Pekka Tarjanne

suomalainen poliitikko

Pekka Johannes Tarjanne (19. syyskuuta 1937 Tukholma, Ruotsi24. helmikuuta 2010[5] Hattula) oli suomalainen tekniikan tohtori, teoreettisen fysiikan professori, Liberaalisen Kansanpuolueen puheenjohtaja, kansanedustaja, liikenneministeri, Posti- ja lennätinlaitoksen, myöhemmin Posti- ja telelaitoksen pääjohtaja sekä Kansainvälisen televiestintäliiton pääsihteeri.

Pekka Tarjanne
Pekka Tarjanne vuonna 1970.
Pekka Tarjanne vuonna 1970.
Suomen liikenneministeri
Sorsan I hallitus[1]
4.9.1972–13.6.1975
Edeltäjä Valde Nevalainen[2]
Seuraaja Esa Timonen[3]
Kansanedustaja[4]
23.3.1970–20.9.1977
Henkilötiedot
Syntynyt19. syyskuuta 1937
Tukholma, Ruotsi
Kuollut24. helmikuuta 2010 (72 vuotta)
Hattula
Puoliso Aino Tarjanne (1962–2010)
Tiedot
Puolue Liberaalinen Kansanpuolue

Elämänvaiheet

muokkaa

Pekka Tarjanteen vanhemmat olivat suurlähettiläs Päivö Tarjanne ja fil. maist. Kerttu Tarjanne, joka oli vuonna 1922 murhatun sisäministeri Heikki Ritavuoren (ed.) tytär.[5]

Pekka Tarjanne suoritti ylioppilastutkinnon 17-vuotiaana keväällä 1955 Helsingin normaalilyseosta. Hän opiskeli teknillistä fysiikkaa Teknillisessä korkeakoulussa ja suoritti diplomi-insinööritutkinnon 1960, tekniikan lisensiaatin tutkinnon heti seuraavana vuonna ja väitteli tohtoriksi 1962, ollessaan 24-vuotias.[5] Hän jatkoi tutkijanuralla, ja 28-vuotiaana hänet nimitettiin Oulun yliopiston professoriksi 1965. Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan professoriksi hänet nimitettiin 1967, ja hän hoiti professuuria vuoteen 1977 asti. 1960-luvulla hän työskenteli useaan otteeseen vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa.[6]

 
Pekka Tarjanne (1968)

Pekka Tarjanne liittyi Vapaamielisten Liittoon ja kuului 1960-luvun alkupuoliskolla Edistyspiiri-nimiseen poliittiseen ideariiheen. Palattuaan Yhdysvalloista professori Tarjanne valittiin kesällä 1968 täpärästi, arvan ratkaistessa (vastaehdokas oli Seppo Westerlund), Liberaalisen Kansanpuolueen puheenjohtajaksi professori Mikko Juvan seuraajaksi. Hän oli 30-vuotiaana Suomen nuorin eduskuntapuolueen puoluejohtaja. Vuonna 1970 hänet valittiin eduskuntaan Helsingin kaupungin vaalipiiristä. Hän oli myös Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Vuonna 1972 liberaalit lähtivät mukaan Kalevi Sorsan I hallitukseen (1972–1975), ja puolueen puheenjohtaja Tarjanne nousi ministeriksi. Hänen salkkuunsa oli yhdistetty liikenneministeriön päällikkyyden lisäksi osa sisäasiainministeriötä sekä pohjoismaisen yhteistyöministerin tehtävät.

Tarjanne nimitettiin 1977 Posti- ja lennätinlaitoksen (vuodesta 1981 Posti- ja telelaitos) pääjohtajaksi, jolloin hän luopui – nimittäjänsä tasavallan presidentti Urho Kekkosen kehotuksesta – eduskuntapaikastaan sekä kesällä 1978 puolueen puheenjohtajuudesta. Espoon kaupunginvaltuutettuna hän kuitenkin toimi. Tarjanne oli vielä vuonna 1978 presidentin valitsijamiehenä Uudenmaan vaalipiiristä.

Tarjanne luopui vuonna 1989 pääjohtajan virasta ottaessaan vastaan Kansainvälisen televiestintäliiton pääsihteerin tehtävän Genevessä, jossa hän työskenteli vuoteen 1999. Kofi Annan kutsui hänet kahdeksi vuodeksi YK:n tietotekniikka ja kehitys -ryhmän käynnistäjäksi. Ryhmä pyrki edistämään teknologian käyttöä kehitysmaissa. Hän johti myös Millennium-palkintolautakuntaa.[5]

Vuonna 2001 Pekka Tarjanne valittiin Teekkaritoiminnan edistämisyhdistyksen johtokunnan jäseneksi.

Vuonna 1962 Pekka Tarjanne meni naimisiin Kari Kairamon sisaren Ainon kanssa. Lapsia he saivat neljä: Ari Tarjanne (s. 1965), Maarit Tarjanne (s. 1967), Eero Tarjanne (s. 1972) ja Pia Tarjanne (s. ja k. 1975).[7] Eläkeläisinä pariskunta asui Espoon Espoonlahdessa.

Tarjanne kuoli sairauskohtaukseen vuonna 2010.

Lähteet

muokkaa
  1. Sorsan I hallitus Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 22.6.2010.
  2. Paasion II hallitus Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 22.6.2010.
  3. Liinamaan hallitus Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 22.6.2010.
  4. Pekka Tarjanne Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  5. a b c d Hämäläinen, Unto: Sivistynyt sovittelija ja tiedemies. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 20.3.2010, s. C11. Artikkelin verkkoversio.
  6. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 728. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  7. Kuka kukin on 1978, s. 975.

Kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa