saapuu, ja mahtipontisen vierailuohjelman, kiivaiden neuvottelujen ja ruokasodan jälkeen Hynkel ja Napaloni pääsevät sopimukseen – Napaloni lupaa vetää joukkonsa rajalta ja Hynkel lupaa olla hyökkäämättä Österlichiin. Tomanian joukot kuitenkin vyöryvät Österlichiin sopimuksesta huolimatta, ja Hannah perheineen saa kauhukseen huomata olevansa taas Hynkelin vallan alla.

Parturi ja Schultz pakenevat keskitysleiriltä Tomanian upseerin univormuissa. Koska parturi ja Hynkel ovat täsmälleen samannäköisiä, rajavartijat luulevat parturia Hynkeliksi ja kiidättävät hänet pääkaupunkiin pitämään voitonpuhetta Österlitchin valloituksen kunniaksi; samaan aikaan Garbitschin neuvosta sorsanmetsästäjäksi pukeutunut Hynkel pidätetään parturina. Parturi joutuu nousemaan puhujankorokkeelle tuhatpäisen yleisön eteen ja pitämään puheen. Hän kyllä puhuu, mutta hän puhuukin rauhan, ihmisyyden ja demokratian puolesta. Puheen päätteeksi hän kehottaa Hannahia katsomaan ylös, sillä ”pilvet väistyvät ja aurinko tulee taas esiin”. Hannah, joka kuulee puheen todennäköisesti radiosta, katsoo elokuvan viimeisessä kuvassa taivaalle toiveikkain kasvoin.

Rooliluettelo

Charles Chaplin	…	Adenoid Hynkel / Juutalainen parturi
Paulette Goddard	…	Hannah
Reginald Gardiner	…	Komentaja Schultz
Henry Daniell	…	Ministeri Garbitsch
Billy Gilbert	…	Marsalkka Herring
Jack Oakie	…	Benzino Napaloni

Hahmot ja tyyli

Charlie Chaplin ja Paulette Goddard Diktaattorin trailerissa

Adolf Hitleriä parodioivan Hynkelin ja juutalaisen parturin yhdennäköisyys on irvailua sille, ettei Hitler itsekään vastannut ihailemiaan rotuihanteita ja hänen suvussaan tunnetusti väitettiin esiintyvän juutalaisuutta – väite jota ei ole pystytty vahvistamaan. Juonikas ja manipuloiva ministeri Garbitsch (lausutaan kuten englannin ”garbage”, roskat), Hynkelin oikea käsi, on parodia Hitlerin propagandaministeristä Joseph Goebbelsistä. Lihava marsalkka Herring (”silakka”), joka esittelee Hynkelille erilaisia katastrofaalisesti toimivia uusia aseita, on parodia marsalkka Hermann Göringistä. Benzino Napaloni taas on ilmiselvä Benito Mussolini, Italian fasistidiktaattori. Elokuvassa esiintyvistä maista Tomanian esikuvana on Saksa, Osterlichin Itävalta (saksaksi Österreich) ja Bacterian Italia.

Elokuva sisältää myös lukuisia irtovitsejä, jotka eivät useinkaan käänny englannista muille kielille. Hynkelin virallinen arvonimi on Phooey (”hölynpöly”), joka muistuttaa äänteellisesti saksan Führeriä. Hänen puolueensa tunnusmerkki on hakaristin sijasta kaksoisristi eli englanniksi ”doublecross”, joka tarkoittaa huijaamista.

Elokuvassa Hynkel ja Herring puhuvat toisinaan omalaatuista kieltä, tomaniaa. Tämä saksaa parodioiva kieli on Chaplinin luomaa leikkikieltä, siansaksaa, jossa kuitenkin on mukana sanoja sekä englannista että saksasta. Kielen oli tarkoitus parodioida saksaa; usein toistuvat sanat ”Wiener Schnitzel” (wieninleike) ja ”Sauerkraut” (hapankaali), jotka amerikkalaiset yleensä tunnistivat saksalaisiksi sanoiksi. Kielen intonaatio on kova ja kulmikas, ja sitä puhutaan voimakkaasti ääntäen. Tämän tarkoituksena oli luoda kuvaa aggressiivisesta ja hyökkäävästä luonteenlaadusta.

Ghetossa osa kylteistä ja mainoksista on tomaniaksi, osa taas esperantoksi.

Vastaanotto ja myöhempi arvostus

Elokuva kiellettiin aikoinaan natsi-Saksassa, mutta esitettiin kerran Balkanilla vastarintaliikkeen vaihdettua Kreikasta salakuljetetun filmin sotilasteatterissa toisen elokuvan tilalle. Yleisö nautti elokuvasta jonkin aikaa, kunnes yleisölle valkeni mistä on kyse. Osa poistui ja valkokangasta myös ammuttiin. Hitler itse näki elokuvan tiettävästi kahdesti. Elokuvan aiheuttamista reaktioista ei ole tietoa. Saksassa elokuva vapautui esityskiellosta vasta 1958. Elokuva kiellettiin myös Espanjassa, ja sitä alettiin esittää vasta diktaattori Francisco Francon kuoltua 1975. Italiassa muutamia kohtauksia leikattiin, ja leikkaamaton versio esitettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 2002.

Diktaattori valittiin vuonna 1997 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Diktaattorin kaikkien aikojen 16. parhaaksi komediaksi.

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Diktaattori oli mukana heistä kahdentoista listalla.