Alexandre Martin

Alexandre Martin (27. huhtikuuta 1815 Bury – 28. toukokuuta 1895 Mello) oli ranskalainen mekaanikko, joka nimitettiin vuoden 1848 helmikuun vallankumouksen jälkeen ensimmäisenä ja tuolloin ainoana työväenluokan edustajana Ranskan hallitukseen. Hänet tunnettiin nimellä Albert l’Ouvrier, ”työläis-Albert”, missä muodossa hänen nimensä esiintyi jopa virallisissa asiakirjoissa.

”Albert l’Ouvrier” vuonna 1848 julkaistussa piirroksessa.

Martin oli alkujaan talonpoikaisesta perheestä, mutta muutti Pariisiin työskennelläkseen setänsä koneliikkeessä. Myöhemmin hän työskenteli nappitehtaassa. Hän kuului 1830-luvulta alkaen poliittisiin salaseuroihin. Hänet vangittiin lyhyesti vuonna 1841. Hän liittyi kristillistä sosialismia kannattaneeseen liikkeeseen, perusti vuonna 1840 tovereidensa kanssa L’Atelier (”Työpaja”) -nimiseen työväenlehden ja kohosi 1846 Nouvelles Saisons (”Uudet vuodenajat”) -nimisen salaseuran johtoon. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Martin kutsuttiin 24. helmikuuta Louis Blancin suosituksesta Ranskan väliaikaisen hallituksen sihteeriksi, tarkoituksena varmistaa työläisten tuki uudelle hallitukselle. Blanc ja Martin muodostivat hallituksen radikaaleimman vasemmiston. He molemmat toivoivat uuden hallinnon toteuttavan merkittäviä sosiaalisia uudistuksia ja työskentelivät Luxembourgin komissiona tunnetussa työntekijöiden ja työnantajien yhteisessä komiteassa, joka pyrki löytämään ratkaisuja työolojen parantamiseksi. Martin valittiin huhtikuussa perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen. Kun Blanc ja Martin pudotettiin toukokuussa uudelleenvalitusta hallituksesta, Martin asettui johtamaan työläisten kansannousua, jonka yhteydessä vihainen väkijoukko tunkeutui 15. toukokuuta kansalliskokouksen tiloihin. Hänet vangittiin Pariisin kaupungintalolla.

Martinia syytettiin valtiopetoksesta ja vuonna 1849 pidetyssä oikeudenkäynnissä hän ei puolustanut itseään. Hänet tuomittiin karkotukseen Belle-Îlen saarelle, josta hänet neljä vuotta myöhemmin siirrettiin vankilaan Toursiin. Hän sai armahduksen vuonna 1859 ja työskenteli sen jälkeen kaasulaitoksen työntekijänä. Vuoden 1870 sodan aikana kansallisen puolustuksen hallitus nimitti Martinin Commission des Barricades -nimisen komitean jäseneksi. Hän oli ehdolla kansalliskokoukseen vuonna 1871 ja senaattiin vuonna 1879, mutta ei tullut valituksi.